Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Majoitustilasto 2014, heinäkuu

Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia marraskuussa 2007

Kotimaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä yhteensä 900 000 vuorokautta marraskuussa 2007, mikä oli 5 prosenttia enemmän kuin marraskuussa 2006. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 2 prosenttia edellisvuodesta. Yöpymisten kokonaismäärä Suomen majoitusliikkeissä oli 1,2 miljoonaa yöpymisvuorokautta marraskuussa 2007, mikä oli 4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 10 huonetta, mökkiä tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa sekä retkeilymajoilta.

Venäläiset olivat lokakuun tapaan suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä marraskuussa 2007. He yöpyivät majoitusliikkeissä lähes 59 000 kertaa. Määrä oli 31 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Seuraavina olivat ruotsalaiset ja saksalaiset. Ruotsalaisille kirjattiin lähes 34 000 yöpymisvuorokautta ja saksalaisille hieman vajaat 29 000 vuorokautta. Ruotsalaisten yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia ja saksalaisten yöpymiset prosentin edellisvuodesta. Japanilaisten yöpymiset lisääntyivät myös voimakkaasti. Heille kirjattiin majoitusliikkeissä runsaat 11 000 yöpymistä, mikä oli lähes 16 prosenttia enemmän kuin marraskuussa 2006.

Tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista ranskalaisten ja hollantilaisten yöpymiset vähenivät viidenneksen kumpikin edellisvuoden marraskuuhun verrattuna.

Hotellihuoneiden käyttöaste oli marraskuussa 52,6 prosenttia. Vuotta aiemmin se oli 52,9 prosenttia. Maakunnista korkeimmat käyttöasteet mitattiin Uudellamaalla 67,8 prosenttia ja Pirkanmaalla, 62,4 prosenttia. Sekä Helsingissä että Tampereella hotellihuoneiden käyttöaste oli 73,6 prosenttia.

Hotellihuoneen toteutunut keskihinta oli marraskuussa koko maan osalta 86,65 euroa vuorokaudelta. Vuotta aiemmin se oli lähes sama, 86,41 euroa.

Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste

Tammi-marraskuussa 17,8 miljoonaa yöpymisvuorokautta

Tammi-marraskuussa 2007 yöpymiset lisääntyivät Suomen majoitusliikkeissä 4,5 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Yöpymisten kokonaismäärä kohosi 17,8 miljoonaan yöpymisvuorokauteen. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia ja ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin 6 prosenttia enemmän kuin tammi-marraskuussa 2006. Yöpymisten kokonaismäärä kasvoi eniten Kymenlaaksossa, 13,4 prosenttia ja Satakunnassa, 9,0 prosenttia.

Venäläisille kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä 745 000 yöpymisvuorokautta ja he olivatkin ylivoimaisesti suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä tammi-marraskuussa 2007. Heidän yöpymisensä lisääntyivät 27 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Seuraavina olivat ruotsalaiset ja saksalaiset. Ruotsalaisten yöpymisiä tilastoitiin 563 000 vuorokautta. Määrä oli lähes sama kuin vuoden 2006 tammi-marraskuussa. Saksalaisten yöpymiset lisääntyivät 7 prosenttia ja niitä kirjattiin majoitusliikkeissä 546 000 yöpymisvuorokautta. Brittien yöpymiset nousivat 364 000 vuorokauteen ja lisäystä vuodentakaisesta oli 6 prosenttia.
Kaikkiaan majoitusliikkeissä kirjattiin ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä 4,8 miljoonaa vuorokautta tammi-marraskuussa 2007.

Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä marraskuussa 2007 ja tammi-marraskuussa 2007 ja niiden vuosimuutokset, ennakkotieto

Kaikki majoitusliikkeet Yöpyneiden 10 tärkeintä asuinmaata Yöpymisvuorokaudet marraskuu 2007 Vuosimuutos, % 11/2007 -11/2006 Yöpymisvuorokaudet tammi-marraskuu 2007 Kumulatiivinen vuosimuutos, %
1-11/2007- 1-11/2006
Yhteensä - Total 1 208 359 4,3 17 786 789 4,5
Suomi - Residents 900 152 5,1 12 961 483 3,9
Ulkomaat - Non-residents 308 207 2,0 4 825 306 6,3
         
Ruotsi - Sweden 33 684 5,4 562 750 -0,1
Saksa - Germany 28 666 1,3 545 729 7,1
Venäjä - Russia 58 835 30,6 744 960 27,0
Britannia - United Kingdom 22 884 -7,5 363 629 6,4
Yhdysvallat - USA 11 626 5,8 207 228 4,0
Norja - Norway 12 907 -3,0 195 751 -1,9
Alankomaat - Netherlands 6 655 -20,0 182 346 -3,1
Italia - Italy 8 576 -3,4 149 017 0,7
Ranska - France 8 173 -19,8 215 258 1,7
Japani - Japan 11 355 15,6 142 703 5,3

Päivitetty 17.1.2008

Julkaisun sisällysluettelo (Majoitustilasto 2007, marraskuu)

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Majoitustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-6309. marraskuu 2007, Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia marraskuussa 2007 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 23.10.2014].
Saantitapa: http://tilastokeskus.fi/til/matk/2007/11/matk_2007_11_2008-01-17_kat_001.html

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tilastot > Liikenne ja matkailu > Majoitustilasto > 2007 > marraskuu > Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia marraskuussa 2007

Navigointi

Tilastot

Liikenne ja matkailu

Majoitustilasto

Linkki rss-syötteeseen

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde 029 551 1000 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute