Uutisia 13.9.2023

Tietoaineistojen laatutyö etenee 

Tiedon laatua ja yhteentoimivuutta kehitetään julkishallinnon organisaatioissa. Tilastokeskuksessa on tehty useita tilastojen laatukuvauksia ja niitä on nyt julkaistu laatukehikon verkkosivuilla. Kuvaukset toimivat esimerkkeinä muille laatukuvauksia tekeville organisaatioille.  

Laatukriteerit on luotu helpottamaan tietoaineistojen laadun arviointia. Tiedon laatukriteerejä ja mittaristoa hyödyntämällä organisaatiot pystyvät tunnistamaan tietoaineistojensa laadun tilan, asettamaan laatutavoitteita resurssoinnin kohdentamiseksi ja seuraamaan tietojen laadun kehittymistä. 

Laatutyön avulla eri organisaatioiden tiedot saadaan entistä paremmin täydentämään toisiaan. Samalla julkishallinnon tiedontuotannon tehokkuus kasvaa ja tiedonantorasite pienenee. 

"Tiedon laatu ja laadun parantaminen puhuttavat paljon tällä hetkellä. Laadun parantamisen kohdentamiseksi ja muutoksen todentamiseksi tarvitaan konkreettisia mitattavia arvoja. Vaikka laadun tavoitetilan asettaisi korkealle, laatukriteerien mittarien kautta on mahdollista seurata laadun paranemista jo ennen tavoitteen saavuttamista", sanoo kehittämispäällikkö Janika Tarkoma Tilastokeskuksesta. 

Laatukehikon soveltamisohje ja mittaristopohja tukevat yksityiskohtaisempaa tutustumista laatukriteeristöön ja niiden käyttöönottoa. Tiedon laatukuvausten tuottamista on mahdollista testata näiden materiaalien avulla.  

Kansallisella tasolla tietoaineistojen laatutyön tavoitteena on laatukehikon hallinta ja tutuksi tekeminen, osaamisen kehittäminen sekä käyttöönoton tuki siten, että työ olisi samansuuntaista ja tavoitteellista kaikkialla julkishallinnossa.  Pidemmällä tähtäimellä laatukehikon hyödyntäminen halutaan saada osaksi julkishallinnon tiedonhallintaa ja tietopolitiikkaa. 

Tilastokeskus jakaa tukea ja vinkkejä laatukehikosta tiedon laadun yhteistyöverkoston kautta ja stat.fi/tiedonlaatu -verkkosivujen kautta. Työtä ohjaa ja rahoittaa valtiovarainministeriö. 

Tervetuloa keskustelemaan tiedon laadusta kuntamarkkinoiden osastollemme 0C2 ja tietoiskuumme Miten tiedon laatua voi vahvistaa kunnissa? torstaina 14.9. klo 12.00–12.20 huoneessa A3.21. 

 

Lisätietoja:  

Kehittämispäällikkö Janika Tarkoma p. 029 551 3381,  janika.tarkoma[a]stat.fi 
 

stat.fi/tiedonlaatu - tiedon laatukehikko  

stat.fi/tiedonlaatuverkosto - tiedon laadun yhteistyöverkosto  

eOppiva-kurssi: Tiedon laatu – laadun merkitys ja kuvaaminen  

Piirrosvideo: Laadukas tieto kaikkien käyttöön (Youtube)