tk-icons
Sivuston näkymät

Materiaalivirrat, jätteet ja bkt – mitä saamme irti ympäristöstämme?

23.6.2020
Twitterissä: @NiinaLes, @HePirto
Kuva: Shutterstock

Kun yhdistetään tilastot jätteistä ja materiaalivirroista tuotantolukuihin, saadaan käsitys kansantalouden materiaaliriippuvuudesta ja ekotehokkuudesta. Kansainvälisessä vertailussa Suomi kuluttaa luonnonvarojaan kovalla kädellä, tuottaen samalla reilusti jätettä asukasta kohden.

Jätetilastossa seurataan jätteiden syntymistä ja käsittelyä: tilasto kertoo vuoden aikana Suomen rajojen sisällä syntyneen ja käsitellyn jätteen määrän tuhansina tonneina. Jätettä ovat määritelmän mukaisesti sellaiset aineet ja esineet, jotka niiden haltija on poistanut käytöstä, aikoo poistaa käytöstä tai on velvollinen poistamaan käytöstä.  

Jätteet on eritelty jäteluokittain, toimialoittain ja käsittelytavoittain. Jäteluokkia ovat esimerkiksi metalli-, puu-, muovi- ja mineraalijätteet. Jätteet syntyvät erilaisista tuotannon ja kulutuksen toiminnoista, kuten kaivostoiminnasta, rakentamisesta, teollisuudesta, energiahuollosta ja kotitalouksista. 

Valtaosa, 75 prosenttia, Suomen jätteistä on peräisin kaivostoiminnasta ja louhinnasta, mikä erottaa Suomen ja vastaavasti Ruotsin monista muista EU-maista.  

Suomen ja EU:n jätepolitiikan etusijajärjestyksen mukaan jätteen syntymistä on pyrittävä välttämään. Mikäli tämä ei ole mahdollista, on jäte mahdollisuuksien mukaan käytettävä uudelleen tai valmisteltava uudelleenkäyttöön. Jos tämäkään ei ole mahdollista, on jäte ensisijaisesti hyödynnettävä materiaalina ja toissijaisesti energiana. Kaatopaikoille jätettä sijoitetaan vain, mikäli sen hyödyntäminen ei ole mahdollista.

Jätetilastossa käsittelytapoihin luetaan myös hävityspoltto, joka tarkoittaa Suomessa käytännössä vaarallisia ominaisuuksia sisältävien aineiden polttoa ilman energian talteenottoa. Hävityspoltto on meillä vähäistä.

Vuoden 2018 tiedot julkaistu

Vasta julkaistujen tilastotietojen mukaan vuonna 2018 Suomessa syntyi 128 miljoonaa tonnia jätettä. Tätä lukua on äärimmäisen hankala hahmottaa. Eiffel-torni painaa esimerkiksi kokonaisuudessaan noin 10 100 tonnia, yksi sinivalas keskimäärin 90–150 tonnia. Suomen jätteet painoivat siis noin 12 700 Eiffel-tornin – tai jopa yli miljoonan sinivalaan verran.

Valtaosa, 90 prosenttia, Suomessa syntyneestä jätteestä onkin mineraalijätettä. Sitä syntyy kaivostoiminnan lisäksi jonkin verran rakentamisesta ja purkamisesta sekä vähäisiä määriä muilta toimialoilta.

Vuonna 2018 Suomen kokonaisjätemäärä kasvoi 10 prosenttia, eli 11 miljoonaa tonnia edellisvuodesta. Myös suurin osa käsiteltävästä jätteestä oli kaivosalueille läjitettävää mineraalijätettä, vaikkakin niitä hyödynnettiin myös materiaalina aiempia vuosia enemmän – 14,5 miljoonaa tonnia. 

Mineraalijätteiden lisäksi vuonna 2018 Suomessa syntyi myös 4,4 miljoonaa tonnia puujätettä, 2,3 miljoonaa tonnia kotitalous- ja muuta sekalaista jätettä sekä muun muassa eläin- ja kasvijätettä, lietteitä, metalli- ja paperijätteitä.

Mineraalijätteet hautaavat alleen näiden muiden jätejakeiden synnyn ja käsittelyn, kuten kuviosta 1 voidaan havaita. Ilman mineraalijätteitä Suomessa menee kaatopaikkasijoitukseen ja muuhun loppukäsittelyyn alle 600 tonnia jätettä.

