Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Majoitustilasto 2019, maaliskuu

Julkaistu: 18.8.2016

Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 3,9 prosenttia kesäkuussa 2016

Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät kesäkuussa 3,9 prosenttia viime vuodesta ja heille tilastoitiin Suomen majoitusliikkeissä lähes 1 436 000 yöpymisvuorokautta. Sitä vastoin ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 2,8 prosenttia ja he yöpyivät majoitusliikkeissä runsaat 536 000 kertaa. Kaikkiaan Suomen majoitusliikkeissä kirjattiin 2,0 miljoonaa yöpymisvuorokautta kesäkuussa 2016, mikä oli 2,2 prosenttia vähemmän kuin kesäkuussa 2015. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa.

Yöpymisten muutos kesäkuussa 2016/2015, %

Yöpymisten muutos kesäkuussa 2016/2015, %

Saksalaiset olivat kesäkuussa suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä Suomen majoitusliikkeissä lähes 70 000 yöpymisellään. Heidän yöpymisensä vähenivät viime vuodesta hienoisesti, eli vain 0,3 prosenttia. Ruotsalaiset olivat toiseksi suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä 60 000 yöpymisellään. Heidän yöpymisensä lisääntyivät 4,4 prosenttia viime vuodesta. Venäläiset olivat kolmanneksi suurin ryhmä, vaikka heidän yöpymisensä vähenivät jälleen jyrkästi. Heille kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä vajaat 48 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli 22,8 prosenttia vähemmän kuin kesäkuussa 2015. Britit yöpyivät Suomessa runsaat 27 000 vuorokautta, vaikka vähennystä viime vuoden kesäkuuhun verrattuna oli 4,2 prosenttia. Yhdysvaltalaisten yöpymiset lisääntyivät peräti 42,3 prosenttia viime vuodesta ja heille kirjattiin majoitusliikkeissä 40 000 yöpymistä.

Matkailu Aasiasta on kasvanut koko kuluvan vuoden ja myös kesäkuussa kasvua oli 6,2 prosenttia. Kiinalaisten yöpymiset kohosivat yli 29 000 vuorokauteen, mikä oli 15,5 prosenttia enemmän kuin kesäkuussa 2015. Japanilaisille kirjattiin majoitusliikkeissä lähes 18 000 yöpymistä. Määrä oli 2,0 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Virolaisten yöpymisiä tilastoitiin runsaat 15 000 vuorokautta, joka on lähes sama määrä kuin viime vuonna. Norjalaisten yöpymisiä oli myös runsaat 15 000 vuorokautta, mikä oli 1,4 prosenttia vähemmän kuin kesäkuussa 2015.

Suomen kannalta tärkeimpien lähtömaiden kansalaisista espanjalaisten ja hollantilaisten yöpymiset lisääntyivät kesäkuussa 2016. Espanjalaisille kirjattiin majoitusliikkeissä runsaat 8 000 vuorokautta, mikä oli 4,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Hollantilaisten yöpymiset lisääntyivät 2,7 prosenttia ja niitä tilastoitiin 16 000 yöpymisvuorokautta.

Maakunnittain yöpymisten kokonaismäärä majoitusliikkeissä kasvoi kesäkuussa eniten Kanta-Hämeessä, 30,0 prosenttia ja Keski-Pohjanmaalla, 12,0 prosenttia. Päijät-Hämeessä kasvua oli 3,7 prosenttia. Suurin yöpymisten vähennys mitattiin Pohjanmaalla, 24,2 prosenttia ja Kymenlaaksossa, jossa yöpymisiä kirjattiin 15,4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maan osalta yöpymiset vähenivät 2,2 prosenttia viime vuoden kesäkuusta.

Yöpymisten muutos maakunnittain kesäkuussa 2016/2015, %

Yöpymisten muutos maakunnittain kesäkuussa 2016/2015, %

Hotelleissa yövyttiin kesäkuussa vähemmän kuin vuotta aiemmin

Hotelliyöpymisten kokonaismäärä oli runsaat 1,4 miljoonaa vuorokautta kesäkuussa 2016, mikä oli 1,4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 4,3 prosenttia, mutta ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 5,9 prosenttia viimevuodesta. Kotimaisille matkailijoille tilastoitiin 997 000 yöpymisvuorokautta ja ulkomaisille matkailijoille yöpymisiä kertyi hotelleissa runsaat 451 000 vuorokautta.

