Julkaistu: 9.9.2003

Kuluttajat harkitsevat auton ostoa

Kuluttajien näkemykset taloudesta eivät muuttuneet merkittävästi elokuussa. Arviot työttömyyden kehityksestä olivat hiukan synkentyneet, mutta omaan talouteensa kuluttajat uskoivat elokuussa jopa hieman aiempaa vahvemmin. Kestotavaroiden hankintaa pidettiin hyvin kannattavana ja varsinkin auton ostoaikeita oli kotitalouksilla runsaasti.

Kuluttajista 50 prosenttia arvioi elokuussa, että työttömyys lisääntyy seuraavan vuoden aikana, ja vain 16 prosenttia uskoi työttömyyden vähenemiseen. Joka kymmenes työllinen arveli työttömyyden joko melko tai hyvin todennäköisesti osuvan vuoden sisällä omalle kohdalleen. Ensi vuoden elokuun inflaatiovauhdiksi kuluttajat ennustivat 1,6 prosenttia.

Kuluttajista 74 prosenttia piti elokuussa lainan ottamista edullisena. Vuoden kuluessa lainaa suunnitteli ottavansa poikkeuksellisen moni eli 18 prosenttia kotitalouksista. 55 prosenttia kuluttajista piti kestotavaroiden ostamista edullisena. Vastaava osuus oli vuosi sitten 35 prosenttia. Kotitalouksista 9 prosenttia harkitsi elokuussa asunnon ostoa. Auton hankinta-aikeet ovat lisääntyneet, sillä 22 prosenttia kotitalouksista aikoi ostaa tai vaihtaa auton vuoden sisällä. Elokuussa jo 77 prosenttia kotitalouksista ajoi omalla tai työsuhdeautolla. Digiboksin tai digitelevision omisti 5 prosenttia kotitalouksista eli runsaat 110 000 taloutta.

Lähde: Kuluttajabarometri 2003, elokuu. Tilastokeskus


Päivitetty 9.9.2003

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi