Maassamuuton suuri linja 1880-luvulta lähtien:
Savotta-Suomesta Rannikko-Suomeen

  1. Jako Rannikko- ja Savotta-Suomeen
  2. Kaupunginvastainen perinne siirtynyt
  3. Muuttajien määrä kasvanut jatkuvasti
  4. Muutettu samoilta alueilta samoille alueille
  5. Julkinen valta edistänyt ja rajoittanut muuttamista
  6. Tulevaisuudessa vaikuttaa enemmän rakenne kuin määrä
  7. Erityispiirteet näkyvät pitkällä aikavälillä

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Timo Aro toimii kehitysjohtajana Net Effect Oy.ssä. Artikkeli julkaistu Tilastokeskuksen Kuntapuntari-lehdessä 2/2007

Maassamuuton suuri linja on ollut Suomessa 1880-luvulta 2000-luvulle johdonmukainen ajankohdasta, elinkeinorakenteesta tai yhteiskunnan kehitysvaiheesta riippumatta. Tietyt alueet ovat saaneet muuttovoittoja ja toiset kärsineet muuttotappioita. Savotta-Suomesta on muutettu Rannikko-Suomeen. Muuttoliike ei pysähdy tulevaisuudessakaan, vaan keskittyminen jatkuu.

Muuttoliike, muuttaminen, maassamuutto tai liikkuvuus ovat kaikille tuttuja yleiskäsitteitä. Muuttoliike on esimerkki sellaisesta yhteiskunnallisesta ilmiöstä, jota pyrimme selittämään niin sanotulla arkijärjellä. Muuttamiselle ovat tyypillisiä yksioikoiset tulkinnat, jotka perustuvat enemmän tunteeseen kuin järkeen. "Muuttoliike on asia, jota selitetään kaikilla mahdollisilla syillä, ja samalla ei selitetä ollenkaan", kuten Reino Lento totesi jo vuonna 1951.

Väestötilastot ovat olleet aina poliittisesti tulenarkoja. Esimerkiksi Ruotsi-Suomi julkaisi ensimmäiset väestötilastot jo 1700-luvun puolivälissä. Tilastot julistettiin välittömästi salaisiksi, kun kuninkaalle selvisi, kuinka vähän valtakunnassa on sotien jäljiltä asekuntoisia miehiä. Näin vältettiin uhkakuva, että ulkomaat näkevät, kuinka heikko Ruotsi-Suomi on sotilaallisesti, taloudellisesti ja poliittisesti.

Tänä päivänä kunnat ja alueet seuraavat yhtä huolissaan väestötilastoja. Muuttovoitot tulkitaan yksiulotteisesti menestyneen, vetovoimaisen ja dynaamisen kunnan tunnusmerkeiksi, muuttotappiot taas yhtä vinosti taantumisen ja auringonlaskun merkeiksi.

Kartta 1. Alueellinen jako Rannikko- ja Savotta-Suomeen

Jako Rannikko- ja Savotta-Suomeen

Tosiasiassa väestö on muuttanut aina paikasta toiseen: työn, toimeentulon, asumisen, viihtyvyyden, opiskelun, mahdollisuuksien tai muiden sellaisten syiden vuoksi. Senaatti, kirkko, valtio ja EU ovat yhteiskunnan eri kehitysvaiheissa pyrkineet estämään, rajoittamaan tai edistämään muuttamista. Maan sisäinen muuttoliike on muovannut alueellista työnjakoa 1880-luvun orastavasta teollistumisesta aina osaamis- ja tietotalousvaltaiselle 2000-luvulle asti.

Suomi voidaan jakaa alueellisen työnjaon, kehittyneisyyden, eriytymisen ja muuttojen kohdentumisen perusteella kahteen suuralueeseen eli Rannikko- ja Savotta-Suomeen. Lisäksi Rannikko-Suomen sisältä voidaan erottaa erillinen teollisuuden rakennemuutosalue, niin sanottu ruostevyöhyke (Rost-Belt).

Jako ei perustu yksiselitteisiin tilastollisiin tai muihin rakenteellisiin jakoperusteisiin, vaan sen tarkoitus on palvella maassamuuton pitkän historiallisen kehityskulun ymmärtämistä. Savotta-Suomella tarkoitetaan aluetta, jossa maa- ja metsätalouteen liittyvä elinkeinorakenne on ollut merkittävässä asemassa.

Savotta- ja Rannikko-Suomi-käsitteet perustuvat soveltaen Hannu Katajamäen (1988) määritelmään. Savotta-Suomeen kuuluvat nykyiset Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Suomen, Kainuun ja Lapin maakunnat. Rannikko-Suomeen kuuluvat Kymenlaakso, Uusimaa, Itä-Uusimaa, Etelä-Karjala, Päijät-Häme, Häme, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa (kartta 1).

Useat maassamuuttoon liittyvät asiat ovat säilyneet samankaltaisina jo yli sadan vuoden ajan. Suomi asutettiin vuosisatojen kuluessa lännestä itään ja etelästä pohjoiseen. Tänä päivänä kehitys kulkee vähitellen takaisin kohti alkuperäistä tilaa. Muuttoliike on seurannut aina viiveellä elinkeinorakenteen muutoksia ja talouden suhdannevaihteluita.

Tärkeimmät muuttomotiivit liittyivät 1880-luvulta 1970-luvun puoliväliin asti ensisijaisesti työn ja toimeentulon turvaamiseen, jonka jälkeen asumiseen, ympäristöön, viihtyvyyteen ja mielikuviin liittyvät tekijät ovat saaneet yhä suuremman painoarvon. Tiivistetysti: pakkomuutot vaihtuivat tavoitemuutoiksi, kaukomuutot lähimuutoiksi.

Maassamuuttokehitys on ollut johdonmukaista pitkällä aikavälillä: tietyt alueet ovat saaneet muuttovoittoja ja toiset muuttotappiota. Maassamuuton suuri jakolinja liittyy seuraavien alueiden välisiin eroihin: Itä- ja Pohjois-Suomi - Etelä- ja Lounais-Suomi, maaseutualueet - kaupunkiseudut, haja-asutusalueet - taajamat, suuret yliopistokaupungit -keskisuuret ja pienet kaupungit sekä kehyskunnat - reunakunnat. Maassamuuton suuri linja on ollut johdonmukainen ajankohdasta, elinkeinorakenteesta tai yhteiskunnan kehitysvaiheesta riippumatta.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 31.7.2007

Jaa