tk-icons
Sivuston näkymät

Tuottaako tämä kirjoitus arvoa?

11.2.2020

Sain ansioristin palveluksistani Tilasto­keskukselle. Pitää siis pikkaisen pohtia omankin työn arvoa tuoreen ja tärkeän kirjan valossa.

Mariana Mazzucato on innovaation ja julkisen arvon professori University College Londonissa. Hänen vastikään suomennettu kirjansa Arvo – globaalin talouden luojat ja välistävetäjät on ytimeen menevä puheen­vuoro siitä, mistä arvo syntyy ja mistä kenties ei. 

Mazzucato lähtee Ranskan fysiokraateista ja kansan­talouden tilinpidon esi-isästä Francois Quesney’stä asti jäljittämään sitä, mitä minäkin aikana on pidetty arvoa tuottavana toimintana, mitä vain toisten luomaa arvoa kuppaavana toimintana.

Taloustieteen klassikoilla Adam Smithillä, David Ricardolla ja Karl Marxilla oli jokaisella oma ns. tuotanto­raja, jonka sisä­puolella oli arvoa luova talous, ulko­puolella vuokraa perivät välistä­vetäjät.

Mazzucaton mielestä emme nykyään erota arvon luomista ja kuppaamista toisistaan, emme enää edes keskustele niiden erosta, kuten talous­tieteen alkuaikoina tehtiin. Kansan­talouden tilin­pidossakin jo hyväksymme sen, että jos jostakin saa hyvää hintaa – oli se kyseen­alaisia finanssi­tuotteita tai yli­hinnoiteltuja lääkkeitä – sillä on sen mukaisesti arvoakin.

Meillä ei oikein ole ollut vasta­väitteitä, kun Goldman Sachsin johtaja julistaa pankkiiri­liikkeensä työn­tekijät maailman tuottavimmiksi heidän miljoona­palkkioitaan perustellessaan.

Mariana Mazzucato tarjoaa hyvin perusteltuja vasta­väitteitä.

Mikä vielä kenties tärkeämpää, Mazzucato tarjoaa tukun perusteita palauttaa ja puolustaa julkisen sektorin tekemän työn arvoa. Se kun on ollut länsi­maailmassa jatkuvan kyseen­alaistamisen kohteena viime vuosi­kymmenet – ja tahtoo tulla ali­arvioiduksi myös brutto­kansantuotteessa.

Julkisen sektorin tuotos lasketaan näet pääasiassa työn­tekijöiden palkoista käsin, ikään kuin se ei tuottaisi sen enempää arvoa. Toisaalta finanssi­sektori on viime vuosi­kymmeninä laskettu mukaan kansan­tuotteeseen, vaikka sen kuplia maksetaan yhä. Miten nämä nyt näin voivat olla?

Istun aamukahvilla kansan­talouden tilin­pidon asian­tuntijamme Tuomas Rothoviuksen kanssa ja esitän kysymykset hänelle.

Kokeneelle kansantulo­laskijalle kysymykset eivät ole mitenkään yllättäviä, näitä on pohdittu pitkään. Rothoviuksen mielestä pankit kyllä tuottavat arvoa, samaan tapaan kuin kauppa, joka elää osto- ja myynti­hintojen erotuksella. ”Mitataanko rahoitus­alan tuotosta oikein, onkin sitten aivan toinen kysymys.”

Mitä julkiseen sektoriin tulee, Rothoviuksen mukaan on selvää, että bkt ei näytä valtion ja kuntien työn­tekijöiden työn täyttä arvoa yhteis­kunnalle, kun tuotos lasketaan työn­tekijöiden palkoista käsin. Ikään kuin sairaan­hoitajat, opettajat ja poliisit olisivat vain riippa oikeasti tuottavien yksityisten alojen vedettävänä. Sellaistahan talous­puhe on pitkälti viime vuosi­kymmenet ollut.

”Tätä on kyllä pyritty korjaamaan joltain osin käyttämällä tietoja potilaiden saamista hoidoista tai opetuksen määristä kouluissa.”

On myös selvää, että USA:n kaltaisissa maissa, joissa terveyden­huolto on järjestetty pitkälti yksityisen liike­toiminnan kautta, brutto­kansantuote on senkin takia suurempi. Onko kansan­terveys parempi, onkin taas jo aivan toinen kysymys.       

Puolen tunnin kahvi­hetken aikana ei kovin syvälle ehdi, mutta siihen yhteis­ymmärrykseen tulemme, että vasta aika näyttää monien puuhien arvon yhteis­kunnalle. Siksi kansan­talouden tilin­pidon on varmaan parempi pysytellä alueella, joiden yhteneväisesti mittaamisesta voidaan edes jotenkin sopia kansain­välisesti.

Laskennan puutteet on kuitenkin hyvä tiedostaa, ettei niistä tehdä vääriä päätelmiä. Ensimmäisenä puutteet ja vaikeudet tietenkin tiedostavat ja tunnustavat ne, jotka tilin­pidon läpi­kotaisin tuntevat.     

Ennen kuin Tuomaksen on kiirehdittävä virka­työnsä pariin (ensimmäinen laskelma vuoden 2019 bkt:sta julkaistaan helmikuun lopussa), heitän hänelle viimeisen pallon. Antavatko kansantulo­laskijat omalle työlleen riittävän kansan­taloudellisen arvon laskiessaan senkin tuotoksen omien palkkojensa kautta?

”Kyllä työllämme varmasti on arvoa ministeriöille, Suomen Pankille, ennuste­laitoksille, miksei suurelle yleisöllekin, mutta kuinka suuri, siinä tullaan taas mittaamiseen…”

Omankin työnsä suhteen Rothovius on maltillinen puntaroitsija, kuten alalle sopii. Toteamme että kansan­talouden tilin­pidon, kuten niin monen muunkin työn osalta, aika näyttää sen todellisen hyödyn.

Entäpä sitten oma työni, tämä pieni blogi­kirjoitus, tuottaako tämä edes viihde­arvoa, saati ymmärrystä?

Rohkealta ja röyhkeältäkin tuntuisi väittää että tuottaisi, ainakaan enemmän kuin kansan­talouden tilin­pitoon kirjautuvan palkkani edestä.

Vaan toisaalta, mikäpä ettei. Jos tämä saisi jonkun tarttumaan Mariana Mazzucaton kirjaan, omaksumaan siitä uutta ajattelua, jopa levittämään sitä. Kenties julkisen sektorin tuottaman arvon vähättely voisi alkaa kääntyä arvostukseksi ja sen kautta kunnian­himoiseksi uuden arvon luomiseksi.   

Mazzucatolla esimerkkinä uutta arvoa luovasta innovaatiosta, jota ei olisi syntynyt ilman USA:n julkisen sektorin panostusta, on vaikkapa sellainen asia kuin Internet.

 

Kirjoittaja on Tieto&trendit-sivuston toimittaja.

Tilaa Tieto&trendit-juttukooste sähköpostiisi

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Kommentit

Lue samasta aiheesta:

Blogi
20.9.2019
Katri Soinne

Kotitalouksien tuoreisiin, juuri julkaistuihin kulutusmenolukuihin tulee suhtautua kriittisesti ja varauksella. Mitä tarkemmalle tasolle mennään, sitä enemmän luvuissa on epävarmuutta.