Tämä on arkistosisältöä, jota ei enää päivitetä.

Siirry ajantasaiselle Tilastotieto-sivulle.

Tiedote 23.11.2005

Tilastoalan perushakuteos Suomen tilastollinen vuosikirja 2005 ilmestynyt

Tilastojen kokoomateos Suomen tilastollinen vuosikirja 2005 on ilmestynyt. Kirjan tilastot on ryhmitelty 32 aihealueeseen, jotka kattavat koko suomalaisen yhteiskunnan - mukana on tilastoja mm. väestöstä, elinkeinoista, elinoloista, koulutuksesta ja kulttuurista, taloudesta ja yritystoiminnasta sekä ympäristöstä. Tilastokeskuksen julkaisemassa vuosikirjassa on 702 sivua ja 688 tilastotaulukkoa ja -kuviota, runsaasti teemakarttoja ja 81-sivuinen kansainvälinen osa. Uusimpien vuositietojen lisäksi vuosikirjassa on pitkiä aikasarjoja sekä aluetietoa. Tilastokeskus on julkaissut kirjaa vuodesta 1879 lähtien.

Vuosikirjan mukana on CD-ROM, joka sisältää koko julkaisun pdf-muodossa, kaikki taulukot Excel-muodossa sekä teemakartat. Vuosikirja on saatavana myös verkkopalveluna. Suomen tilastollinen vuosikirja on suomen-, ruotsin- ja englanninkielinen.

Poimintoja vuosikirjan sisällöstä:

  • Vuonna 1947 suomalaislapsia syntyi kaikkien aikojen ennätysmäärä eli 108 168. Kuolleiden määrä oli suurin nälkävuonna 1868, jolloin kuoli 137 720 suomalaista. Viime vuonna syntyi elävänä 57 758 suomalaista ja kuoli 47 600 suomalaista. Viime vuonna syntyneiden poikien odotettavissa oleva elinikä oli 75,3 vuotta ja tyttöjen 82,3 vuotta.
  • Suomen kansalaisuuden sai viime vuonna 6 880 ulkomaalaista. Turvapaikanhakijoita oli 3 861 eli 640 enemmän kuin vuonna 2003. Suomeen on muuttanut vuosien 1973-2004 aikana 25 114 pakolaista. Koko maailmassa oli vuonna 2004 yli 9 miljoonaa pakolaista.
  • Suomessa on 432 kuntaa. Vuoden 2004 lopun väkiluvun mukaan alle 500 asukkaan kuntia on 8, alle 10 000 asukkaan kuntia 330 ja yli 100 000 asukkaan kuntia 6.
  • Suomessa öljyn osuus energian kokonaiskulutuksesta oli viime vuonna noin 25 prosenttia, puuperäisten polttoaineiden osuus 21 prosenttia, ydinenergian osuus 16 prosenttia ja hiilen osuus 15 prosenttia. Koko maailman energian kokonaiskulutuksesta öljyn osuus oli 38 prosenttia, ydinenergian osuus 7 prosenttia ja hiilen osuus 28 prosenttia.
  • Luomutilojen määrä pieneni viime vuonna edellisvuotisesta, mutta luonnonmukaisessa viljelyksessä oleva peltoala kasvoi. 168 521 hehtaaria eli 7,6 prosenttia koko peltoalasta oli luonnonmukaisesti viljeltyä. Luomutilan keskikoko oli 34,2 hehtaaria. Vuonna 2000 luomuhehtaareita oli 147 423 ja luomutilan keskikoko 28,2 hehtaaria.
  • Turkistarhoja oli viime vuonna 1 596 eli 112 vähemmän kuin toissa vuonna. Vuonna 1985 turkistarhoja oli 5 810.
  • Vuoden 2003 lopussa Suomessa oli kaikkiaan 2,6 miljoonaa asuntoa. Näistä 5 prosenttia oli erittäin puutteellisesti varustettuja eli niistä puuttui joko vesijohto, viemäri, lämmin vesi tai WC. Huoneistokohtainen sauna oli joka toisessa asunnossa. Asuntokannasta 60 prosenttia oli rakennettu vuoden 1970 jälkeen ja 9 prosenttia ennen vuotta 1940.
  • Kotitalouksilla oli vuoden 2004 lopussa kulutusluottoja 9 miljardia euroa ja asuntoluottoja 43 miljardia euroa. Asuntoluottojen arvo oli 17 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2000, 6 miljardia enemmän kuin vuonna 2003 ja 3 miljardia enemmän kuin ensi vuoden valtion budjettimenot.
  • Alkoholijuomia (juomat muutettu 100-prosenttiseksi alkoholiksi) myytiin viime vuonna 43 miljoonaa litraa, mikä oli 7 prosenttia edellisvuotista enemmän. Alkoholia kulutettiin asukasta kohti ennätykselliset 8,2 litraa eli puoli litraa enemmän kuin vuotta aiemmin. Asukasta kohti käytettiin kuitenkin alkoholiin rahaa 716 euroa eli 60 euroa edellisvuotta vähemmän. Kaikkiaan alkoholijuomia ostettiin 3,8 miljardilla eurolla. Rattijuopumuksia todettiin viime vuonna 26 977 eli lähes 10 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
  • Kodin ulkopuolelle sijoitettiin viime vuonna 14 704 lasta tai nuorta, mikä on 340 enemmän kuin edellisvuonna. Huostaanottoja tehtiin 8 673 eli 323 enemmän kuin edellisvuonna.
  • Työikäisestä väestöstä 45 prosenttia on ylipainoisia (painoindeksi on suurempi tai yhtä suuri kuin 25). Miehistä ylipainoisia on 53 prosenttia ja naisista 39 prosenttia.
  • Maailman suurin järvi, Kaspianmeri, on pinta-alaltaan suurempi kuin Suomi. Kaspianmeren pinta-ala on 371 000 km2 .

Lähde: Suomen tilastollinen vuosikirja 2005. Tilastokeskus.
Hinta 73 euroa (kestotilaus 63 euroa)

Lisätietoja: Eila Laakso (09) 1734 2509

Vastaava johtaja: Jussi Melkas

Tilaukset: Tilastokeskuksen myynti- ja asiakaspalvelu (09) 1734 2011, myynti@tilastokeskus.fi
Vuosikirjan verkkopalvelun esittely:
tilastokeskus.fi/vuosikirja