Uutisia 26.9.2023

Naisilla kasvoi elokuussa työllisyys, miehillä työttömyys 

Työllisiä 15–74-vuotiaita oli elokuussa 45 000 enemmän kuin vuosi sitten, eli 2 662 000, kertoo Tilastokeskuksen työvoimatutkimus. Myös työttömiä oli 5 000 enemmän kuin vuosi sitten.

”Talouden vastatuuli ei juuri näkynyt elokuun työllisyydessä. Sukupuolten välillä oli kuitenkin selvä ero, sillä naisten työllisyys kasvoi selvästi vuoden takaisesta 49 000:lla - siinä missä miesten työllisyys pysytteli lähes samalla tasolla. Työllisten miesten määrä laski 4 000:lla vuotta aiemmasta”, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Tatu Leskinen.

”Merkillepantavaa on myös, että samaan aikaan työttömien määrä kasvoi 5 000:lla. Työttömiä miehiä oli 7 000 enemmän kuin vuosi sitten ja työttömiä naisia 2 000 vähemmän. Kun siis sekä työllisten että työttömien määrä kasvoi, työvoiman ulkopuolella oli aiempaa harvempi työikäinen”, Leskinen lisää.

20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku on ollut viime kuukausina laskeva, mutta elokuussa ei nähty muutosta edellisestä kuukaudesta, vaan trendi pysyi lukemassa 77,8 %.

”Työvoimatutkimuksen kuukausiluvuille on tyypillistä, että niissä voi olla paljonkin vaihtelua. Lukuja kannattaakin seurata pidemmältä ajalta. Tiedämme työllisyyden suunnasta enemmän, kun kolmannen vuosineljänneksen tiedot julkaistaan 24.10.”, Leskinen sanoo.


Lisätietoa:
Tiedote: Työvoimatutkimus 2023, elokuu
Yliaktuaari Tatu Leskinen, p. 0295 513 285