Kuvio 1. Jätteiden käsittelytavat 2010–2018, 1 000 tonnia
Kuvio 1. Jätteiden käsittelytavat 2010–2018, 1 000 tonnia  Lähde: Jätetilasto, Tilastokeskus
Lähde: Jätetilasto, Tilastokeskus

Suomalainen tuottaa yli nelinkertaisen määrän jätettä EU-tovereihinsa verrattuna

Muihin EU-maihin verrattuna Suomessa syntyy selvästi eniten jätettä väkilukuun suhteutettuna: vuonna 2016 noin 22 400 kilogrammaa asukasta kohti (kuvio 2) . EU:n keskiarvo samana vuonna oli vain 4 970 kilogrammaa.

Mineraalijätteitä syntyy siellä missä mineraaleja on, ja sen paino tonneissa on muuta jätettä huomattavasti korkeampi. Eri maiden erilaiset talousjärjestelmän rakenteet vaikuttavat merkittävästi eri jätteiden määriin, ja näin ollen Eurostat ilmoittaa vertailukelpoisuuden vuoksi tilastot myös ilman suurimpia mineraalijäte-eriä.   

Kuvio 2. Jätteiden synty EU:ssa 2016, kilogrammaa asukasta kohti, kaikki jätteet
 Kuvio 2. Jätteiden synty EU:ssa 2016, kilogrammaa asukasta kohti, kaikki jätteet. Lähde: Eurostat

Pelkkä jätemäärä ei kerro kehityksestä

Mikä merkitys sillä lopulta on, että tiedämme minkä verran mitäkin jätejaetta on syntynyt tai käsitelty? 

Nämä tiedot ensinnäkin tilastoidaan, jotta voidaan seurata muutosta ja ymmärtää lainsäädännön ja muiden toimien vaikuttavuutta. Ja toiseksi eri jätejakeet kuormittavat ympäristöä eri tavoin, joten niiden tarkastelu erikseen on perusteltua.

Esimerkiksi massiivisten kiviainesmäärien siirtäminen kuluttaa paljon polttoainetta tuottaen samalla ilmapäästöjä. Samaan aikaan pienikin määrä vaarallista jätettä, joihin luetaan muun muassa aerosolit, paristot, öljyt ja torjunta-aineet, voi aiheuttaa suurta vaaraa ympäristölle tai ihmisten terveydelle – mikäli ne eivät päädy asianmukaisesti jätehuollon piiriin. 

Yksittäinen tieto jätemäärän kasvusta tai vähenemisestä ei vielä kerro yhteiskunnan kehityksestä. Jätemäärä voi supistua, vaikka ihmiset kuluttaisivat enemmän, jos materiaalien kiertoaika samanaikaisesti pitenee paremman suunnittelun tai jakamisen lisääntyessä. Myös erilaiset keräyskampanjat voivat vaikuttaa jätemääriin, kasvattaen niitä yhtenä vuonna ja vähentäen seuraavana.  

Kolikon kääntöpuoli – kansantalouden materiaalivirrat 

Kun tuotantoketjussa siirrytään riittävän monta askelta taaksepäin, on kaikki materia saanut alkunsa luonnosta. Tämä pätee myös jätteeseen. Ennen jätestatusta jätejakeet ovat olleet muun muassa tuotteita, pakkauksia tai teollisuuden sivuvirtoja, jotka ovat syntyneet tuotantoprosessin ja kulutuksen eri vaiheissa.

Kansantalouden materiaalivirrat -tilasto kertoo tonneina, kuinka suuria ovat nämä ainemäärät, joita luonnosta on otettu käyttöön tai rakentamisen yhteydessä siirretty tai muunnettu.

Esimerkiksi raaka-aineena käytetty puu ja mineraalit, rakentamisessa käytetty maa-aines sekä eläinten ja ihmisten ravintona käytetyt kasvit ja luonnoneläimet ovat mukana tilastossa. Myös ulkomailta tuodut raaka-aineet ja jalosteet sekä raaka-aineiden ja jalosteiden vienti ovat osa tilastoa. 

Kun tämä ainemäärä suhteutetaan muihin kansantalouden tunnuslukuihin, saadaan käsitys kansantalouden materiaaliriippuvuudesta sekä tehokkuudesta suhteessa materiaalinkäyttöön. 

