Uutisia 18.12.2023

Roger Wessman palkittu Eino H. Laurila -kansantulomitalilla

Vuoden 2023 Eino H. Laurila -kansantulomitali on myönnetty kauppatieteiden maisteri Roger Wessmanille. Mitali myönnetään hänelle tunnustuksena kansantalouden tilinpidon käytöstä talouden analysoinnissa ja taloustiedon levittämisessä.

Roger Wessman opetti Svenska Handelshögskolanin rahoitustalouden ja kansantaloustieteen laitoksilla vuosina 1989–1993. Sen jälkeen hän työskenteli rahoitussektorilla vuoteen 2013 saakka, muun muassa Evli Pankin ja Nordean pääekonomistina vastaten talouden seurannasta ja ennustamisesta. Viimeiset kymmenen vuotta Roger Wessman on toiminut yrittäjänä tuottaen ekonomistipalveluita sekä luennoiden ja kirjoittaen hyvin monipuolisesti selvityksiä talouskysymyksistä eri medioihin. Vuodesta 2017 hän on kirjoittanut säännöllisesti ajankohtaisista talouspoliittisista aiheista MustRead-verkkojulkaisuun.

Eino H. Laurila -kansantulomitali on tunnustus merkittävästä työstä kansantaloudellisen tutkimuksen ja etenkin kansantalouden kuvausjärjestelmien kehittämisen, soveltamisen ja tunnettuuden hyväksi. Mitalilla halutaan myös edistää kansantaloudellisen tutkimuksen ja käytännön tilastotyön vuorovaikutusta.

Mitalin jaosta päättävät Ekonomiska Samfundet i Finland, Suomen Tilastoseura, Taloustieteellinen Yhdistys, Tilastokeskus ja Yrjö Jahnssonin Säätiö. Ensimmäisen mitalin sai vuonna 1993 professori Eino H. Laurila mittavasta työstään Suomen kansantalouden tilinpidon kehittäjänä.

Lisätietoja:
Kehittämispäällikkö Tuomas Rothovius, Tilastokeskus, p. 029 551 3360, etunimi.sukunimi@stat.fi