Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

1. Ennakkotietoja teollisuudesta 2010

1.1. Henkilöstökulujen määrä väheni yli prosentin teollisuudessa

Palkat ja palkkiot, eläkekulut ja muut henkilösivukulut yhteensä teollisuudessa (C) olivat ennakkotietojen mukaan 16,5 mrd. euroa vuonna 2010. Henkilöstökulujen määrä väheni teollisuudessa yli prosentin edellisvuodesta. Kaivostoiminnassa ja louhinnassa (B) henkilöstökulujen määrä supistui runsaan prosentin. Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuollossa (D) henkilöstökulujen määrä sen sijaan kasvoi yli 4 prosenttia. Vesihuollossa, viemäri- ja jätevesihuollossa, jätehuollossa ja muussa ympäristön puhtaanapidossa (E) henkilöstökulujen määrä lisääntyi myös lähes 4 prosenttia vuotta aiemmasta.

Henkilöstökulujen määrä kasvoi eniten metallien jalostuksessa, yli 8 prosenttia. Myös sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa, metsäteollisuudessa, muiden ei-metallisten mineraalituotteiden valmistuksessa sekä kemianteollisuudessa henkilöstökulujen määrä lisääntyi edellisvuodesta. Muissa teollisuuden pääryhmissä henkilöstökulujen määrä sen sijaan supistui. Eniten henkilöstökulujen määrä pieneni tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuudessa, runsaat 6 prosenttia sekä kone- ja metallituoteteollisuudessa 6 prosenttia.

Kuvio 1. Henkilöstökulujen muutos vuonna 2010*, %

Kuvio 1. Henkilöstökulujen muutos vuonna 2010*, %
* ennakkotieto

Palkat ja palkkiot, eläkekulut ja muut henkilösivukulut = Henkilöstökulut sisältävät ennakonpidätyksen alaiset palkat ja niihin verrattavat kulut sekä välittömästi palkan perusteella määräytyvät kulut kuten sosiaaliturvamaksut, pakolliset ja vapaaehtoiset henkilövakuutusmaksut sekä eläkekulut. Muut vapaaehtoiset henkilöstökulut ovat liiketoiminnan muita kuluja.

1.2. Tuotannon jalostusarvo kasvoi teollisuudessa 17,5 prosenttia

Teollisuuden (C) jalostusarvo kasvoi ennakkotietojen mukaan 17,5 prosenttia ja oli 25,9 miljardia euroa vuonna 2010. Kaivostoiminnassa ja louhinnassa jalostusarvo kohosi vajaat 15 prosenttia. Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuollossa jalostusarvo lisääntyi vajaat 8 prosenttia. Vesihuollossa, viemäri- ja jätevesihuollossa, jätehuollossa ja muussa ympäristön puhtaanapidossa jalostusarvo kasvoi merkittävästi, yli 24 prosenttia.

Teollisuuden jalostusarvo lisääntyi lähes kaikilla teollisuuden päätoimialoilla. Eniten jalostusarvo kasvoi metallien jalostuksessa, yli 149 prosenttia, metsäteollisuudessa runsaat 60 prosenttia ja kemianteollisuudessa 23,5 prosenttia. Muiden ei-metallisten mineraalituotteiden valmistuksessa jalostusarvo lisääntyi runsaat 15 prosenttia, tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuudessa yli 10 prosenttia, kone- ja metallituoteteollisuudessa lähes 7 prosenttia sekä elintarviketeollisuudessa lähes 2 prosenttia. Huonekalujen valmistuksessa jalostusarvo sen sijaan pieneni yli 5 prosenttia. Myös painamisessa ja tallenteiden jäljentämisessä jalostusarvo supistui yli 3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Kuvio 2. Jalostusarvo 2009–2010* (mrd. euroa)

Kuvio 2. Jalostusarvo 2009–2010* (mrd. euroa)
*ennakkotieto

Jalostusarvo mittaa toimipaikan varsinaisessa tuotantotoiminnassa eri tuotannontekijöiden tuottamaa yhteenlaskettua arvonlisäystä. Jalostusarvo lasketaan tuotantotoiminnasta saatujen tuottojen ja toiminnasta aiheutuneiden kustannusten erotuksena. Tuottoihin sisältyy myös toimipaikan toimitukset yrityksen toisille toimipaikoille ja kustannuksiin hankinnat yrityksen toisilta toimipaikoilta. Määritelmän mukaan kustannuksiin ei sisällytetä toimipaikan työvoimasta aiheutuvia kustannuksia.