DMC (domestic material consumption) kertoo kotimaisen materiaalien kulutuksen, ns. materiaalijalanjäljen (vrt. hiilijalanjälki) – eli sen, miten paljon kotimaan luonnosta on otettu käyttöön ja talouden jatkoprosessointiin ja miten paljon Suomeen ja suomalaisille on tuotu raaka-aineita ja jalosteita. Vienti vastaavasti vähennetään.

DMC = DE + IMP - EXP

Tämä indikaattori antaa hyvän arvion luonnonvarojen todellisesta käytöstä.

On tärkeää huomata, että DMC:n yhteydessä kuluttaminen tarkoittaa silminnähtävää käyttöönottoa, tuotteen ensikosketusta kulutuksen oravanpyörään (esimerkiksi mustikoiden ja sienien poiminta metsässä, kivimurskan louhinta, puiden kaato, onginta jne) – ei siis loppukulutusta.

DMC ei sisällä raaka-aineiden ja tuotteiden tuontiin ja vientiin liittyviä piilovirtoja. 

Kun tarkastellaan kotimaista materiaalien kulutusta vuodesta 1970 lähtien, lama ja finanssikriisi näkyvät selvästi (katso vuorovaikutteinen kuvio 3). Tulevien vuosien materiaalien kulutuksessa on siis odotettavissa notkahdus.

 

Kuvio 3. Kotimainen materiaalien kulutus, miljoonaa tonnia 

Lähde: Kansantalouden materiaalivirrat, Tilastokeskus

Jätteiden ja kansantalouden materiaalivirtojen välinen suhde tarkasteluun

Jätteiden ja kansantalouden materiaalivirtojen välillä on siis ilmeinen suhde, mutta valitettavasti tätä suhdetta ei tällä hetkellä tilastoida ja analysoida systemaattisesti.

Euroopan unioni tuottaa tilastokuvioita materiaalivirtojen kierrosta taloudessa. Myös Tilastokeskuksessa selvitetään mahdollisuutta tuottaa vastaava kuvio Suomen materiaalivirroista.  

Jätetilasto ja kansantalouden materiaalivirrat -tilasto siis kertovat, minkä verran erilaisia raaka-aineita Suomen luonnosta nostetaan, minkä verran erilaisia jätteitä syntyy eri toimialoilta ja miten erilaiset jätejakeet käsitellään. Seuraavassa esittelemme käsitteitä, intensiteettejä ja indikaattoreita, joiden laskennassa näiden tilastojen lukuja nykyisin hyödynnetään.

Miten mitata kiertotaloutta?

Kiertotaloudessa tuotteiden, materiaalien ja resurssien arvo pysyy kierrossa mahdollisimman pitkään ja jätteiden määrää pyritään vähentämään. Kiertotalouteen siirtyminen vaatii entistä enemmän materiaalien hyödyntämistä ja entistä vähemmän neitseellisten raaka-aineiden ottoa luonnosta. Tätä suhdetta voidaan kuvata muun muassa Circular Material Use Rate (CMU) -käsitteen avulla.

CMU mittaa kierrätetyn materiaalin osuutta kaikesta materiaalin käytöstä: se toimii indikaattorina, joka kuvaa neitseellisen materiaalin korvaamista kierrätysmateriaaleilla. Laskennassa huomioidaan materiaalihyödynnetyn jätteen tuonnin ja viennin vaikutukset. 

CMU = U / M

  • U = Materiaalihyödynnetty jäte - IMPw + EXPw 
  • M = DMC + U

Mitä korkeampi CMU-luku on, sitä enemmän kierrätysmateriaaleilla on pystytty korvaamaan neitseellisten raaka-aineiden tarvetta ja sitä pienempi on ympäristöön kohdistuva rasite.

Vuonna 2018 Suomen CMU-luku oli 7,0 prosenttia, joka oli hieman edellisvuosia korkeampi. Vuonna 2017 EU:n CMU-keskiarvo oli noin 11 prosenttia – Suomen sijoittumiseen vaikuttaa erityisesti kaivostoiminnan materiaalivirtojen suuri osuus. CMU-luku on tuotettu osana Tilastokeskuksen selvitystä, jonka tarkoituksena on löytää kiertotalousliiketoimintaa mittaavia indikaattoreita ensisijaisesti jo olemassa olevista tilastoista. 

