Julkaistu: 13.1.2003

Kiina pyrkimässä kohti länttä

Aku Alanen

Vuoden 1978 talousuudistuksen jälkeen Kiinan talous on kehittynyt huimaa vauhtia. Reaalinen bruttokansantuote on kasvanut lähes 10 prosenttia ja asukaskohtainenkin bkt yli 8 prosenttia vuosittain. Näin ainakin virallisten tilastojen mukaan.

Kiinan tuotannon arvo oli vuonna 2001 kuudenneksi suurin maailmassa, jos mitataan pelkkää dollarimääräistä bkt:ta, ja toiseksi suurin USA:n jälkeen, jos mitataan ostovoimakorjattua bkt:ta Maailmanpankin laskelmien mukaan. Bkt asukasta kohti -vertailussa Kiina oli 121.

Monta kiinaa

Lännestä käsin Kiina näyttäytyy usein yhtenä suurena möhkäleenä, mitä kuvaa sikäläinen propaganda poliittisella tasolla myös voimistaa. Tämä tuli selvästi esiin äskeisen puoluekokouksen aikana. Kuitenkin joillain muilla elämän alueilla, erityisesti taloudessa, ei ole voitu puhua yhdestä Kiinasta vaan useista kiinoista. Kiina on pitänyt kansalaistensa elämän hyvin tiukassa otteessa useimmilla aloilla, mutta höllentänyt jossain määrin taloutta.

Kiinalaisessa aluetarkastelussa on ainakin kaksi pääulottuvuutta, jotka menevät läpi kaikkien hallinnollisten jaotteluiden. Tosin tietojen kerääminen ja esittäminen johdonmukaisesti ei ole aina täysin mahdollista näiden ulottuvuuksien mukaan. Joissain tapauksissa tietojen saanti onnistuu joissakin ei.

Ensimmäinen ulottuvuus on maaseudun ja kaupungin välinen jaottelu ja toinen jako rannikkoalueisiin ja muihin alueisiin. Nämä muut alueet jaetaan vielä yleensä kahtia: keskialueet ja varsinainen länsi. Kolmas ulottuvuus on sitten perinteisen Kiinan halkaisevan liikenneväylän mukainen eli ne alueet jotka ovat Jangtse-joen varrella tai suhteellisen lähellä sitä ja toiset jotka sijaitsevat kauempana. Kasvualueet muodostuvat pääosin rannikkoalueista ja pääkaupungin Beijingin seudusta.

Kiinalaiset tilastot taas pohjautuvat hallinnollisiin jaotteluihin, joiden muuntaminen kuhunkin näkökulmaan on vähän työlästä. Kiinassa on viisi hallinnon tasoa, joista ylimmän tason muodostaa 22 maakuntaa, neljä suurta kaupunkia ja viisi autonomista aluetta. Taulukossa olen yhdistänyt nämä 31 aluetta suuralueiksi paremman yleiskuvan saamiseksi. (Lisäksi kaupunkiseudut Beijing, Shanghai ja Chonging esitetään osana omaa suuraluettaan).

Alue-erot kasvaneet

Kun uudistuksen alussa 1978 asukaskohtaisen bkt:n ero rikkaimman ja köyhimmän alueen kesken oli kuusinkertainen, 1997 oli ero jo kasvanut lähes kahdeksankertaiseksi ja vuoteen 2001 mennessä yhdeksänkertaiseksi (31 alueen vertailussa).

Kiinan alue-eroista on tehty paljon tutkimuksia, joissa on saatu hieman ristiriitaisia tuloksia ajankohdan, näkökulman ja aluetason mukaan. Kiinaa koskevissa aluetalouden konvergenssitutkimuksissa onkin havaittu, että talouskasvun niin sanottua absoluuttista lähentymistä ei ole tapahtunut alueiden välillä, mutta alueet ovat lähentyneet omaa pitemmän ajan kasvu-uraansa. Arkikielellä saman asian voi ilmaista siten, että alueelliset erot kasvavat välillä ja supistuvat välillä, mutta ne pysyvät suurina.

