Monimutkaiset omistus- ja rahoitusjärjestelyt vaikeuttavat suorien sijoitusten arviointia

  1. Sijoitusvirrat ja niiden vaihtelu on kasvanut
  2. Kaikki yrityskaupat eivät näy tilastoissa
  3. Sijoitukset palvelualoille kasvavat
  4. Ruotsi tärkein sijoitusten lähde- ja kohdemaa
  5. Maittainen analysointi vaikeaa
  6. Suoran sijoituksen käsite Suomen maksutasetilastossa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Maittainen analysointi vaikeaa

Ruotsin jälkeen seuraavaksi merkittävin maa sekä sijoituksissa Suomeen että ulkomaille on Alankomaat. On ilmeisen selvää, että Alankomaat on noussut merkittävään rooliin, koska juuri sinne yritykset perustavat konsernin sisäisiä holding- ja rahoitusyhtiöitä verotuksellisista syistä. Alankomaalaisten yhtiöiden omistusketjujen takaa löytyvät todelliset, perimmäiset sijoitusten kohde- ja lähdemaat.

Juuri tällaiset tyhjät holding- ja rahoitusyhtiöt, joiden kautta kanavoidaan pääomia eteenpäin organisaatioketjuissa, mutta joilla ei ole mitään taloudellista toimintaa sijaintimaassaan, vaikeuttavat suorien sijoitusten analysointia. Esimerkiksi Alankomaat ja Luxemburg eli maat, joissa konsernin sisäisiä yhtiöitä sijaitsee paljon, kirjaavat maahan tuleviksi sijoituksiksi ja maasta lähteviksi sijoituksiksi huimaavia lukuja pääoman läpivirtauksen tähden.

Muiden maiden kuten esimerkiksi Suomen kannalta on ongelmallista, että suuri osa maahan tulevista ja lähtevistä sijoituksista kulkee ulkomaisten konsernin sisäisten holding- ja rahoitusyhtiöiden kautta ja näin sijoituksen maakäsite hämärtyy. Koska suorien sijoitusten maakohtaiset erittelyt tehdään sijoituksen välittömän lähde- ja kohdemaan mukaan, tilaston avulla ei voi analysoida sijoitusten perimmäisiä lähde- ja kohdemaita.

OECD:n Investointikomitean alainen tilastotyöryhmä on uudistamassa suorien sijoitusten tilastojen laadinnan kansainvälisiä perusmanuaaleja, joissa pyritään huomioimaan lisääntyneet kansainvälistymisen analyysitarpeet. Varsinaiseen maksutaseen suorien sijoitusten peruskäsitteeseen ei haluta kuitenkaan puuttua. Siten ollaankin kehittämässä perustilaston rinnalle niin sanottuja suorien sijoitusten lisätilastoja, joiden haasteena on eliminoida konsernin sisäisten holding- ja rahoitusyhtiöiden kautta läpivirtaavan pääoman lukuja inflatoiva vaikutus sekä löytää pääoman perimmäinen lähde- ja kohdemaa.

Tilastomanuaalin on arvioitu valmistuvan viimeistään vuoden 2008 loppuun mennessä. Tehtävä on vaikea, koska pääoma ei enää virtaa yksinomaan niin sanottujen tyhjien yhtiöiden läpi. Lisäksi perimmäisen kohde- ja lähdemaan löytäminen pääomalle on erittäin haasteellista, koska rahallahan ei ole korvamerkkiä.

Kansainvälistymisen analysoinnissa on tärkeätä käyttää rinnakkain eri tilastoista saatavaa informaatiota. Esimerkiksi Tilastokeskuksen Ulkomaiset tytäryritykset Suomessa -tilastosta saa tietoja ulkomaisen yritystoiminnan laajuudesta Suomessa. Maksutaseen suorien sijoitusten tilastot ovat siis vain yksi näkökulma kansainvälistymiseen. Suorien sijoitusten tilastojen etuna on, että useista maailman maista on käytettävissä vastaavat kansainvälisten tilastonormien mukaiset luvut, mikä mahdollistaa kansainvälisen vertailun. Lisäksi ennakkotiedot valmistuvat lyhyellä viiveellä.

Tulevina vuosina globalisaatio todennäköisesti entisestään syvenee. Yhä useammat, pienet ja keskisuuretkin yritykset kansainvälistyvät. Kansainvälistyminen levittyy monipuolisesti kaikille toimialoille ja erityisesti palveluiden rooli kasvaa. Yritysten toiminta laajenee ympäri maailman kaukaisempiinkin maihin. Talouden analysointi ja analysointia tukevien tilastojen laatiminen tulee entistä haasteellisemmaksi.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 19.2.2007