Uutisia 16.11.2023

Sukulaisia ja ystäviä tavattiin vuonna 2022 aiempaa vähemmän – yksinäisyys lisääntyi 

Ystävien kasvokkainen tapaaminen on vähentynyt voimakkaasti, ilmenee Tilastokeskuksen tuoreista elinolotilaston tiedoista. Viime vuonna ystäviä näki vähintään kerran viikossa 45 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä, kun vielä vuonna 2006 ystäviään viikoittain tavanneiden osuus oli 65 prosenttia. 

”Jo aiempina vuosina on havaittu lievää laskua ystävien tapaamisessa. Korona kuitenkin romahdutti tapaamiset, eivätkä ne ole palanneet pandemiaa edeltäneelle tasolle”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Kaisa-Mari Okkonen kertoo. 

Miehet tapaavat ystäviään enemmän kuin naiset. Viime vuonna 49 prosenttia miehistä tapasi ystäviä vähintään viikoittain. Naisilla vastaava osuus oli 40 prosenttia. 

Ikäryhmittäin tarkasteltuna aktiivisimpia ystävien tapaajia ovat nuoret: 16–24-vuotiaista 70 prosenttia tapasi ystäviään vähintään viikoittain vuonna 2022. Myös nuorten keskuudessa tapaamiset ovat vähentyneet merkittävästi, sillä vuonna 2006 osuus oli vielä 91 prosenttia. Kaikkein vähiten ystäviään tapaavat yli 74-vuotiaat. 

Elämänvaihe ja sosioekonomisen asema vaikuttavat ystävien tapaamiseen. Eniten ystäviään tapaavat opiskelijat: viime vuonna 69 prosenttia opiskelijoista tapasi ystäviään vähintään viikoittain. Myös opiskelijoiden tapaamiset ovat vähentyneet selvästi aiemmasta.

Uudet tulokset ovat linjassa aiemmin elinolotilastossa havaitun yksinäisyyden yleistymisen kanssa. 

”Yksinäisten osuus kasvoi vuonna 2022 kaikissa ikäryhmissä. Eniten yksinäisyys lisääntyi nuorten, 16–24-vuotiaiden keskuudessa. Nuoret ovat eri ikäryhmistä toiseksi yksinäisimpiä – vain kaikkein iäkkäimpien joukossa yksinäisiä on enemmän”, Okkonen sanoo. 

Siinä missä kasvokkaiset tapaamiset ovat vähentyneet, puhelimen tai netin välityksellä ystäviin pidetään yhteyttä entiseen tapaa. 71 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä oli viime vuonna yhteydessä ystäviinsä vähintään kerran viikossa muulla tavoin kuin kasvokkain.  

”Yhteydenpito muilla keinoilla on yhtä yleistä kuin aiemminkin, mutta kasvokkain tapaaminen on vähentynyt. Samaan aikaan yksinäisyyden tunne ja tyytymättömyys ihmissuhteisiin ovat lisääntyneet”, Okkonen kertoo.

Sukulaisten tapaamiset harventuneet 

Myös sukulaisten tapaaminen on vähentynyt selvästi aiemmasta. Vuonna 2022 enää 43 prosenttia tapasi sukulaisiaan vähintään kerran viikossa. Vuonna 2006 osuus oli vielä 60 prosenttia.

”Sukulaisten tapaaminen on vähentynyt jo lähes 20 vuoden ajan, joten väheneminen ei selity ainoastaan koronapandemialla”, Tilastokeskuksen tutkija Riitta Hanifi kertoo. 

Naiset ovat sukulaisten tapaamisessa hieman miehiä aktiivisempia. Viime vuonna 45 prosenttia naisista ja 41 prosenttia miehistä tapasi sukulaisiaan vähintään viikoittain. Ikäryhmittäin tarkasteltuna nuoremmat tapasivat sukulaisiaan vanhempia ikäryhmiä harvemmin. Eniten sukulaisiaan tapasivat yli 75-vuotiaat. Sosioekonomisen aseman mukaan tarkasteltuna maatalousyrittäjät olivat ahkerimpia sukuloijia.

Myös sukulaissuhteita hoidettiin puhelimen ja netin kautta entiseen tapaan. Vähintään viikoittain sukulaisiin piti yhteyttä 78 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä.

Elinolotilaston tutkimusaineisto kerättiin tammi-toukokuussa 2022. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös kulttuuritapahtumissa käymistä. Sekin väheni voimakkaasti vuonna 2022, eikä ole sittemmin palautunut koronaa edeltävälle tasolle. 

 
Lisätietoja: 
Yliaktuaari Kaisa-Mari Okkonen p. 0295 513 408 
Tutkija Riitta Hanifi p. 0295 512 946 
Elinolotilaston tiedote 
Elinolotilasto, kulttuuriharrastaminen -katsaus 
Elinolotilasto, osallistuminen -katsaus  
Elinolotilaston tilastosivu