Taulukossa 1 on esitetty asukaskohtaisen bkt:n muutos suuraluetasolla. Virallisissa tilastoissa tiedot esitetään juuri 31 alueen tasolla. Koko maan kiinteähintaiset luvut on otettu virallisista tilastoista ja alueindikaattorit on johdettu ja yhdistetty sitten niistä. Suuraluetasolla erityisesti pohjoisen ja rannikon kasvualueet ovat kehittyneet muuta maata nopeammin.

Epäilyjä tilastojen luotettavuudesta

Viime aikoina on välillä esitetty epäilyksiä, että virallisissa tilastoissa ei olisi esimerkiksi deflatoitu riittävästi hinnanmuutoksia ja että siten tilastot antaisivat liian hyvän kuvan reaalisesta kasvusta. Nämä mahdolliset puutteet eivät kuitenkaan vaikuttane alueiden väliseen reaalikasvuun. Tosin jopa pääministerikin on syyttänyt alueellisia tilastoijia katteettomista luvuista.

Kiinassa on myös todettu valtaisa määrä tilastolain rikkomuksia, ja monet rikkomuksentekijät ovat joutuneet oikeuteen. Sekä koko maan että alueellisia lukuja on korjattu huomattavasti. Motiiveina liian korkeille luvuille lienee varmaankin ulkomaisten investointien saaminen alueille. Venäjällähän on todettu vastaava mutta päinvastainen ongelma aluetilastoissa. Siellähän jotkut alueet pyrkivät pienentämään lukujaan tukiaisten saannin toivossa.

Investoinnit selittävät kasvueroja

Hyvin keskeinen selittäjä alueiden kasvueroille lienee ulkomaisten investointien alueellinen sijoittuminen. Taulukossa 2 on esitetty ulkomaisten investointien suhde bkt:hen suuralueittain 1993-97. Suhde on aika suuri, mutta on huomattava että se oli hyvin vaatimaton ennen vuotta 1993 oikeastaan kaikkialla muualla paitsi Guangdongin rannikkoseudulla. Siellähän jo 80-luvun puolessa välissä kasvun alku nojautui juuri ulkomaiseen rahaan.

Kiinan suuralueiden tila tilastojen mukaan

1. Bkt asukasti kohti -indeksi
 
2. Ulkomaisten
investointien
suhde alueen
bkt:hen, %
3. Investointi-
aste, %
alue 1978 1997 2001 1993-1997 1993-1997
pohjoinen 120 558 748 4,1 51,5
Beijing 308 1420 2017 7,5 76,4
koillinen 152 588 788 3,3 37,9
rannikko 109 806 1063 9,2 47,9
Shanghai 442 2060 2954 11,1 59,3
kaakkois 71 361 480 1,9 39
etelä 56 250 376 2,7 39,4
Sichuan 65 309 415 3,2 36,1
Chongqing .. .. 447 .. ..
länsi 79 323 429 1,4 50,6
Kiina 100 453 596 5,3 40,6

Kiinan suuralueiden tila tilastojen mukaan

  4. Kiinan alueiden osuus, % 5. Alkutuotannon osuus alueen tuotannon arvosta, %
  bkt:n määrästä asukasmäärästä  
alue 1978-80 2001 1978-80 2001 1978-80 2001
pohjoinen 14,9 12,7 11,5 11,6 15,8 11,9
Beijing 3,1 2,7 0,9 1,1 5,8 3,3
koillinen 13,7 10 9,1 8,4 17,7 12,8
rannikko 32,7 43,2 26,6 27,3 16 11
Shanghai 7,4 4,6 1,2 1,3 2,4 1,7
kaakkois 19,8 18,5 26 25,7 27 20,3
etelä 12,8 10,8 19,8 19,4 28,3 22,2
Sichuan 7,3 4,1 10,2 6,8 27,5 22,2
Chongqing .. 1,6 .. 2,4 .. 16,7
länsi 6 4,8 7 7,5 24,2 14,5
Kiina 100 100 100 100 19,9 17,7

Kiinan investointiaste eli investointien suhde tuotannon arvoon on ollut talousuudistuksesta lähtien länsimaisittain ajateltuna hämmästyttävän korkea, mikä pääosin selittyy lähtötasolla. Mutta täytyy kysyä kuinka kauan nykyistä investointitasoa on mahdollista pitää yllä?

