Julkaistu: 14.3.2003

Maaseutu jäänyt paitsi uusista työpaikoista

Työvoimavirta kaupunkiin, rahavirta maalle päin

Suomen työpaikoista hävisi viidennes vuosina 1990-1993. Työpaikat vähenivät kaikentyyppisissä kunnissa: harvaan asutulla maaseudulla, ydinmaaseudulla, kaupunkien lähellä sijaitsevissa kunnissa ja myös kaupungeissa. Vuosina 1994-1999 syntyi kolmesataa tuhatta työpaikkaa, pääasiassa kaupunkeihin ja niiden läheisiin kuntiin. Harvaan asutulla maaseudulla työpaikkojen määrä ei ehtinyt palautua vuoden 1993 lopun tasolle.

Yrjö Palttila & Erkki Niemi

Maaseutu samaistetaan usein maatalouteen. Maaseutupolitiikan, -tutkimuksen ja -tilastoinnin kohteena on kuitenkin koko maaseutu, ja mukana ovat kaikki elinkeinot. Eri tyyppisten alueiden kehityksen seuraamista varten on laadittu erilaisia aluetypologioita. Seuraavassa on käytetty Suomen maaseutupolitiikassa käytettävää maaseudun kolmijakoa.

Nuoret vähentyneet kaikissa maaseututyypeissä

Sekä harvaan asutun maaseudun että ydinmaaseudun kunnissa kuolleisuus on ollut syntyvyyttä suurempaa. Kun lisäksi päämuuttovirrat ovat kulkeneet kohti kasvukeskuksia, väestö on keskittynyt suhteellisen pienelle alueelle kaupunkeihin (kuvio 1).

Kuvio 1. Manner-Suomen väestö ja pinta-ala 2000

kuva

Vuosina 1995-2000 väkiluku väheni harvaan asutun maaseudun kunnissa 40 000 henkilöllä ja ydinmaaseudun kunnissa 30 000 henkilöllä. Vastaavasti kaupunkien läheisen maaseudun kunnissa väkiluku kasvoi samana aikana 22 000 henkilöllä ja kaupungeissa 111 000 henkilöllä.

Erityisesti paikkaansa yhteiskunnassa etsivien 20-29-vuotiaiden nuorten määrät ovat pienentyneet kaupunkeja lukuun ottamatta kaikissa kuntatyypeissä. 65 vuotta täyttäneiden osuudet ovat taas kasvaneet harvaan asutun maaseudun kunnissa muita kuntatyyppejä enemmän. Ikärakenteen vinoutuminen aiheuttaa vanhushuollon palvelujen tarpeen kasvamista.

Alkutuotannon työpaikat lähes puoleen

Vuoden 1990 lopun 2 318 000 työpaikasta hävisi kolmessa vuodessa viidesosa, ja vuoden 1993 lopussa työpaikkoja oli enää 1 864 000. Kuudessa vuodessa vuoden 1999 loppuun mennessä työpaikkojen määrä oli kasvanut 295 000 työpaikalla 2 159 000:een.

Kehitys on ollut samansuuntaista kaikissa kuntatyypeissä (kuvio 2). Tosin harvaan asutun maaseudun ja ydinmaaseudun kunnissa työpaikkojen määrä kääntyi nousuun vasta vuoden 1996 lopun jälkeen.

Kuvio 2. Työpaikat Manner-Suomessa, 1988 = 100

kuva

Kun kaupungeissa ja kaupunkien läheisen maaseudun kunnissa oltiin vuoden 1999 lopussa jo lähestymässä vuoden 1990 lopun tasoa, oltiin harvaan asutun maaseudun ja myös ydinmaaseudun kunnissa vielä kaukana siitä. Uudet työpaikat syntyivät pääasiassa kaupunkeihin ja kaupunkien läheisen maaseudun kuntiin.

Perinteisen maaseudun työllistäjän, alkutuotannon (maatalous, metsätalous ja kalatalous), työpaikkojen väheneminen jatkui koko 1990-luvun ajan kaikissa kuntatyypeissä. Vuoden 1990 lopun 196 000 alkutuotannon työpaikasta oli vuoden 1999 lopussa jäljellä enää 115 000 työpaikkaa eli vajaa kolme viidesosaa.

Mekaaninen puunjalostus, joka käyttää maaseudun luontaisia raaka-aineita tuotannossaan, on esimerkki työpaikkojaan lisänneestä toimialasta. Vuoden 1999 lopussa mekaanisen puunjalostuksen kaikkiaan 29 000 työpaikasta yli puolet sijaitsi harvaan asutun maaseudun ja ydinmaaseudun kunnissa. Vuosina 1993-99 loppuun toimialan työpaikkojen määrä lisääntyi harvaan asutun maaseudun ja ydinmaaseudun kunnissa noin 20 prosentilla.

Pendelöinti tuo toimeentuloa kaupunkien lähelle

Suurimmat pendelöintivirrat kulkevat kaupunkien ympäryskunnista kaupunkeihin. Kaupunkien läheisen maaseudun kunnissa asuvista työllisistä kävi vuoden 1999 lopussa töissä asuinkuntansa ulkopuolella jo yli puolet (kuvio 3). Pendelöijien osuudet ovat olleet alhaisimmat harvaan asutun maaseudun kunnissa.

