Julkaistu: 14.6.2002

Subjektiiviset vai objektiiviset mittarit

Yhteiskuntailmiöiden objektiivisen mittauksen vaikeus on lisännyt ilmiöiden subjektiivisen mittauksen määrää. Sen sijaan että yritettäisiin joillakin menetelmillä saada selville, miten asiat todella ovat, kysytäänkin ihmisten mielipiteitä asioiden tilasta.

Viime aikoina olemme esimerkiksi saaneet lukea, kuinka kiire työpaikoilla on lisääntynyt. Itse asiassa kiirettä ei yleensä ole mitattu, vaan mittauksen kohteena ovat olleet ihmisten mielipiteet siitä, onko kiire lisääntynyt tai haittaako kiire.

Subjektiivisen mittauksen käyttö ei ole perusteetonta. Jo 1970-luvulla tutkittaessa metallimiesten terveydentilaa voitiin todeta, että ihmisten oma arvio terveydentilasta ennustaa hyvin terveyden kehittymistä verrattuna erilaisiin objektiivisiin mittareihin. Ihminen on oman tilansa paras arvioija, joka pystyy eri asioiden parempaan yhdistelyyn kuin kymmenistä objektiivisista mittareista kasattu indeksi.

Subjektiivisen ja objektiivisen mittauksen ero kannattaa kuitenkin pitää mielessä. Tutkittaessa kiirettä työpaikoilla on perusteltua kysyä asiasta ihmisiltä, sillä yksinkertaista objektiivista tapaa kiireen mittaamisen on vaikeaa kehittää. Toisaalta subjektiivisella mittarilla saadut tutkimustulokset ovat kuitenkin vain mielipiteitä.

Miten eri tavoin voi mitata kiirettä, esimerkkejä

Subjektiivinen mittaus
 kuva Asenteet: "Työpaikallani on liikaa kiirettä" (vastaus haastattelututkimuksessa)
Aikeet: "Aion vähentää kiirettä omalta osaltani" (vastaus haastattelututkimuksessa)
Todellisuutta koskevat kuvaukset: "Työpaikallani esiintyy kiirettä", "Kiire työpaikallani on lisääntynyt"
(vastauksia haastattelututkimuksessa)
Todellisuuden eri piirteiden mittaukset - ihmisten tekemät raportit: Työaikakirjanpidon suoritteiden lukumäärä on lisääntynyt
- ihmisistä riippumaton mittaus: Ulkopuolinen havainnoija toteaa esimerkiksi palaverien määrän lisääntyneen
Ylitöiden määrä lisääntynyt
Objektiivinen mittaus

 

Haastattelututkimusten kommunikaatioprosessia koskevat selvitykset kertovat, että haastattelun aikana vastaaja pyrkii jatkuvasti selvittämään minkälaista vastausta häneltä odotetaan. Ei niin, että hän pyrkisi vain miellyttämään haastattelijaa vastauksillaan, mutta jonkinlaisia yhteisiä viitekehyksiä haastattelijan kanssa vastaaja etsii jatkuvasti.

Tällainen tilanne saa aikaan sen, että vastaukset ovat riippuvaisia yleisestä kulttuuri-ilmastosta. Jos esimerkiksi julkisuudessa puhutaan paljon siitä, että kiire työpaikoilla on lisääntynyt, vastaajat saattavat ajatella että haastattelututkimuksessa odotetaan vastauksia, jossa kiireen ongelmallisuus on tajuttu.

Lisäksi elämän suunnaton moniulotteisuus saa aikaan sen, että ihmiset asettavat kokemiaan ongelmia tärkeysjärjestykseen sen mukaan, mitä he lukevat lehdistä, kuulevat ystäviltään ja muulta lähiympäristöltään. Kun lehdissä puhutaan paljon kiireestä työpaikoilla, saa omakin kiire lailliset puitteet. Jos kiireestä ei julkisuudessa puhuta, se vaikuttaa vain omalta ongelmalta.

Subjektiivinen tuntumani on, että erilaisten ongelmien järjestelmällinen aiheistaminen julkisuudessa on lisääntynyt, mikä tarkoittaisi sitä, että nimenomaan mediajulkisuuden vaikutus ihmisten haastatteluvastauksiin tällaisissa kysymyksissä voisi olla kasvussa. Joskus puhutaan insestistä, joskus kiusaamisesta työpaikoilla ja joskus kiireestä.

Siis: jos tutkimustulos kertoo, että ihmisten mielestä kiire on lisääntynyt työpaikoilla, se kertoo siitä, että ihmiset kokevat kiireen lisääntyneen. Tämä puolestaan voi pohjautua joko objektiivisten olojen muutokseen tai puhetapojen muutokseen, mutta todennäköisimmin molempiin.

Jussi Melkas


Päivitetty 14.6.2002

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi