Työllisyyden erilaiset tunnusluvut täydentävät toisiaan*

Koko dokumentti sivutettuna


Työvoimatutkimuksen mukaan tammikuussa 2008 työllisiä oli 100 000 enemmän kuin vuoden 2007 tammikuussa. Työllisyys on kehittynyt myönteisesti myös vuoden 2007 viimeisellä neljänneksellä ja koko vuonna 2007. Miten näitä työvoimatutkimuksen eri tunnuslukuja tulisi tulkita?

Työllisyyttä ja työttömyyttä kuvaavissa luvuissa on vuosittain säännöllisesti toistuvaa kausivaihtelua. Tästä syystä yksinkertaisin tapa kuvata tapahtunutta muutosta on verrata tuoreinta tilastotietoa edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Näin menetellään mm. työvoimatutkimuksen kuukausijulkistuksessa.

Työlliset (1000 henkeä) kuukausittain 2000-luku

 

Kuukausitiedot antavat ajantasaisimman kuvan

Työvoimatutkimus on otokseen perustuva haastattelututkimus. Otostutkimuksella voidaan tuottaa nopeasti ajantasaista tietoa, mutta siihen sisältyy otantatutkimuksesta aiheutuvaa epävarmuutta. Tämä epävarmuus on suurimmillaan kuukausitiedoissa, koska yhden kuukauden luvut perustuvat kaikkein pienimpään vastaajien määrään (yleensä 9 500-10 000 vastaajaa).

Vuoden 2008 tammikuussa, jolloin työllisiä oli 100 000 enemmän kuin vuoden 2007 tammikuussa, oli työllisten määrän luottamusväli 2 480 000 ± 29 000 henkeä. Edellisen vuoden vertailuluvussa on vastaavaa satunnaisvaihtelua. Siten vuosien 2008 ja 2007 tammikuita koskevien työllisyyslukujen eli työllisyyden estimaattien erotus voi olla sattuman vaikutuksesta poikkeuksellisen suuri.

Sivun alkuun

Neljännesvuositieto ja vuositieto luotettavampaa kuin kuukausitieto

Kuukausitietoa tarkempi kuva muutoksesta saadaan vertaamalla vuosineljänneksen työllisten määrää edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen. Tämä johtuu siitä, että vuosineljännestä kuvaava luku pohjautuu kolme kertaa suurempaan otokseen (lähes 30 000 vastaajan joukkoon) kuin yhtä kuukautta kuvaava luku. Esimerkiksi vuoden 2007 viimeisellä neljänneksellä työllisiä oli keskimäärin 2 485 000 ± 17 000 henkeä. Työllisiä oli 47 000 enemmän kuin vuoden 2006 vastaavana aikana.

Kaikista tarkin kuva työllisyyden muutoksesta saadaan vuositietoja vertaamalla, koska niissä vastauksia on yhteensä runsaat 110 000, ja näistä suurin osa on vastannut tutkimukseen vähintään kahdesti. Vuonna 2007 työllisiä oli keskimäärin 2 492 000, jossa työllisyyden kasvua vuoteen 2006 verrattuna oli 49 000 henkeä.

Sivun alkuun

Trendi avuksi tulkintaan

Kausittain vaihtelevan ilmiön pidemmän aikavälin kehitystä voidaan kuvata laskemalla nk. trendi, joka ei sisällä vuoden sisäistä kausivaihtelua eikä satunnaisvaihtelua. Trendin käytön rajoitteena on kuitenkin se, että tietyn kuukauden työllisten määrää kuvaava lopullinen trendiluku on ennakollinen. Trendi muuttuu yleensä jonkin verran, kun seuraavan kuukauden tiedot tulevat mukaan aikasarjaan. Koska trendin viimeisimmät luvut voivat muuttua voimakkaastikin, tämä rajoittaa niiden käyttöä. Vuoden 2007 tammikuussa työllisten trendi osoittaa työllisten määrän kasvua.

Sivun alkuun

Tunnusluvut täydentävät toisiaan

Näiden kaikkien tunnuslukujen samanaikainen tarkastelu antaa kattavimman kuvan ajankohtaisesta työllisyystilanteesta. Lisäksi tulee muistaa edellä mainitut lukujen tulkintaan liittyvät varaukset. Työvoimatutkimus osoittaa tammikuussa 2008 sen, että työllisyys on kehittynyt hyvin sekä viime kuukausina että koko viime vuonna.

Lisätietoja työvoimatutkimuksen kotisivulla:
Työvoimatutkimuksen laatuseloste
Menetelmäselosteet
Työvoimatutkimuksen tietokantataulukot (StatFin)/Väestön työmarkkina-asema kuukausi-, neljännes- ja vuositietoja 1989-2008

*) Otsikkoa muutettu 24.9.2008. Aiempi otsikko: "Työllisyyden ja työttömyyden tunnusluvut täydentävät toisiaan"


Päivitetty 29.2.2008

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Artikkelit > Työllisyyden erilaiset tunnusluvut täydentävät toisiaan*

Navigointi

Artikkelit

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde 029 551 1000 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute