Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Lehdet > Kuntapuntari > Mitä lääkkeeksi väestötekijöiden kustannuspaineelle peruspalveluissa?

Mitä lääkkeeksi väestötekijöiden kustannuspaineelle peruspalveluissa?

Valtakunnallisesti katsottuna väestörakenteen muutokset ovat pääpiirteissään nähtävissä muutamia kymmeniä vuosia eteenpäin. Mitä pienempiin ja taloudellisesti eriytyneempiin alueisiin mennään, sitä suurempi on virhemarginaali väestöennusteissa. Suoraan väestökehityksestä johdetut arviot kuntien talouden kehityksestä johtavat helposti vääristymiin, sillä palvelujen määrään vaikuttaa pitkällä ajalla myös moni muu tekijä. Tässä artikkelissa tarkastellaan väestökehityksen vaikutusta peruspalveluihin niistä tehtyjen tutkimusten valossa.

Tarmo Räty

Peruspalveluilla tarkoitetaan tässä yhteydessä lasten päivähoitoa, perusopetusta, lähinnä ikääntyville suunnattuja sosiaalipalveluja sekä terveydenhoitoa. Myös kulttuuri- ja liikuntapalvelut voidaan laskea peruspalveluihin, mutta väestökehityksellä ei ole näiden käyttöön välitöntä yhteyttä.

Peruspalvelut kattavat kuntien toimintamenoista vuonna 2004 laskentatavasta riippuen 59-71 prosenttia (taulukko 1). Suurin ero brutto- ja nettokäsitteiden välillä syntyy niissä palveluissa, joissa tuloja ei synny tai menot kirjautuvat pääosin nettomääräisinä, eli perusopetuksessa ja erikoissairaanhoidossa. Erityisesti terveydenhuollon osalta vertailut tulisi suorittaa nettokäsitteen pohjalta.

Taulukko 1. Peruspalveluiden osuus kuntien menoista vuonna 2004, prosenttia

	Brutto- menoista	Netto- menoista
Päivähoito	9	10
Perusopetus	13	17
Ikääntyneiden sosiaalipalvelut	10	11
Perusterveydenhuolto	11	13
Erikoissairaanhoito	16	20
Kuntien toiminta- ja taloustilasto. Tilastokeskus

Vanhenemisesta haaste kunnille

Väestökehitys sinällään luo suuren haasteen kustannusten hallinnalle kunnissa. Kuviosta 1 nähdään, että päivähoitoikäisten lukumäärä tulee säilymään suhteellisen vakiona ja kouluikäisten määrä laskee vuoden 2004 tasosta kymmenen prosenttia. Kun alaikäisten käyttämien palvelujen osuus kuntien nettomenoista nykytasolla jää alle 30 prosentin, muutoksen kustannuksia laskeva vaikutus on koko palvelujärjestelmän näkökulmasta pieni.

Kuvio 1. Eräiden väestöryhmien suhteellinen muutos väestöennusten mukaan vuoteen 2030,2004 = 1

Vanhempien ikäluokkien käyttämien palvelujen muutos näyttää rajummalta. Vanhimman ikäluokan koko kasvaa jo vuoteen 2015 mennessä puolitoistakertaiseksi, vaikka suurin nousu yli 75-84-vuotiaiden ryhmässä ajoittuu vasta vuoden 2020 jälkeen. Muutosten taloudellisten vaikutusten arviointi on pakostakin karkeaa. Lähtökohtana voidaan pitää kunnallisen terveydenhuollon kustannuksia vuodelta 2002, jotka olivat 75-84-vuotiaille 3 600 euroa vuodessa, ja yli 84-vuotiaille 7 000 euroa (Hujanen ym. 2004).

Sosiaalipalveluissa suuremmat kustannuspaineet

Kylmästi näistä luvuista katsoen sosiaali- ja terveydenhuollon menojen luulisi kasvavan merkittävästi, mutta ikäluokat ovat kuitenkin suhteellisen pieniä kokonaisuuteen nähden. Vuoteen 2015 mennessä kunnallisen terveydenhuollon kustannukset kasvaisivat reaalisesti ikääntymisen johdosta alle 10 prosenttia nykytasosta. Sosiaalipalveluissa vastaava kustannuspaine on kuitenkin jo vuoteen 2015 mennessä lähes 20 prosenttia.

Absoluuttisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten nousu vuoteen 2015 mennessä vastaisi noin puolta lasten päivähoidon nykykustannuksista. Tämä kaikki sen lisäksi, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen yksikköhinnat pyrkivät nousemaan myös reaalisesti. Tällä vuosituhannella julkisten menojen hintaindeksi sosiaali- ja terveyspalveluissa on noussut noin kolme prosenttia vuodessa.

Kustannuksia siirtyy myöhemmille ikävuosille

Muutokset peruspalvelujen kustannuksissa ovat merkittäviä jo seuraavan kymmenen vuoden sisällä, mutta onko kustannuspaineiden kehityksessä nähtävissä mitään toivoa. Tilanne ei ole niin yksinkertainen kuin väestömäärien ja yksikkökustannusten avulla laskien saadaan näyttämään. Ikääntymisen, väestömäärien ja palvelujen käytön välistä yhteyttä on selvitetty viime vuosina sekä VATT:ssa että STAKESissa. Vaikutusta on niin palvelujen käytön kehityksellä yleensä kuin niiden jakautumisella elinkaarella.

Suorat laskelmat ikäluokkien koon ja niiden kustannusten välillä eivät ota huomioon kustannusten keskittymistä potilaan viimeisiin elinkuukausiin. Suomalainen rekisteriaineisto on mahdollistanut tämän asian selvittämisen jo pitkään, mutta vakavasti asiaa on selvitetty vasta viime vuosina (Häkkinen 2005).

Suomalaisella aineistolla näyttäisi siltä, että elinajan piteneminen vain siirtää kustannuspaineita potilaan myöhemmille ikävuosille. Kustannukset nousevat eliniästä riippumatta jyrkästi muutamana viimeisenä elinkuukautena. Suurin kustannuspaine syntyy somaattisesta erikoissairaanhoidosta. Eliniän jatkuminen muokkaa siten nykyisin havaittua vanhusikäluokkien kustannusjakaumaa. Kun tämä asia otetaan huomioon, sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten nousu erityisesti pitkällä aikavälillä hidastuu huomattavasti.

Toimintakyvyn paraneminen vähentää kustannuspaineita

Toinen tärkeä tekijä ikääntymisen kustannuksissa on palvelujen käyttö sekä paine nostaa hoidon ja hoivan laatua. Tämä edellyttää usein henkilöstömitoituksen korjaamista, kuten viime aikoina on hyvin konkreettisesti koettu Tampereen kaupungin vanhuspalveluissa. Kattavaa tietoa sosiaalipalvelujen käytön, iän, toimintakyvyn ja sukupuolen välisistä yhteyksistä on hyvin rajatusti, sillä viimeinen kattava tutkimus on vuonna 1998 suoritettu vanhusbarometri (Vaarama ym. 1999).

Ikääntymisen ja hoidon laatuvaatimusten yhteisvaikutus vaikuttaa vaikealta ongelmalta ratkaista. VATT:ssa tehdyissä laskelmissa (Luoma ym. 2003, Räty ym. 2003) on kuitenkin arvioitu, että ikääntyvien omatoimisen toimintakyvyn paraneminen alentaisi merkittävästi näitä kustannuspaineita.

Pitkällä ajalla (vuoteen 2030 mennessä) voitaisiin laittaa tavoitteeksi palvelujen tarpeen siirtyminen kolmella vuodella. Toteutuessaan tällä olisi suuri merkitys erityisesti laitoshoidossa, jossa väestön ikääntymisestä aiheutuva kustannuspaine voisi kompensoitua hoitotarpeen vähenemisellä lähes kokonaan. Tämä vapauttaisi paljon resursseja myös laadun parantamiseen ja avohoitoon, jossa palvelujen tarpeen siirtymisellä olisi pienemmät vaikutukset. Niinpä ikääntyneen väestön kasvaessakin hoivapalvelujen kokonaiskustannukset, paremmalla hoidon laadulla mutta kuntoisuuden parantuessa, kohoaisivat laskelmien mukaan reaalisesti vain vajaat 50 prosenttia vuoteen 2030.

