Julkaistu: 5.8.2005

Vapaa-ajanmatkat kesäkuussa 2005

Suomalaiset tekivät kesäkuussa 407 000 matkaa ulkomaille. Näistä matkoista 295 000 oli sellaisia, joiden aikana yövyttiin kohdemaassa. Viidesosa näistä matkoista tehtiin Viroon. Risteilyt, joiden aikana yövytään ainoastaan laivalla, suuntautuivat lähinnä Ruotsiin ja Viroon. Ennakkotiedot ilmenevät Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastateltiin heinäkuussa 1 545 Suomessa asuvaa 15-74-vuotiasta henkilöä.

Kotimaassa suomalaiset tekivät noin 3,1 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Tämä on lähes neljännes enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Suurin osa matkoista, 2,6 miljoonaa, oli ilmaismajoitusmatkoja joko omalle mökille, sukulaisten tai tuttavien luokse tai matkalla käytettiin muuta ilmaista majoitusta.

Lopulliset ja tarkemmat tiedot Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta julkaistaan vuosittain ilmestyvässä Suomalaisten matkailu -julkaisussa. Lisäksi neljännesvuosittaisia ennakkotietoja julkaistaan Matkailutilaston (majoitustilaston) kuukausijulkaisun yhteydessä kahden kuukauden kuluessa neljänneksen päättymisestä.

Suomalaisten tekemät yöpymisen sisältäneet vapaa-ajanmatkat kesäkuussa 2005 ja niiden vuosimuutos, ennakkotiedot

  Matkoja
kesäkuussa
     Vuosimuutos, %
6/2005 - 6/2004
             Kumulatiivinen
vuosimuutos, %
1-6/2005 - 1-6/2004
Kotimaanmatkoja maksullisessa majoituksessa    415 000 -9 -1
Mökki- ja vierailumatkat 2 645 000 31 14
Kotimaanmatkoja yhteensä 3 060 000 23 12
Ulkomaanmatkat, yöpyminen kohdemaassa 295 000 -2 15
  - Viroon 58 000 -37 9
  - Muihin maihin 237 000 13 17
Risteilyt, yöpyminen vain laivalla 112 000 -17 -10
  - Viroon 39 000 -7 -22
  - Ruotsiin 71 000 -17 -1
Ulkomaanmatkoja yhteensä 407 000 -7 5
Vapaa-ajanmatkoja yhteensä 3 467 000 19 11

Lähde: Suomalaisten matkailu -tutkimus. Tilastokeskus

Lisätietoja: Ritva Tikkanen (09) 1734 3300 ja Mervi Luukko (09) 1734 2602, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi

Taulukot

Tietokantataulukot

Kuviot

Päivitetty 5.8.2005

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomalaisten matkailu [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-8837. kesäkuu 2005. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 24.2.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/smat/2005/06/smat_2005_06_2005-08-05_tie_001.html