Verrattuna muihin kiertotaloutta kuvaaviin mittareihin, kuten kierrätysasteeseen, CMU-arvo on näitä huomattavasti pienempi. Tämä johtuu siitä, että kaikkia materiaaleja, kuten polttoaineita, ei voida käytön jälkeen kierrättää. Vain ne materiaalit, jotka päätyvät materiaalina hyödynnettäväksi, lasketaan mukaan CMU-lukuun.

Arvoa voidaan nostaa esimerkiksi korvaamalla fossiilisia polttoaineita uusiutuvalla energiantuotannolla, tehostamalla tuotantoa tai suunnittelemalla tuotteet pitkäikäisemmiksi.

Miten pureutua ympäristön ja talouden yhteyteen?   

Bruttokansantuote eli bkt on kotimaisen tuotannon mitta kansantaloudessa, kotimaisten tuotantoyksiköiden tuotantotoiminnan lopputulos. Bkt on oiva apuväline, kun kansantalouden tilaa halutaan ymmärtää, analysoida, suunnitella ja ohjata. 

Sekä jätetilasto että kansantalouden materiaalivirrat -tilasto ovat osa ympäristötilinpitoa, jolloin luvut ovat yhdistettävissä kansantalouden tilinpidon tunnuslukuihin. Millaisia näkökulmia avautuu, jos yhdistämme jätteet ja materiaalivirrat bruttokansantuotteeseen?  

Käytämme vertailuissa bruttokansantuotteen volyymisarjaa, jolloin inflaatio ja yleinen hintatason muutos eivät häiritse aikasarjan tarkastelua. 

Jätteiden synty/bkt = jäteintensiteetti

Jätteiden suhde bkt:hen kuvaa yhteiskunnan jäteintensiteettiä. Mitä pienempi jäteintensiteetti on, sitä pienemmillä ympäristöön kohdistuvilla paineilla on pystytty tuottamaan enemmän tuotteita ja palveluita.

Aikasarjan tarkastelu puolestaan kertoo, onko yhteiskunnassa kyetty samanaikaisesti tuottamaan enemmän vaurautta ja vähentämään jätemäärää.  

Jäteintensiteetti on myös yksi Eurostatin kiertotalousindikaattoreista. Se lasketaan jätteen synnyn ja bkt:n suhteena, mutta ilman suurimpia mineraalijäte-eriä. Koska emme tässä artikkelissa tee maavertailua, pidimme mineraalijätteet osana suhdelukua – ovathan mineraalit myös osa kansantalouden materiaalivirtoja. 

Vaikka pyrkimykset vähentää kulutusta ovat viime vuosina saaneet enemmän sijaa yhteiskunnallisessa keskustelussa ja sosiaalisessa mediassa, eivät jätteiden määrä ja materiaalienkulutus ole lähteneet laskuun ainakaan vuoteen 2018 mennessä. Vuorovaikutteisessa kuviossa 4 on mukana myös bkt, joka mukailee erityisesti DMC:n kehitystä.

Kuvio 4. Jätteiden synty, materiaalien kulutus ja bruttokansantuote

Lähde: Jätetilasto, kansantalouden materiaalivirrat ja kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus

Bkt/DMC = resurssituottavuus 

Resurssituottavuus on yksi EU:n kestävän kehityksen mittari. Resurssituottavuus kertoo, miten tehokkaasti luonnonvaroja hyödynnetään suhteessa bruttokansantuotteeseen. 

Kansainvälisissä vertailuissa Suomi ei pärjää resurssituottavuudessa kovin hyvin, koska kotimainen materiaalikulutuksemme DMC on korkea (kuvio 5). Hiekka, sora, murske ja puu ovat tuhtia tavaraa, jotka nostavat DMC:tä ja samalla painavat resurssituottavuutta alaspäin. Käyttämämme luonnonvarat ovat massaltaan painavia tuotteita verrattuna esimerkiksi Italian oliiveihin.

Kuvio 5. Luonnonvarojen tuottavuus 2018
Kuvio 5. Luonnonvarojen tuottavuus 2018, Lähde: Eurostat
DMC = kotimainen materiaalien kulutus tonneina, Lähde: Eurostat

DMC:n ja bruttokansantuotteen suhdetta voi tarkastella myös toisinpäin, tuloksena on SDG-indikaattori DMC/bkt, joka kertoo kotimaisen materiaalin kulutuksen suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tätä voidaan kutsua resurssitehokkuudeksi.

Mitä pienempi materiaalinkäyttö on suhteessa bruttokansantuotteeseen, sitä parempi on resurssitehokkuus.