Kuntien maksut voisivat vaihdella paljon

Tarvetekijöiden vaikutus terveyden- ja vanhustenhuollossa näkyy myös uudemmissa selvityksissä. STAKESin terveyspiiri-raportissa (Pekurinen ym. 2006) on tehty laskelmia erilaisten maksujärjestelmien vaikutuksesta kuvitteellisen terveyspiirin kustannusten jakoon.

Siirtyminen pelkkään väestöpohjaiseen kapitaatiomaksuun muuttaisi kuntien maksuja huomattavasti. Kapitaatiomallissa kuntien maksut terveyspiireille määräytyvät kuntien asukaslukujen mukaan niin, että jokainen kunta maksaa samansuuruisen tasamaksun asukasta kohden. Vaikka kapitaatiomaksuja korjattaisiinkin vielä laskennallisilla tarvetekijöillä, esimerkkialueilla maksuosuudet muuttuisivat useissa kunnissa yli kymmenen prosenttia nykyisestä, tosin merkittävästi vähemmän kuin pelkällä kapitaatiolla. Oman ongelmansa terveyspiirikeskusteluun tuo epävarmuus väestökehityksestä kuntatasolla, alueelliset ennusteet kun perustuvat havaittuun kehitykseen alueiden välisestä liikkuvuudesta.

2020-luvun ongelmiin tulisi jo varautua

Lyhyellä ajalla, mikä sosiaali- ja terveyspalveluissa tarkoittaa noin vuosikymmentä, näyttäisi siltä, että kustannusten nousu olisi vielä hallittavissa aktiivisella palvelurakenteiden uusimisella. Keinovalikoima on laaja, ulottuen palvelujen kilpailuttamisesta niiden järjestämisen alueelliseen yhteistyöhön.

Millään edellä mainituita keinoista ei kuitenkaan ole tutkimuksella osoitettua selkeää kustannusvaikutusta, joskin potentiaali on ilmeinen, kunhan näitä välineitä opitaan käyttämään. Myös ikäluokkien pieneneminen peruskoulutuksessa vapauttaa varoja sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen valtakunnallisesti, vaikka nykyisellä kunta- ja rahoitusrakenteella nämä resurssit ja tarpeet eivät välttämättä kohtaa.

Varsinainen ongelma alkaa vuodesta 2020 eteenpäin kun suuret ikäluokat tulevat kriittiseen ikään. Siihen varautuminen pitäisi alkaa jo nyt. Tehokkain lääke siihen on hoidon tarpeen synnyn ennaltaehkäisy.

Lähteet:
Häkkinen U. 2005. Erikoissairaanhoito keskittyy viimeisiin kuukausiin. Chess Online 2/2005 s. 6-7.
Hujanen T, Pekurinen M, Häkkinen U, & Teitto E. 2004. Terveydenhuollon menot ikä- ja sukupuoliryhmittäin vuonna 2002. STAKES. Helsinki.
Luoma K, Räty T, Moisio A, Parkkinen P, Vaarama M, & Mäkinen E. 2003. Seniori-Suomi: ikääntyvän väestön taloudelliset vaikutukset. Sitra. Helsinki.
Pekurinen M, Junnila M, Idänpää-Heikkilä U, & Wahlbeck K. 2006. Terveyspiiri - eräs alueellisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen malli. STAKES. Helsinki.
Räty T, Luoma K, Mäkinen E, & Vaarama M. 2003. The factors affecting the use of elderly care and the need for resources by 2030 in Finland. VATT. Helsinki.
Vaarama M, Hakkarainen A, & Laaksonen S. 1999. Vanhusbarometri 1998. STM. Helsinki.

YTT Tarmo Räty toimii erikoistutkijana Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa. Erikoisalana ovat sosiaali- ja terveyspalvelut sekä koulutuksen talous. Useimmat tutkimuksista sivuavat jollain tapaa palvelujen tuottavuutta tai niiden järjestämismahdollisuuksia.

---

Päivitetty 31.8.2006