Taulukosta 3 havaitaan että noin 50 prosentin tuntumassa investointiaste on 90-luvulla ollut itärannikolla ja lännessä. 70-luvun lopussa aste oli vielä alle 30 prosenttia ja se nousi pohjoisessa ja lännessä 40 prosentin paremmalle puolelle 80-luvun puolessa välissä. Lännessä ei investointien vaikutus ole ollut kovinkaan merkittävä, mutta rannikolla kasvu on suoraan niistä riippuvainen. Koko maassahan investointiaste on ollut viime aikoina vähän 40 prosentin alapuolella.

Maaseutu edelleen tärkeä

Kuuden suuralueen väestöosuuksissa ei ole tapahtunut kovinkaan suurta muutosta kasvukauden aikana toisin kuin talouden indikaattoreissa. Taulukosta 4 havaitaan, että muutokset ovat aika minimaalisia. Jopa rannikkoseudun osuus on noussut yllättävän vähän. Tämä on aika kiinnostava ilmiö ja kuvannee Kiinan erityisluonnetta.

Kyse lienee tärkeimmiltä osin hallinnon tiukasta otteesta ja osin aluepolitiikasta. Kiinassahan on edelleen voimassa väestön muuton rajoituksia. Entiset suorat feodalismiin perustuvat lähtörajoitukset maaseudulta kumottiin jo 1980-luvulla, mutta kaupunkeihin muutto on edelleen luvanvaraista.

Sen sijaan alueiden sisällä on tapahtunut voimakas muuttoliike maalta kaupunkiin. Sen oikeasta laajuudesta ei ole kai kenelläkään tarkkaa kuvaa, mutta arviot vaihtelevat 80-luvun osalta 30-200 miljoonan välillä, ja 90-luvun alkupuolella on esitetty 40 miljoonan ihmisen siirtyneen kaupunkeihin. Viime vuosien aikana maaseudun ja kaupunkiväestön suhde näyttää tilastojen mukaan muuttuneen keskimäärin noin 10 miljoonan henkilön vuosivauhtia kaupunkien eduksi. Suoraan ei kuitenkaan voi sanoa, missä määrin kyse on luvallisesta muuttoliikkeestä ja missä määrin luvattomasta.

Lisäksi on noin 30 miljoonan joukko, jotka käyvät päivittäin maalta kaupungissa töissä. Jos halutaan saada oikea kuva elintasoeroista, oikeastaan vaadittaisiin kustakin alueesta kokonaistason lisäksi kaupunki-maaseutujaottelu esimerkiksi bkt:n osalta.

Vuoden 2000 väestölaskennan mukaan noin 807 miljoonaa ihmistä asui maaseudulla ja 460 miljoonaa kaupunkialueilla eli maaseudun väestöosuus oli vielä noin 64 prosenttia. Vuonna 2001 suhde oli jo 796 miljoonaa maalla ja 480 miljoonaa kaupungeissa.

Maaseutuväestön merkityksestä suuralueittain saa käsityksen taulukosta 5 jossa kuvataan alkutuotannon osuutta bkt:sta suuralueittain 1978-2001. Siitä on nähtävissä, että jopa suurkaupunkien liepeillä maaseudulla on vielä suuri merkitys. Ja myös koko maan kannalta rannikkoseudun maatalous on tärkeä. Kolmasosa alkutuotannon arvosta tuotetaan rannikon kasvualueella.

Maaseudulla on myös hyvin huomattavaa teollisuutta ja palvelutuotantoa. Erityisesti rannikkoseudun maaseudulla on asianlaita näin. Ja alueiden elintasoerotkin johtuvat ennen kaikkea maaseudun teollisuus- ja palvelualojen tuotannon eroista eri alueilla.

