tk-icons
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Tieto vai hyvä tarina?

29.4.2016
Vieraskynä: Leena Vestala

Pysähdyin tänään kuuntelemaan radio-ohjelmaa siitä, kuinka ihmiset ovat hämmentyneitä tehdessään valintoja tutkimukseen perustuvan ja erilaisen uskomus­tiedon välillä.

Neuvolassa tarjotaan lapselleni rokotus­ohjelman mukaiset rokotukset. Otanko ne kyselemättä vastaan, vai uskonko väitteisiin rokotusten tarpeettomuudesta tai jopa haitallisuudesta? Luotanko homeopatiaan vai otanko antibiootti­kuurin? Onko luomu­tuotanto aina turvallisin ja eettisin vaihtoehto geeni­muunnellulle ruoalle? Olemmeko me suomalaiset muita rehellisempiä ja ahkerampia, vai olemmeko kansakunta muiden joukossa?

Me puhumme paljon tietoon perustuvasta päätöksen­teosta ja myös odotamme sitä päätöksen­tekijöiltämme, vaikka omat päätöksemme teemme usein hyvinkin tunne­peräisesti. Elämme informaation yltä­kylläisyydessä. Usein on vaikea valita, mitä tarjolla olevaa tietoa käytämme omassa päätöksen­teossamme.

Emme enää välttämättä usko auktoriteetteihin. Pelkkä oppiarvo tai yhteis­kunnallinen asema ei riitä vakuuttamaan meitä siitä, että saamamme informaatio on totta ja järkevin perusta omalle toiminnallemme.

Paitsi informaatio­yhteiskunnassa, elämme myös tarina­yhteiskunnassa. Sosiaalinen media tarjoaa runsaasti tarinoita, ja voimme myös itse osallistua niiden luomiseen. Tunteisiin vetoava tarina muuttuu lopulta faktaksi, kun sitä tarpeeksi usein toistetaan. Tutkittu tieto ja tarina sekoittuvat. Ja vaikka luulemme ajattelevamme rationaalisesti, mieli­piteemme ja päätöksemme perustuvat yhä useammin tarinoihin, joiden tunnemme parhaiten sopivan omaan maailman­kuvaamme.

Voiko tämä olla vaarallista? Mielestäni tiedon ja tarinan rajan hämärtyminen on yksi suurimmista tämän hetken haasteista.

Millaista tarinaa kerromme itsellemme Suomen ja maailman tilasta? Perustuuko tarinamme tutkittuun tietoon, olettamuksiin vai jopa viha­mieliseen tiedon vääristelyyn? Pyritäänkö tarinoilla luomaan oikeutusta erilaisten ryhmien tavoitteiden saavuttamiselle, vai osaammeko viisaasti käyttää tietoa yhteisen hyvän kasvattamiseen?

Tilastokeskus täytti viime vuonna 150 vuotta. Olemme voineet rakentaa yhteis­kuntaamme tutkitun tiedon varaan koko itsenäisyytemme ajan. Suomen menestyminen perustuukin siihen, että olemme arvostaneet tietoa ja olleet valmiita sijoittamaan paljon resursseja tiedon tuottamiseen.

Pelkkä tiedon tuottaminen ei kuitenkaan riitä. Tilasto on valmis vasta, kun se on käytössä. Näin on kaiken tiedon kanssa. Tieto voi olla itseisarvo: on mielen­kiintoista tietää, mutta vasta kun tiedon merkitys on oivallettu ja sitä todella käytetään, se muuttuu osaksi tieto- ja osaamis­varantoamme ja luo pohjaa jatkuvalle kehitykselle.

Elämme suurten haasteiden aikaa. Talous­kehityksemme on ollut useita vuosia epäsuotuisa, väestömme ikääntyy, työttömyys­luvut ovat korkeita, yhteis­kuntamme eriarvoistuu ja maahamme on viime syksystä lähtien tullut ennätys­määrä maahan­muuttajia. Millaista tarinaa nyt kerromme itsellemme? Mihin tarinaan päätöksen­tekomme perustuu? Toivon, että meillä on malttia ja sinnikkyyttä etsiä oikeaa tietoa ja käyttää sitä niin omien mieli­piteidemme kuin myös laajemman päätöksen­teon pohjana.

Suomen itsenäisyyden juhla­vuoden kynnyksellä on hyvä aika pohtia ja käydä avointa yhteis­kunnallista keskustelua siitä, millaiseen ja kenen tuottamaan tietoon tai tarinaan perustuu käsityksemme omasta identiteetistämme, maastamme ja sen tulevaisuudesta.

Onko tarinamme Talvisodan hengestä sama iso­vanhemmillemme, meille, lapsillemme ja lapsen­lapsillemme ja kantaako se meitä myös seuraavat 100 vuotta?

Vai olisiko ehkä jo aika uusille tarinoille, joita voi syntyä esimerkiksi vastauksina ulko­ministeriön viestintä­johtaja Jouni Mölsän esittämiin tärkeisiin kysymyksiin: Mikä Suomi on? Kuka on suomalainen? Kenen sallitaan olevan suomalainen?

Viimeiselle kysymykselle tieto­pohjaa voi hakea vaikkapa tämän foorumin edellisen bloggaajan kirjoituksesta Pääseekö ”maahan­muuttajuudesta” ikinä eroon.  

 

Pirkanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Leena Vestala on Tilasto­keskuksen neuvottelu­kunnan jäsen.

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Kommentit

Lue samasta aiheesta:

Blogi
6.2.2019
Juho Keva

Buori sámi álbmotbeaivvi buohkaide, toivottaa Juho Keva (vasemmalla) pohjois­saamen kielellä. Koltta­saamelainen Aki Harju toivottaa puolestaan Šiõǥǥ saaʹmi meersažpeiʹvv pukid. Inarin­saameksi otsikon toivotus kuuluu Pyeri Säämi aalmug­peivi puohháid.

Blogi
24.10.2018
Heli Mikkelä

Suomen ensimmäinen kansallinen tietopoliittinen selonteko on lausunto­kierroksella. Tästä on hienoa kertoa ulkomaisille kollegoille. Tieto on tunnistettu ja tunnustettu Suomessa niin merkittäväksi asiaksi, että se on nostettu vaikutus­valtaisille foorumeille keskusteluun. Tietopoliittinen selonteko on tärkeä avaus.

Blogi
18.6.2018
Heli Mikkelä

Avoimen tiedon kriteerien avulla jokainen tiedon tuottaja tai käyttäjä pystyy arvioimaan, onko tieto avointa vai ei. Olisiko mahdollista rakentaa vastaava helppokäyttöinen kehikko tukemaan tiedon laadun arviointia? pohtii Tilastokeskuksen ylijohtaja Heli Mikkelä.

Blogi
1.6.2018
Mari Ylä-Jarkko

Vietin vuoden työskennellen Kansainvälisen Valuuttarahaston IMF:n palveluksessa Washington D.C:ssä. Vanhemman ekonomistin pestini oli Tilasto-osastolla Reaalisektori-yksikössä. Reaalisektorilla tarkoitetaan kansantalouden tilinpitoa ja hintatilastoja.

Artikkeli
5.3.2018
Jussi Melkas

”Missiota ei yleensä ole esitetty tilastojen ymmärtämisen elementiksi”, kirjoittaa Jussi Melkas. Tilastojen luku­taitoa pitkään itsekin opettanut Tilasto­keskuksen ex-tietopalvelu­johtaja oivaltaa Hans Roslingin muistelmista, että osatakseen kysyä oikein pitää olla käsitys siitä, mikä maailmassa on tärkeää ja korjattavaa.