Hyvinvoinnin mittaamisen monet kasvot

  1. Nobelistien raportista mittarien metsästykseen
  2. Into ei tyssähtänyt talouskriisin syövereissäkään
  3. Työryhmiltä odotetaan tuloksia kesään mennessä
  4. Onnistunut vuoropuhelu avainasemaan
  5. Subjektiivisen hyvinvoinnin mittaaminen hankalin pala
  6. HYMY-ryhmä etsii uusia indikaattoreita

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Into ei tyssähtänyt talouskriisin syövereissäkään

Hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen mittaamistyössä ollaan tällä kertaa liikkeellä tosissaan. Näin voi päätellä siitä, ettei innostus Euroopassa kaikonnut edes talous- ja finanssikriisin jalkoihin.

Talouskriisi – ja etenkin sen syövereissä edelleen painivien EU-maiden tilanne – onkin Radermacherin mielestä vahvistanut tunnetta siitä, että "Euroopan täytyy nyt oppia yhdessä. Tällä tiellä korostuvat pitkän aikavälin tavoitteet".

EU:n uuden kasvun strategiassa Eurooppaa luotsataan keskittymään uudenlaiseen kasvuun, jolloin talouden hallinta ja makrotalouden yhdenmukaiset ja vertailukelpoiset indikaattorit ovat merkittävässä roolissa. "Mitä sitten tarkoitetaan 'älykkäällä kasvulla' (smart growth), onkin hankala määriteltävä", pohtii Radermacher ja lisää, että näissä kysymyksissä Eurostat konsultoi niin komissiota kuin kansallisia tilastovirastoja".

Jotta strategiat eivät jäisi vain kauniiksi tavoitelistoiksi paperilla, tarvitaan luotettavia ja tuoreita tilastoja tavoitteiden mittaamiseksi. Radermacher myöntää, että kokonaiskuvan saaminen kehityksestä on melkoinen haaste: tilastoihmiset kaipaavat kokoavan viitekehyksen, joka määrittelee tilastoinnille ns. positiiviset ja negatiiviset prioriteetit. "Keskeinen sija on ainakin erilaisilla sosiaalitilastoilla ja -indikaattoreilla, köyhyyden tilastoinnilla, t&k:lla sekä innovaatiotoiminnalla", Radermacher luettelee.

Euroopan tasolla yhteisen tavoitteen tulisi olla kaikkien saatavilla olevien tilastojen parempi käyttö ja hyödyntäminen. "Tilastojen ajantasaisuuden ja laadun välillä joudutaan käymään vaihtokauppaa, jossa toinen valitettavasti aina kärsii".

"Kansallisten tilastovirastojen varsinainen tehtävä päättyy indikaattoreihin. Kaikessa työssä pitäisi välttää kaksinkertaista työtä ja pyrkiä tuottavuuden ja standardoinnin edistämiseen. Tässä jäsenmaiden välillä on suuria eroja," lisää Radermacher.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 5.4.2011