1.3. Investoinnit vähenivät teollisuudessa 5,5 prosenttia

Käyttöomaisuuden investoinnit vähenivät ennakkotietojen mukaan teollisuudessa 5,5 prosenttia vuonna 2010. Kaivostoiminnassa ja louhinnassa investoinnit supistuivat vajaan prosentin edellisvuodesta. Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuollossa investoinnit käyttöomaisuuteen vähenivät reippaasti, vajaat 15 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna. Vesihuollon, viemäri- ja jätevesihuollon, jätehuollon ja muun ympäristön puhtaanapidon investoinnit supistuivat myös 16 prosenttia. Teollisuuden yhteenlasketut investoinnit käyttöomaisuuteen olivat noin 2,4 miljardia euroa.

Teollisuudessa investoinnit olivat merkittävästi edellisvuotta pienemmät kemianteollisuudessa, vähennystä oli 29 prosenttia. Kone- ja metallituoteteollisuudessa investoinnit vähenivät runsaat 25 prosenttia sekä elintarviketeollisuudessa runsaat 15 prosenttia. Huonekalujen valmistuksessa investoinnit supistuivat yli 24 prosenttia. Käyttöomaisuuden investoinnit lisääntyivät sen sijaan huomattavasti tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuudessa lähes 128 prosenttia, sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa vajaat 74 prosenttia sekä metsäteollisuudessa runsaat 46 prosenttia. Myös metallien jalostuksessa investoinnit kasvoivat runsaat 9 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna.

Kuvio 3. Käyttöomaisuuden investoinnit yhteensä 2009–2010* (milj. euroa)

Kuvio 3. Käyttöomaisuuden investoinnit yhteensä 2009–2010* (milj. euroa)
* ennakkotieto

Käyttöomaisuuden investoinnit käsittävät aineellisen käyttöomaisuuden hankinnat ja perusparannukset, joista on vähennetty käyttöomaisuuden myynnit. Aineelliseen käyttöomaisuuteen kuuluvat koneet, kalusto ja kuljetusvälineet, rakennukset ja rakennelmat, maa- ja vesialueet sekä muu aineellinen käyttöomaisuus. Muuhun aineelliseen käyttöomaisuuteen sisältyvät sora-, malmi-, turve- yms. luonnonvarat ja aineelliset oikeudet. Käyttöomaisuuden investoinnit käsittävät myös rakennusten ja rakennelmien ennakkomaksujen lisäykset, joista on vähennetty ennakkomaksujen vähennykset. Ennakkomaksuja koneisiin ja laitteisiin ei sen sijaan sisällytetä käyttöomaisuuden investointeihin.

1.4. Itä-Uusimaa oli teollistunein maakunta vuonna 2010

Ennakkotietojen mukaan teollistunein maakunta oli Itä-Uusimaa, jossa jalostusarvon kertymä asukasta kohti oli 18 941 euroa. Pohjanmaan maakunnassa jalostusarvoa kertyi asukasta kohti 11 455 euroa ja Etelä-Karjalassa 9 424 euroa. Vähiten jalostusarvoa asukasta kohti kertyi Ahvenanmaan maakunnassa, 3 007 euroa. Koko maan keskiarvo koko teollisuuden jalostusarvon kertymässä asukasta kohti oli 5 871 euroa vuonna 2010.

Kuvio 4. Maakunnan jalostusarvo jaettuna maakunnan asukasluvulla koko teollisuudessa (BCDE) 2010* (euroa)

Kuvio 4. Maakunnan jalostusarvo jaettuna maakunnan asukasluvulla koko teollisuudessa (BCDE) 2010* (euroa)
* ennakkotieto

Lähde: Teollisuuden alue- ja toimialatilasto 2010, ennakko. Tilastokeskus

Lisätietoja: Riitta Savolainen (09) 1734 3259, rakenne.tilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds


Päivitetty 21.09.2011

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Teollisuuden alue- ja toimialatilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-4747. 2010, 1. Ennakkotietoja teollisuudesta 2010 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 6.5.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/atoi/2010/atoi_2010_2011-09-21_kat_001_fi.html