Elämisen laadun mittareiden moninaisuudesta ei pääse

  1. Komitea tradition jatkajana
  2. Omenoiden ja appelsiinien yhteenlaskua täytyy yrittää

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Hannele Sauli on erikoistutkija elinolot-yksikössä Tilastokeskuksessa. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Tieto&trendit-lehdessä 7/2009.

Ihmisen onnen edellytykset ovat monilta osiltaan kvantitatiivisen mittaamisen ulottumattomissa, mutta komitea antaa kaikkien kukkien kukkia. Eriarvoisuutta, mahdollisuuksien puutetta ja onnen tuntemuksia voi mitata.
______________

Stiglitzin komitean raportin Elämisen laatu -jakso1 alkaa kritiikillä. Hyvinvointi riippuu paljosta muustakin kuin rahasta ja tavarasta, niinpä tuloihin, kulutukseen ja varallisuuteen pitäytyvä resurssikartoitus ei riitä hyvinvoinnin mittariksi2. "Resursseilla" komitea tarkoittaa materiaalisia seikkoja; kun katse suunnataan aineettomiin oloihin, se puhuu "elämisen laadusta".

Elämisen laatua ei yritetä raportissa määritellä eikä viitekehystää. Mittaamista tarkastellaan rinnakkain eri näkökulmista - subjektiivisen hyvinvoinnin, toimintamahdollisuuksien (capabilities) ja reilun jaon (fair allocations) näkökulmista. Niissä painotetaan hyvin erilaisia subjektiivisia tekijöitä eli ihmisen itsensä ilmaisemia arvioita elämästään ja objektiivisia eli yksilöstä riippumattomasti havaittavia tekijöitä.

Subjektiivisen hyvinvoinnin mallissa jokainen ihminen on itse olojensa paras arvioija. Tutkijaa tai yhteiskunnallista normistoa ei tarvita sanelemaan, mitä kunkin hyvinvointiin kuuluu. Muissa, tilastotoimelle tutummissa malleissa pidetään tärkeänä tiettyjen resurssien ja mahdollisuuksien olemassaoloa, vaikka ne eivät suoraan lisäisikään ihmisen itsensä kokemaa hyvinvointia.

Subjektiivisuutta korostetaan Aristoteleen, Jeremy Benthamin ja USA:n perustuslain hengessä: onnen tavoittelua pidetään universaalisti ihmiselämän tarkoituksena. Onnen tavoittelu ei kuitenkaan saa olla lyhytjänteistä, vaan sen edellytysten tulee jäädä myös tulevien sukupolvien ulottuville. Samalla kun todetaan, että onnellisuuden mittaamismenetelmät eivät ole vielä "täysin kehittyneet", todetaan joitakin elämisen laadun mittaamistavoitteita mahdollisiksi ja toivottaviksi toteuttaa.

Komitea tradition jatkajana

Raportissa on paljon tuttua asiaa elämisen laadun mittaamisesta. Vastaava kehittämisbuumi koettiin 1970- ja 1980-luvuilla. Silloinen elinolojen tutkimussuuntaus elää suhteellisen alkuperäisenä vielä ainakin Ruotsissa ja Norjassa. Elinolot ymmärrettiin moniulotteisena kokonaisuutena ja määriteltiin resursseina (jollaisiksi aineettomatkin ulottuvuudet ymmärrettiin), joita ihmiset voivat halunsa ja kykynsä mukaan muuntaa hyvinvoinniksi. Aineellisten olojen rinnalla mitattiin terveyttä, koulutusta, toimintaa työelämässä ja muilla elämän alueilla, sosiaalisiin suhteisiin kiinnittyneisyyttä, poliittista vaikuttamista, asuinympäristön laatua sekä taloudellista ja muuta epävarmuutta. Oleellista oli tutkia eriarvoisuutta ja epäreiluja yhteiskunnallisia jakoja. Kyseisen suuntauksen jälkiä voi nykyään aistia EU:n harmonisoidussa elinolotutkimuksessa EU-SILCissä. Stiglitzin raportin ajatukset "objektiivisesti" mitattavista elinoloista, toteutuvat monilta osin jo em. traditioissa, erityisesti eriarvoisuuden mittaamisen korostuksissa.

Subjektiiviset hyvinvointimittarit saavat aikaisempaa enemmän huomiota nykykeskustelussa. Komitea haluaa tälle alueelle kokeilua ja tutkimusta. Tilastovirastoissa tuskin voidaan purematta nielaista raportin suositusta, jonka mukaan olisi tilastoitava ihmisten tyytyväisyyttä elämäänsä sekä positiivisia ja negatiivisia tunnetiloja (esimerkiksi iloa ja ylpeyttä, tuskaa ja huolta) objektiivisten elinolojen rinnalla ja subjektiivisen suhteita objektiiviseen tutkien.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 10.11.2009

Jaa