Elinolotiedon kysyntä lisääntyy mutta väheneekö tarjonta?

  1. Haastattelutieto avainasemassa
  2. Suomen elinolotilastojen tietopohja luotiin 1970-luvulla
  3. Resurssipainotteinen hyvinvointikäsitys korvasi tarveperusteisen käsitteen
  4. Resurssit olivat sosiaalipolitiikan kohteita
  5. Suomessa perustettiin useita elinoloja kuvaavia tilastoja
  6. Nykypäivän ja 1970-luvun näkökulmat
  7. Hyvinvointikäsitys perustuu resurssien sijasta kyvykkyyksiin
  8. Suomalaisen elinolotilastoinnin nykytila
  9. Tilastojen relevanssia tulisi arvioida myös kansallisesta näkökulmasta

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Suomen elinolotilastojen tietopohja luotiin 1970-luvulla

Stiglitzin raportin bruttokansantuotetta koskeva kritiikki ja hyvinvoinnin jakautumisen monipuolisen kuvaamisen tarve eivät ole uusia ajattelutapoja. Samankaltainen keskustelu käynnistyi jo bruttokansantuotekäsitteen vakiinnuttua 1950-luvulla. Tuolloin YK:n piirissä käynnistyi sosiaali-indikaattoreiden kehittämistä koskeva työ, ja ensimmäinen tätä aihepiiriä käsittelevä raportti esitettiin YK:n tilastokomissiolle vuonna 1954.

Esitys perustui niin kutsuttuun komponenttiajatteluun, jonka mukaan elintasoa tuli mitata elämän eri puolia edustavien komponenttien avulla. Tarkoituksena oli kehittää kansantalouden tilinpitoa vastaava kokonaisvaltainen kehikko (United Nations 1954.) Sosiaali-indikaattoriajattelu ei tässä muodossa onnistunut, ja sen edustamat näkemykset ovat eri aikoina herättäneet paljon kritiikkiä. Indikaattoriajattelu on kuitenkin noussut toistuvasti esiin, ja tilastointiin se on vaikuttanut paljon.

Suomessa bruttokansantuotteen kritisointi ja sosiaali-indikaattoreihin perustuva ajattelutapa nousivat voimakkaasti esiin talousneuvoston vuonna 1972 julkaisemassa raportissa Elämän laatu, tavoitteet ja mittaaminen (Talousneuvosto 1972a). Raportti liittyi tuolloin tunnistettuihin ongelmiin: talouskasvusta huolimatta köyhyys ei ollut poistunut yhteiskunnasta. Talouskasvun ajateltiin aiheuttavan myös monia ongelmia; niistä raportissa mainittiin talouskasvun ulkopuolelle jääneiden alueiden taantuminen, ympäristön pilaantumiseen liittyneet ongelmat sekä väestökeskusten liikenne- ja asunto-ongelmat (Talousneuvosto 1972a, 3).

Ongelmien käsitteellistämiseen ja ratkaisemiseen haettiin tukea yhteiskuntasuunnittelusta sekä sitä tukevasta tiedontuotannosta. Sosiaali-indikaattoreilla talousneuvosto tarkoitti "tietyt edellytykset omaavia tilastollisia mittalukuja, joilla pyritään ilmaisemaan ihmisten hyvinvointiin vaikuttavien elinolosuhteiden tilaa ja niissä tapahtuvia muutoksia" (Talousneuvosto 1972a, VI). Sosiaali-indikaattoreihin perustuvan ajattelun taustalla oli pyrkimys yhdistää ja selvittää eri toimenpiteiden vaatimien panosten ja niiden avulla aikaansaatujen tulosten vaikutus väestön elinoloihin.

Keskeisenä syynä siihen, ettei talousneuvoston raportissa tunnistettuja poliittisia, taloudellisia, yhteiskunnallisia tai institutionaalisia ongelmia oltu kyetty ratkaisemaan, pidettiin tilastotiedon ja siihen perustuvan analyysin puutetta. Tietoa kaivattiin, jotta päätöksentekijät voisivat muodostaa käsityksen ihmisten elinolosuhteissa vallitsevasta tilasta ja niiden kehityssuunnista. (Talousneuvosto 1972a, 2.) Talousneuvoston raportissa esitettiin runsaasti uudistustarpeita tilastotoimelle. Niitä alettiinkin toteuttaa.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 7.6.2010