Hotellihuoneiden käyttöaste koko maassa oli kesäkuussa 56,9 prosenttia. Vuotta aiemmin se oli 56,5 prosenttia. Maakunnista korkeimmat hotellihuoneiden käyttöasteet mitattiin Uudellamaalla, 76,1 prosenttia, Varsinais-Suomessa, 59,2 prosenttia ja Ahvenanmaalla, 58,8 prosenttia. Vantaalla hotellihuoneiden käyttöaste kohosi 76,5 prosenttiin ja Turussa 64,3 prosenttiin. Helsingin hotellihuoneiden käyttöaste oli 82,4 prosenttia.

Hotellihuoneen toteutunut keskihinta kesäkuussa oli koko maan osalta 96,53 euroa vuorokaudelta. Vuotta aiemmin se oli 93,82 euroa.

Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste ja keskihinta

Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste ja keskihinta

Yöpymisten kokonaismäärä kaikissa majoitusliikkeissä kasvoi 1,5 prosenttia tammi-kesäkuussa

Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin lähes 9,2 miljoonaa kertaa tammi-kesäkuussa 2016. Määrä oli 1,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 4,0 prosenttia ja kotimaisten matkailijoiden yöpymiset 0,6 prosenttia. Kotimaisille matkailijoille kirjattiin majoitusliikkeissä lähes 6,6 miljoonaa yöpymisvuorokautta ja ulkomaisille matkailijoille 2,6 miljoonaa vuorokautta.

Venäläisiä lukuunottamatta kaikkien tärkeimpien Suomeen suuntautuvan matkailumaiden kansalaisten yöpymiset lisääntyivät tammi-kesäkuussa 2016. Venäläisten yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä 338 000 vuorokautta, joka oli 19,6 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. He olivat kuitenkin ylivoimaisesti suurin matkailijaryhmä tammi-kesäkuussa, kun seuraavana olivat saksalaiset, joille kirjattiin 258 000 yöpymisvuorokautta. Saksalaisten yöpymiset lisääntyivät 1,7 prosenttia. Kolmantena olivat ruotsalaiset ja neljäntenä britit. Ruotsalaisten yöpymiset lisääntyivät 1,2 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna ja heille kirjattiin 225 000 yöpymistä. Brittien yöpymiset lisääntyivät 0,6 prosenttia ja heille kirjattiin 193 000 yöpymistä.

Ranskalaiset yöpyivät majoitusliikkeissä lähes 144 000 kertaa. Heidän yöpymisensä lisääntyivät 10,3 prosenttia tammi-kesäkuussa. Hollantilaisten ja espanjalaisten yöpymiset lisääntyivät runsaat 14 prosenttia kumpikin. Hollantilaiset yöpyivät majoitusliikkeissä runsaat 102 000 kertaa, kun taas espanjalaisten yöpymisiä kirjattiin 46 000 vuorokautta. Virolaisille tilastoitiin 92 000 yöpymistä ja kasvua viimevuodesta oli 0,8 prosenttia. Yhdysvaltalaiset yöpyivät majoitusliikkeissä 111 000 kertaa ja heidän yöpymisensä lisääntyivät 21,2 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Japanilaiset yöpyivät majoitusliikkeissä 89 000 kertaa ja heidän yöpymisensä lisääntyivät 10,1 prosenttia.

Suomen kannalta tärkeimpien lähtömaiden kansalaisista kiinalaisten yöpymiset lisääntyivät tammi-kesäkuussa eniten. Kiinalaisten yöpymisten määrä kohosi runsaaseen 88 000 vuorokauteen, joka oli 25,1 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin.

Yöpymisten muutos tammi-kesäkuu 2016/2015, %

Yöpymisten muutos tammi-kesäkuu 2016/2015, %

Lähde: Majoitustilasto. Tilastokeskus

Lisätietoja: Ossi Nurmi 029 551 2984, Taru Tamminen 029 551 2243, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko

Julkaisu pdf-muodossa (382,8 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 18.8.2016

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Majoitustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-6309. kesäkuu 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 21.5.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/matk/2016/06/matk_2016_06_2016-08-18_tie_001_fi.html