Kuvio 3. Pendelöijien osuus Manner-Suomessa, %

kuva

Nettopendelöinti, jolla tarkoitetaan alueelta ulos pendelöivien ja alueelle sisään pendelöivien työllisten määrän välistä erotusta, on ollut kaupungeissa negatiivista. Vuoden 1999 lopussa kaupungeissa kävi kaupungin ulkopuolelta töissä 154 000 henkilöä enemmän kuin päinvastaiseen suuntaan.

Myös työvoimavirtojen mukana kulkeva nettotulovirta oli kaupungeille negatiivinen. Vuonna 1999 kaupungeista virtasi pendelöinnin mukana muihin kuntatyyppeihin nimellisarvoisesti reilut neljä miljardia euroa, mistä lähes kolme miljardia kulkeutui kaupunkien läheisen maaseudun kuntiin (kuvio 4).

Kuvio 4. Pendelöinnin nettotulovirta

kuva

Vähän työllisiä, paljon huollettavia

Taloudellinen huoltosuhde mittaa alueen omaa kykyä huolehtia työelämän ulkopuolella olevien toimeentulosta ja alueen kykyä rahoittaa palveluja. Se kertoo paljonko yhtä työllistä kohti on työvoiman ulkopuolella olevia (lapset, opiskelijat, varusmiehet, eläkeläiset jne.) ja työttömiä. Esimerkiksi huoltosuhteen arvo 1,7 kertoo, että 10 työssäkävijää huolehtii 17 muuhun väestöön kuuluvan toimeentulosta.

Mitä enemmän muuhun väestöön kuuluvia on suhteessa työllisten määrään, sitä suurempi huoltosuhteen arvo on. Työelämässä mukana olevien suhteellisen määrän pienetessä palvelujen rahoituksellinen pohja kaventuu. Toisaalta kasvavan ikääntyvän väestön palvelujen tarve kasvaa.

Työttömyyden kasvu käänsi taloudellisen huoltosuhteen nopeaan kasvuun 1990-luvun alussa kaikissa kuntatyypeissä (kuvio 5). Huippu saavutettiin vuoden 1993 lopussa lukuun ottamatta harvaan asutun maaseudun kuntia, joissa keskimääräinen taloudellinen huoltosuhde oli korkeimmillaan vasta vuoden 1996 lopussa. Vuoden 1999 lopussa harvaan asutun maaseudun kunnissa oltiin vuoden 1992 lopun tasolla ja muissa kuntatyypeissä oltiin lähestymässä vuoden 1991 lopun tasoa.

Kuvio 5. Taloudellinen huoltosuhde

kuva

Vuoden 1999 lopussa Manner-Suomessa (Suomi ilman Ahvenanmaata) oli vajaa 440 000 kesämökkiä. Niistä yli kolmasosa sijaitsi harvaan asutun maaseudun kunnissa ja vajaa kolmannes ydinmaaseudun kunnissa.

Kesäasukkailla tarkoitetaan ulkopaikkakuntalaisten kesämökin omistajien asuntokuntien henkilömäärää. Vuoden 1999 lopussa kesäasukkaita oli 526 000 eli reilu kymmenesosa vakituisten asukkaiden määrästä. Harvaan asutun maaseudun kunnissa kesäasukkaiden suhteellisen osuuden nousu oli 1990-luvulla selvästi jyrkempää kuin muissa kuntatyypeissä. Vuoden 1999 lopussa kesäasukkaiden osuus vakituisesta väestöstä oli harvaan asutun maaseudun kunnissa 37 prosenttia, mikä oli yli kaksi kertaa korkeampi osuus kuin ydinmaaseudun tai kaupunkien läheisen maaseudun kunnissa.

Kesäasukkailla on tärkeä merkitys sellaisten maaseudun palvelujen kuten esimerkiksi kyläkauppojen säilymiselle. Toisaalta erilaisten palvelujen järjestämisestä mökkiläisille aiheutuu kunnalle menoja.

Vuodelta 1998 peräisin olevan tutkimuksen mukaan vuonna 1995 koko maassa arviolta joka kymmenes eli noin 40 000 kesämökkiä soveltui kokonsa (vähintään 60 neliömetriä) ja varustetasonsa puolesta ympärivuotiseen käyttöön.

Kakkosasumisen edistämiskeinoksi on esitetty muun muassa kesämökkien korjausrakentamisen edistämistä. Kesämökkiläisten oleskeluaikaa kakkosasunnollaan mökkipaikkakunnilla on pyritty pidentämään myös etätyön avulla. Erityisesti yrittäjien ja ylempien toimihenkilöiden työssäkäynti vapaa-ajan asunnolta onkin yleistynyt.

Lähteet:
Alueellinen maaseudun kehittämisohjelma tavoite 1 -ohjelman ulkopuoliselle alueelle vuosille 2000-2006.
Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelma-asiakirja v. 2000-2006. Täydennysosa.
Palttila, Yrjö & Erkki Niemi (2000). Suomen maaseutu EU-kauden alussa - Maaseutuindikaattorit. Tilastokeskus, Katsauksia 1999/2.
Palttila, Yrjö & Erkki Niemi (2003). Maaseutu EU-ohjelmakauden 2000-2006 alussa - Maaseutuindikaattorit.
Pohjois-Suomen tavoite 1 -ohjelma-asiakirja v. 2000-2006. Täydennysosa.
Tilastokeskus (2001). Kesämökit 2000.
Tilastokeskus (2002). Työssäkäyntitilasto 1999-2000.

Mikä on maaseutua?


Päivitetty 14.3.2003

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi