Nuorten kotitalouksien asema kulutuksessa

  1. Enemmistö nuorten kotitalouksista on työssäkäyviä
  2. Nuorten kotitalouksien kulutusasema heikentynyt
  3. Laman aikana nuorten menot pienenivät eniten
  4. Elämänvaihe määrittää nuorten kuluttamista
  5. Opiskelijan tulot tulevat monista lähteistä
  6. Nuorten palkansaajatalouksien kulutus eriytynyt
  7. Kulutusmenot kasvoivat 1980-luvun taitteen ikäluokassa
  8. Nuorten kotitaloudet panostavat vapaa-aikaan
  9. Miten käy kotitalouksille talouden taantumassa?

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Marko Ylitalo on yliaktuaari Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen  Hyvinvointikatsauksessa 1/2009.

Nuorten kotitalouksien rakenne ja toiminta on muuttunut laman jälkeen. Samanaikaisesti nuorten kotitalouksien asema kuluttajana on jäänyt jälkeen muista talouksista. Näin on käynyt erityisesti nuorten palkansaajien talouksissa.

Nuorten aikuisten kotitaloudet muodostavat heterogeenisen ryhmän, jonka sisällä elämäntilanne, tulotaso ja toimeentulon lähteet vaihtelevat paljon. Nuoret eivät enää siirry sujuvasti elämänvaiheesta toiseen, vaan niiden välille saattaa tulla monenlaisia katkoksia. Koulutus, työelämään siirtyminen, perheellistyminen ja muut elinkaareen vaiheet ovat yhä vähemmän ikäsidonnaisia (Wilska 2001). Näistä syistä nuorten kotitalouksien elinolojen tilastollinen kuvaaminen on vaikeaa.

Nuorten kotitalouksien elinolojen kannalta 1990-luvun lama on merkittävä käännekohta. Viime vuosikymmenen alun jälkeen nuorten kotitalouksien rakenteessa ja asemassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia, mikä on johtanut nuorten suhteellisen kulutusaseman heikentymiseen. Sama linja on jatkunut 2000-luvullakin talouskasvusta ja työllisyystilanteen paranemisesta huolimatta.

Tässä artikkelissa tarkastellaan kulutustutkimuksen aineiston avulla, millaisia nuorten alle 30-vuotiaiden kotitalouksien kulutusmenot ovat suhteessa muihin ikäryhmiin ja miten ne ovat parin viime vuosikymmenen aikana muuttuneet. Lisäksi selvitetään eri elämänvaiheessa olevien nuorten kotitalouksien kulutusasemaa eli sitä, millaiset nuorten kotitalouksien kulutusmenot ovat suhteessa muihin talouksiin. Lopuksi tarkastellaan, mihin nuorten kotitaloudet käyttävät rahaa.

Enemmistö nuorten kotitalouksista on työssäkäyviä

Suomessa nuoret muuttavat pois kotoa melko nuorina verrattuna muihin Euroopan maihin. Tytöt muuttavat keskimäärin hieman poikia nuorempina, sillä poikien kotoa muuttoa viivästyttää varusmies- tai siviilipalveluksen suorittaminen. Kotoa muutto sekä myöhemmin perheen perustaminen on siten vahvasti sidoksissa sukupuoleen. (Ks. Nikander tässä numerossa.)

Kulutustutkimuksen mukaan alle 30-vuotiaiden viitehenkilöiden kotitalouksia oli yhteensä 344 000 vuonna 2006. Tämä on 14 prosenttia kaikista kotitalouksista. Nuorten aikuisten kotitalouksista suurin osa oli yksinasuvien tai lapsettomien parien talouksia (kuvio 1). Nuorten kotitalouksien määrässä ei parin viime vuosikymmenen aikana ole tapahtunut suuria muutoksia, mutta rakenne on muuttunut hieman johtuen muun muassa kotoa muuttamisen aikaistumisesta, ensisynnyttäjien keski-iän kasvusta ja perheellistymisen myöhentymisestä. Yksinasuvien ja lapsettomien parien osuus kasvoi ja kahden huoltajan lapsiperheiden osuus pieneni vuosien 1990 ja 2006 välisenä aikana.

Kuvio 1. Nuorten kotitaloudet kotitaloustyypin mukaan vuosina 1990, 1994-1996, 2001 ja 2006. Prosenttia.

Lähde: Kulutustutkimus. Tilastokeskus.

Nuorten kotitaloudet eroavat sosioekonomiselta rakenteeltaan muun työikäisen väestön kotitalouksista (kuvio 2). Ammatissa toimivien osuus oli nuorten talouksissa selvästi vanhempien työikäisten kotitalouksia pienempi vuonna 2006. Opiskelijatalouksia oli nuorten joukossa vastaavasti suhteessa enemmän. Hyvässä kulutusasemassa olevien ylempien toimihenkilöiden talouksien osuus oli puolestaan selvästi pienempi kuin 30-64-vuotiaiden talouksissa, mutta työntekijätalouksien osuus oli suurempi.

Kuvio 2. Työikäisten kotitaloudet viitehenkilön sosioekonomisen aseman mukaan vuonna 2006.

Lähde: Kulutustutkimus 2006. Tilastokeskus.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.6.2009

Jaa