Harva tulee miettineeksi, mikä vaikutus hallinnollisilla päätöksillä on kulutustavaroiden ja -palveluiden hintoihin ja inflaatioon.
Kaikki em. päätökset vaikuttavat hintoihin ja sitä kautta myös kuluttajahintaindeksiin, joka mittaa tuotteiden ja palveluiden hinnoissa tapahtuvaa muutosta.
Mitattu hinta on kuluttajan tuotteesta tai palvelusta maksama hinta, joka sisältää kaikki tuet, verot ja muut lisämaksut, kuten uusien autojen toimitusmaksun.
Kuviossa 1 on esitetty asumiseen liittyviä hallinnollisten päätösten alaisia eriä. Näitä ovat jätevesimaksu, kaukolämpö ja sähkö.
Sähkön hinnasta suuri osa (n. 60–70 %) muodostuu hallinnollisten päätösten alaisesta sähkön verkkopalvelun hinnasta (ns. siirtomaksu) ja veroista. Hintaa on nostanut vuoden 2013 lopulla voimaan tullut sähkömarkkinalaki, joka aiheutti verkontarjoajille investointipaineen verkkojakeluun. Vuonna 2018 sähköenergian kuluttajahinnat sitä vastoin nousivat jyrkästi tukkuhintojen noususta johtuen.
Terveydenhoitoon[1] liittyviä hallinnollisten päätösten alaisia maksuja ovat sairaalamaksu, lääkärinpalkkio, hammaslääkäripalkkio ja korvattavat reseptilääkkeet. (Kuvio 2)
Terveydenhoidon palvelut kallistuivat vuoden 2016 alussa roimasti. Syynä oli hallinnollinen päätös, jonka tavoitteena oli säästää 78 miljoonaa euroa. Kela-korvauksia pienennettiin, jolloin lääkärin- ja hammaslääkäripalkkion sekä sairaalamaksujen kuluttajahinnat nousivat rajusti ja ovat jatkaneet nousuaan tämän jälkeenkin.
Hinnanmuutos nykyhetkestä vuoden 2015 keskimääräiseen on palvelusta riippuen 17–30 prosentin välillä. Samanaikaisesti yleisen kuluttajahintaindeksin muutos on ollut noin 3 prosenttia.
Hallinnollisten päätösten vaikutusta hintakehitykseen voidaan tutkia nyt, kun käytössämme on massa-aineisto lääkkeiden hinnoista ja myyntimääristä. Kuviossa 3 esitetään korvattavien reseptilääkkeiden hintakehitys ilman tukia ja verrattaan sitä kelakorvattujen reseptilääkkeiden hintakehitykseen (lähde:Kela). Hallinnollisen päätöksen vaikutus näkyy portaittaisena hinnanmuutoksena, joka toistuu samanlaisena vuodesta toiseen.
Ensimmäinen porras osuu vuoden alkuun, koska vuoden alussa kaikki kuluttajat maksavat tuotteista täyden hinnan ja hinnanmuutos joulukuulta on siten suurimmillaan. Muutos näkyy ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen, mikä johtuu käytetyn aineistolähteen muodostumisaikataulusta. Kun 50 euron alkuomavastuu ylitetään, alkaa kuluttaja saamaan lääkkeen mukaista kelakorvausta, joka vaihtelee 40–100 prosentin välillä. Ylemmän erityiskorvauksen (100%) saajat maksavat tuotteista vain 4,5 euroa.
Vuoden loppua kohden tultaessa seuraava raja-arvo on vuosiomavastuu, joka on 572 euroa. Osalla korvattavien reseptilääkkeiden ostajista raja-arvo ylittyy, jolloin Kela korvaa loppuvuoden lääkkeet kokonaisuudessaan ja kuluttajalle jää vain 2,5 euron omavastuu. Tämä näkyy kelakorvattavien reseptilääkkeiden sarjassa, jossa vuoden loppupuolella indeksi on alimmillaan; lääkkeen hinta on siis halvimmillaan, kun kelakorvaus on suurimmillaan.
