Naiset valtaavat esimiespaikkoja

  1. Urapolut muutoksessa
  2. Yhä useampi nainen on esimiehenä
  3. Yhä useamman esimiehenä on nainen
  4. Nais- ja miesesimiesten ominaisuuksia
  5. Naiset saavat miehiä parempia arvioita
  6. Kannustavaa johtamista tarvitaan tulevaisuudessa
  7. Naisesimiehistä pidetään enemmän kuin miesesimiehistä
  8. Naisjohtaminen voi lisätä tuottavuutta

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Yhä useampi nainen on esimiehenä

Työolotutkimuksissa on jo vuodesta 1984 lähtien tutkittu esimiestehtävien yleisyyttä sukupuolen mukaan. Asiaa on kysytty kahdella tavalla: "Kuuluuko työtehtäviin toisten työn johtamista tai tehtävien jakamista toisille työntekijöille?" ja "Onko lähin esimies mies vai nainen?". Omista esimiestehtävistä on lisäksi kysytty: "Kuinka monta henkilöä työskentelee alaisuudessanne?" Näin on voitu kuvata paitsi esimiestason muuttumista sukupuolen mukaan, myös esimiestyössä tapahtuneita rakenteellisia muutoksia.

Työolotutkimusta analysoineen Noora Kontiaisen (2006) mukaan samalla kun esimiesten osuus palkansaajakunnasta on kasvanut, yhä useammalla esimiehellä ei ole alaisia. Esimieskuntaa voidaan tarkastella jakamalla heidät hallinnollisiin esimiehiin (on alaisia) ja toiminnallisiin esimiehiin (ei varsinaisia alaisia). Naisesimiesten keskuudessa toiminnallisten esimiesten osuus on kasvanut hieman enemmän kuin miesesimiesten keskuudessa. Kaiken kaikkiaan esimiestehtävät ovat lisääntyneet kuvion 2 osoittamalla tavalla.

Kuvio 2. Palkansaajat, joiden työhön kuuluu esimiestehtäviä vuosina 1984, 1990, 1997, 2003 ja 2008. Prosenttia.

Lähde: Työolotutkimukset 1984, 1990, 1997, 2003 ja 2008. Tilastokeskus.

Työnjohdolliset yksiköt ovat pienenemään päin alaisten lukumäärällä mitattuna. Tämä osoittaa, että organisaatioissa on pyritty vähentämään hierarkiatasoja ja ylisuuria yksiköitä. Sellaisten esimiesten osuus, joilla on vähintään 10 alaista, on pienentynyt 35 prosentista 19 prosenttiin vuodesta 1984 vuoteen 2008.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 14.12.2009