SDG-indikaattoria DMC/bkt pyritään globaalisti parantamaan asteittain vuoteen 2030. Samalla tavoitellaan tilannetta, jossa oletusarvoisesti ympäristön tila ei heikenny talouden kasvaessa. Tätä kutsutaan myös talouskasvun ja ympäristövaikutusten irtikytkennäksi, josta paljon keskustellaan.  

Suomen jätemäärät kasvoivat vuoteen 2018 ja sama toistuu jäteintensiteetissä (kuvio 6). Resurssitehokkuutemme DMC/bkt on kehittymästä hienoisesti oikeaan suuntaan, samoin CMU.

Kuvio 6. Jäteintensiteetti, materiaalien kulutus suhteessa bruttokansantuotteeseen ja CMU
Kuvio 6. Jäteintensiteetti, materiaalien kulutus suhteessa bruttokansantuotteeseen ja CMU. Lähde: Jätetilasto, kansantalouden materiaalivirrat ja kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus
Lähde: Jätetilasto, kansantalouden materiaalivirrat ja kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus

Syvempi analyysi tarpeen

Kansainvälisessä vertailussa Suomi kuluttaa luonnonvarojaan kovalla kädellä, tuottaen samalla reilusti jätettä asukasta kohden.

Edellä esitellyt indikaattorit – jäteintensiteetti, resurssituottavuus, resurssitehokkuus ja CMU – pyrkivät pureutumaan ympäristön ja talouden yhteyteen, mutta niiden tarjoamat vertailutiedot kaipaavat syvempää tarkastelua, jotta tietoa voitaisiin hyödyntää vielä tehokkaammin edetessämme kohti kiertotaloutta ja kestävämpää kehitystä.

Jokainen ihminen voi omalla toiminnallaan ja kulutuksellaan vaikuttaa siihen, paljonko luonnonvaroja käytetään ja paljonko jätettä syntyy. Koronakevät jättää jälkensä tulevien vuosien kehitykseen, mikä tekee jätetilastojenkin seurannasta erityisen kiintoisaa.
 

Niina Lesonen ja Heidi Pirtonen työskentelevät yliaktuaareina Tilastokeskuksessa ympäristötilinpidon tiimissä.

Lähteet:

Jätetilasto

Kansantalouden materiaalivirrat -tilasto

Tilastokeskus, käsitteet

Tilastotietoja vuoriteollisuudesta 2018

Espo Juha, Lesonen Niina, Pakarinen Johanna 2019. Kaivosten kokonaisnostosta valtaosa päätyy jätteeksi. Tieto&trendit -artikkeli 27.3.2019

Vahvelainen Simo 2016. Materiaalivirtoja maasta taivaaseen. Tieto&Trendit-artikkeli 22.3.2016

Ympäristöministeriö: Jätteet

Virtuaalikierros Eiffel-torniin

Wikipedia: Sinivalas ja bruttokansantuote

Eurostat: Circular material use rate, Calculation method 2018 edition

Eurostat: Circular material use rate, maakohtaisia arvoja

Eurostat: DMC

Eurostat: Jätetilastot

Eurostat: Kiertotalouden indikaattorit

Eurostat: Resurssituottavuus

Euroopan komissio: Resurssitehokkuus

Tilastokeskus: SDG-indikaattorit

YK: SDG-indikaattorit

SDG Tracker: Economic growth

Tilaa Tieto&trendit-juttukooste sähköpostiisi

Kommentit

Lue samasta aiheesta:

Blogi
28.5.2020
Tuomas Rothovius

Lamasta puhuttaessa olisi hyvä huomioida talouden muitakin mittareita kuin bkt, kirjoittaa kokenut kansantulo­laskija. Esimerkiksi työttömyys ja koti­talouksien reaalitulot ovat merkittäviä kansalaisten kannalta, konkurssit ja rahoitus­laitosten luotto­tappiot yritysten osalta.

Blogi
6.4.2020
Antti Hörkkö

Teollisuudessa ympäristönsuojeluinvestointien osuus pääoman bruttomuodostuksesta on vain reilu 2 prosenttia. Kun huomioidaan t&k-menojen pääomittamisen eriävät käytännöt ja ympäristönsuojeluinvestointien tarkat kriteerit, ovat investoinnit ympäristön kannalta kuitenkin myönteisempiä kuin mitä tuo investointien suhdeluku antaisi ymmärtää.