Aluepolitiikkaa säädöksillä ja rahalla

Aluepolitiikkaa voidaan ajatella tehtävän kahta väylää pitkin, säädösten ja rahan avulla. Kiina on tietoisesti pyrkinyt kasvun sijoittumiseen 1978 jälkeen rannikkoalueille muun muassa ulkomaisille yrityksille suunnattujen verohelpotusten kautta. Kiina on kuitenkin hyvin tarkkaan päättänyt, minne se haluaa ulkomaisia yrityksiä.

Toinen ulottuvuus liittyy fiskaaliseen federalismiin. Siinähän on kyse keskusvallan ja aluehallinnon välisestä suhteesta julkisten verotulojen keräämisessä tai oikeastaan siitä, kenelle julkiset tulot kuuluvat.

Verojen keräystä hajasijoitettiin alueiden eduksi talousuudistuksen jälkeen. Toki keskuksen rahanjaon kautta varoja suunnattiin koko ajan alueille eri painotuksin. Ei ole olemassa kuitenkaan kattavaa aikasarjaa siitä, miten sitten keskusvallan rahat on ajettu alueiden kesken, joten täydellistä kokonaiskuvaa aluepolitiikan laajuudesta ei voi oikein saada.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että myös keskusvallan taholla oltaisiin tajuttu, että pitemmän päälle tasapainoisempi kehitys alueellisesti on välttämätöntä.

Keskusvaltio antoi alueiden kehittyä suhteellisen vapaasti talousuudistuksen alkuaikoina. Erityisesti rannikkoseuduilla siirryttiin monin osin markkinatalouteen. Esimerkiksi verouudistukset tehtiin siten, että alueilla kannetut verotuotot saivat jäädä pääosin näille alueille. Tämä mahdollisti sen, että 90-luvun alussa oli alueiden osuus veroista huomattavasti keskushallinnon osuutta suurempi. Linja tarkoitti käytännössä aika liberalistista aluepolitiikkaa. Suuntaus jatkui siten, että vuonna 1993 keskushallinnon osuus oli enää 22 prosenttia, samalla kun verotuoton suhde tuotannon arvoon oli laskenut.

Vuonna 1994 tehtiin suuri veroreformi, jolloin keskuksen osuus tuloista kasvoi selvästi. Esimerkiksi arvonlisäveroksi muutetusta liikevaihtoverosta alueelle jäi uudessa systeemissä 25 prosenttia ja loppu siirtyi keskushallinnolle. Nykyisin keskushallinnon osuus kaikista veroista on yli 50 prosenttia kuten kuviosta 1 näkyy. Samalla on myös verotulojen määrä suhteessa bkt:hen kasvanut. Tällöin tietysti keskushallinnon pelivara aluepolitiikan voimavarojen osalta on kasvanut.

Kuvio1. Julkisten veronluonteisten tulojen ensijako keskusvallan ja alueiden kesken Kiinassa 1978-2002

kuva

Siis rahalliset mahdollisuudet voimakkaaseenkin aluepolitiikkaan ovat Kiinassa lisääntyneet. Käytetäänkö näitä mahdollisuuksia, on sitten toinen juttu. Tämä riippuu siitä, miten tärkeänä aluepolitiikkaa pidetään suhteessa esimerkiksi puolustusmenoihin tai muihin keskushallinnon kannalta tärkeisiin asioihin.

Kohti villiä länttä

Eräs ilmentymä siitä, että Kiinassa on huolestuttu maan eri osien epätasaisen kehityksen vaikutuksista pitemmän päälle, on niin sanottu lännenvalloitus-kampanja - itse asiassa ei kai ihan länteen, mutta lännemmäksi nykyisestä tilanteesta. Tavoite on otettu USA:n muinoisesta villiin länteen tunkeutumisesta. Kiinassa opiskellaan nyt ahkerasti USA:n kokemuksia.

Yhtenä tärkeimpänä esimerkkinä ohjelmasta lienee Chongqing, joka sijaitsee Jangtsen varrella suurin piirtein yhtä etäällä Shanghaista kuin Hanko Utsjoesta. Keskusvalta on suunnannut valtavat investoinnit (200 miljardia dollaria) Chongqingin kaupunkiseudun kehittämiseen.