Kuvio 3 kertoo myös, että korvattavat reseptilääkkeet, ilman kelakorvausta, ovat halventuneet 2015–2019 lähes 20 prosenttia, mutta kelakorvattujen reseptilääkkeiden indeksi osoittaa keskimäärin 4 prosentin hintojen muutosta (katkoviiva).
Syynä eroon on se, että kelakorvausten määrää pienennettiin vuoden 2016 alussa tuntuvasti. Silloin otettiin käyttöön vuosittainen 50 euron alkuomavastuu ja vuosiomavastuuksi (ns. lääkekatto) määriteltiin 610,37 euroa.
Mikä merkitys em. hallinnollisilla päätöksillä nyt sitten on inflaatioon?
On vaikea yleistää, koska vaikutus riippuu kyseisen tuotteen tai palvelun osuudesta kokonaiskulutuksesta (ns. paino-osuus) sekä tehdyn hallinnollisen päätöksen vaikutuksesta hinnanmuutokseen.
Esimerkiksi sähkön yksityinen kulutus on noin 2,6 prosenttia kokonaiskulutuksesta; siis vain suuret hinnanmuutokset heilauttavat inflaatiota muutoksen suuntaan.
Yksittäiselle kuluttajalle merkitys voi kuitenkin olla suuri, jos sattuu paljon kuluttamaan kyseistä tuotetta tai palvelua. ”Hintojen nousu tuntuu heti kukkarossa”.
Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina Tilastokeskuksen Talous- ja ympäristötilastot -yksikössä.
[1] Hammaslääkäripalkkioissa huomioidaan kunnallinen ja yksityinen hoito, joten vain osa hintakehityksestä selittyy hallinnollisilla päätöksillä. Sairaalamaksussa huomioidaan lähinnä kunnallinen hoito.
Viime vuoden huono viljasato ei juuri nostanut ruuan kuluttajahintoja. Vilja- ja lihatuotteiden kuluttajahinnoissa viljojen tuottajahintojen osuus on pieni, tärkeämpi rooli on teollisuuden ja kaupan palkoilla ja kuljetuksilla.
Tilastokeskus julkaisee vuokratiedot jatkossa yhtenä tilastokokonaisuutena. Uusi neljännesvuositilasto kuvaa huomattavasti aikaisempaa tarkemmin vuokra-asuntomarkkinan todellisuutta.
Uudellamaalla taksimatkojen hinnat saavuttivat tammikuun lopulla 2019 tämän hetkisen huippunsa: Kesäkuun 2018 säänneltyihin hintoihin verrattuna nousua oli peräti 14 prosenttia.
Digitalisaation myötä on käytettävissä entistä tarkempaa tietoa kansalaisten ostamien tuotteiden ja palveluiden myyntihinnoista ja ostetuista määristä. Perinteikäs kuluttajahintaindeksin laskenta mullistuu, kun hyödynnetään tätä massadataa.
Vahvojen alkoholijuomien hintakehitys vähittäiskaupoissa on pääosin ollut hyvin maltillista. Ainoastaan vahvojen oluiden hinnat ovat laskeneet keskimäärin reilut 6 prosenttia.
Pienellä budjetilla elävän kulutus kohdistuu asioihin, jotka ovat 2000-luvulla kallistuneet virallista inflaatiota enemmän, analysoi Olli Savela. Raskaimmin köyhien kukkaroa on kurittanut vuokralla asuminen.
Palveluiden ja tuontitavaroiden reaalihinnat ovat muuttuneet Suomen EU-jäsenyyden aikana eri lailla. Näiden hintojen kehitykseen kilpailun näkökulmasta perehdytään Ilkka Lehtisen kolmannessa suhteellisten hintojen muutoksia käsittelevässä artikkelissa.
Elintarvikkeiden hintojen vuosimuutos painui miinukselle huhtikuussa 2014 paljon mainostetun halpuutuksen myötä. Kampanjan markkinoinnissa unohdettiin kertoa, että vuosina 2011–13 elintarvikkeiden hinnat nousivat vuositasolla 5–6 prosenttia.
Kommentit