Shanghain kukoistukseen nostanutta porukkaa siirrettiin sinne tehtävänä nostaa seutu Shanghain tasolle kymmenessä vuodessa. Jos tavoite toteutuu edes osittain, se varmaankin muuttaa Kiinan talousmaantiedettä ja painopistettä. On kiinnostavaa nähdä, onnistuuko tämä tavoite samoin kuin aiemmat kasvuhankkeet. Ja missä määrin on kyse Kiinalle tyypillisestä propagandasta ja missä määrin reaalisesta painotuksesta. Molemmista on kokemuksia. Jos Kiina tosissaan ryhtyy johonkin, tulosta kyllä syntyy.

Chongqingin seudulla on sen kaupunkistatuksesta huolimatta edelleen paljon maataloutta ja sen pitäisi vaihtaa tavoitteen mukaan tuotantosuunta riisistä hedelmiin ja vihanneksiin ynnä muihin sellaisiin, koska niistä maksetaan huomattavasti paremmin. Monet varoittavat näin valtavista megahankkeista; valtion budjetti jää silloin aina alijäämäiseksi, mutta päätä ei tunnu paleltavan.

Kiinalaiset uskovat että pitemmän päälle ulkomaisten investointien panevan kehityksen liikkeelle myös Chongqingissa mutta kotimaisen kysynnän takaavan jatkon. Chongqing valittiin jostain syystä uuden go west -politiikan tähdeksi. Kaikki alkoi 1997, jolloin Chonqing erotettiin omaksi hallintokunnakseen Sichuanin maakunnasta. Sichuanin maakunta ja koko eteläinen suuralue on yleisesti aika takapajuista aluetta, mikä näkyy myös erilaisissa aiemmissa virallisen tilaston luvuissa.

Kaupunkistatuksesta huolimatta noin 2/3 Chonqingin kaikkiaan 31 miljoonasta asukkaasta on edelleen maanviljelijöitä. Liikenneyhteydet ovat olleet seudun pullonkaula toistaiseksi, ja nyt on aloitettu pikateiden rakentaminen sekä alueen sisällä että muualle Kiinaan. Ainakaan vuosien 1998-2001 virallisissa aluetilastoissa ei Chonqingin bkt:n kasvu näytä olevan vielä poikkeuksellisen voimakasta. Toki seudun investointiaste oli maan keskitasoa korkeampi viime vuonna mutta ei yhtään korkeampi kuin esimerkiksi Shanghaissa .

Chongqing haluaa tulla Kiinan Chigagoksi, siis jonkinlaiseksi maan logistiikkakeskukseksi. Ulkomainen raha on ainakin toistaiseksi uskonut megahankkeen houkutuksia. Esimerkiksi Ford on rakentanut alueelle, ja sen perässä on tusina muita läntisiä investoijia. Verohelpotukset ovat mittavat. Yritysveroaste on 15 prosenttia eli alle puolet maan keskiveroasteesta. ja Hongkongiakin alempi.

Ympäristön tila on seudulla huonompi kuin Shanghaissa tai Beijingissä, joissa ei nyt meikäläisen mittapuun mukaan ole kovin hyvä tilanne. Pahimmin saastuttavia laitoksia on jo tosin suljettu.

Nokiakin vankkureissa mukana

Kiinnostavaa on että meidän Nokiammekin on sijoittanut ainoan perinteisten kasvukeskusten ulkopuolisen yksikkönsä juuri Chongqingiin. Se taitaa olla vielä ilman suurempaa merkitystä, mutta odottanee sitä aikaa, jolloin lännenvalloitus on onnistunut.

Lähteitä:
Centripetal forces in China's economic take off. IMF Staff papers 2002 Vol 49 N:o 3
Recentralization in China? IMF Working Paper 2002 WP/02/168
State Statistical Bureau: China Statistical Yearbooks
Westward ho! Business Week October 21, 2002

Kirjoittaja on yliaktuaari Tilastokeskuksen taloudelliset olot -yksiköstä.


Päivitetty 13.1.2003

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi