Pääjohtaja Marjo Bruunin avauspuhe
Kansakunnan tila -näyttelyn avajaisissa
(Tilastokeskuksen 150-vuotisjuhlanäyttely)
Suomen Pankin Rahamuseossa 29.9.2015
Hyvät kutsuvieraat!
Lähes tarkalleen 150 vuotta sitten, 4.10.1865, Suomen Senaatti antoi Venäjän Keisarin Aleksanteri II:n nimissä kanslianeuvos Henrik Gabriel Reinille tehtäväksi käynnistää tilastoviraston toiminta Suomessa..
Päätöstä oli edeltänyt jo parikymmentä vuotta aiemmin käynnistynyt keskustelu asiasta. Laajemminkin Euroopassa elettiin tilastotoimen innostuksen kautta. Tämä innostus ja keskustelu, tilastojen luonteen ja merkityksen pohdinta, tilastollisten menetelmien kehittämisen mukanaan tuoma tahto uudistaa toimintaa heijastuivat myös Suomeen. Autonomian aikana tilastotiedon merkitys alkoi kasvaa ja tilastojen laatiminen alkoi saada vakiintuneita muotoja. Virallisessa lehdessä julkaistiin vuonna 1857 tilastoja käsittelevä kirjoitussarja, jonka mukaan järjestetty tilastotoiminta ja tarkka valtiohoito edellyttävät toisiaan.
Aktiivinen tilastoinnin edistäjä oli Suomen Talousseura, joka muutenkin pyrki kehittämään Suomen talouselämää. Tilastoviraston vaikutusvaltaisin edistäjä oli senaattorina toiminut J.W. Snellman. Hän mm. kirjoitti julkaisemassaan Saima-lehdessä tilastoviraston tarpeesta jo vuonna 1845. Snellman painotti erityisesti tarvetta taloustilastojen kehittämiseen.
Snellman vaikutti tunnettuna fennomaanina merkittävästi myös suomen kielen asemaan ja Suomen markan käyttöönottoon. Suomen markka otettiin muuten käyttöön samoihin aikoihin 1860-luvun alussa kun keskustelu tilastoviraston perustamisesta kävi kiivaimmillaan. Tässä kohtaa en voikaan olla toteamatta, että on hienoa olla täällä Suomen Pankin rahamuseossa avaamassa tätä Tilastokeskuksen juhlavuoden näyttelyä, kun meillä on näin vaikutusvaltaiset yhteiset juuret.
Nykyisin ihmettelemme päätöksentekoprosessien hitautta ja hallinnon koneistoja. Aivan suoraan ja mutkitta ei Tilastoviraston perustaminenkaan sujunut. Ensin keskusteltiin parikymmentä vuotta asiasta. Sitten perustettiin komitea, joka teki mietinnön ja ehdotuksen. Komiteamietintö herätti vilkasta ja monipolvista keskustelua ja siitä pyydettiin laajasti lausuntoja ulkomaita myöten, mm. Ruotsin tilastoviraston silloiselta johtajalta Edmund von Bergiltä.
Asia kuitenkin hautautui syystä tai toisesta muutamaksi vuodeksi. Viimein vuosien 1863-64 valtiopäivät teki keisarille anomuksen tilastoviraston perustamiseksi. Asia käsiteltiin Venäjän hallintokoneistossa, ja ministerivaltiosihteeri ilmoitti helmikuussa 1865, että keisari oli suostunut anomukseen.
Tämän perusteella senaatti sitten antoi keisarin nimissä kirjeellä Henrik Gabriel Reinille, tilastoviraston ensimmäiselle johtajalle, tehtäväksi perustaa virasto, aluksi väliaikaisena. Toimisto vakinaistettiin vuonna 1870. Tuolloin johtajaksi oli noussut Karl Erik Ferdinand Ignatius, joka toimi johtajana lähes 20 vuotta ja jota voidaankin pitää Suomen virallisen tilaston ja tilastojärjestelmän vakiinnuttajana ja perustajana.
Tilastotoimistolle annettiin aluksi palkkarahat kolmen vakinaisen henkilön palkkaukseen sekä tarverahoja apuhenkilökuntaa varten. Sen ensimmäisiä tuotoksia olivat Kuvernöörin kertomus Oulun läänin tilasta sekä ulkomaankauppa- ja merenkulkutilastot.
Varsin nopeasti tilastotuotanto laajeni. 20 vuotta myöhemmin Suomen virallisen tilaston sarjassa ilmestyi jo 8 tilastoa, näiden joukossa mm. säästöpankkitilasto, Ulkomaankauppa- ja merenkulkutilasto, katsaukset taloudelliseen tilaan, maataloustilasto, väestötilasto sekä aistiviallistilasto. Nykyisin Suomen virallisen tilaston järjestelmään kuuluu lähes 300 eri tilastoa.
Tänä päivänä törmäämme tilastoihin arjessamme jatkuvasti. Tilastot ovat kansallista pääomaa. Alun perin tilastoja tuotettiin hallitsijoiden tarpeita varten. Ne olivat salassapidettäviä, strategisia tietoja. Varsin varhain kuitenkin alettiin nähdä tilastojen laajempikin merkitys. Jo 1760-luvun Ruotsissa todettiin, että ”tietämättömyys taulustolaitoksen laajasta hyödystä ei ole korjattavissa muutoin kuin antamalla tälle toimikunnalle armollinen lupa saattaa painon kautta ne huomautukset tunnetuiksi, jotka tauluista yksityiseksi ja yleiseksi hyväksi voidaan tehdä”. Tilastollinen toimikunta velvoitettiinkin julkaisemaan taulustolaitoksen tuloksista ”mikä soveliaimmalta tuntui”. Päätiedot olivat kuitenkin edelleen salassa pidettäviä.
Kun Suomen virallinen tilasto aikanaan perustettiin, sen tehtävänä oli julkaista ja toimittaa aineistoja, jotka muuten käyttämättöminä vanhenivat viranomaisten arkistoissa. Seuraavina vuosina maan lehdistö toivotti ilahtuneena tervetulleeksi jokaisen valmistuneen tilastojulkaisun ja selosti sen sisältöä.
Pian alkoi ilmentyä kriittistä arviointia. Tilastojen luotettavuutta epäiltiin, myös hitautta arvosteltiin. ”Tilastollisen toimiston julkaisuilla, niin kiinnostavia ja arvokkaita kuin ne ovatkin, ei ole ajankohtaisuuteen liittyvää viehätystä” (Helsingfors Dagblad 1880).
Jo 1800-luvulla siis pohdittiin, onko tärkeämpää tuottaa tilastoja nopeasti luotettavuuden kustannuksella vai luotettavasti mutta hitaammin.
Tämä tarve saada tietoa yhä nopeammin on edelleen ajankohtainen. Myös tietotarpeet muuttuvat yhä kiihtyvämpää vauhtia. Kuvattavana on yhä monimutkaisemmaksi muuttuva maailma, jossa yhtä lailla tavarat, yritykset kuin ihmisetkin liikkuvat yli rajojen, kansallisen ja kansainvälisen merkitys muuttuu, asioiden väliset vuorovaikutukset kompleksisoituvat.
Yhä useammin törmäämme niin sanottuihin viheliäisiin ongelmiin – tai pirullisiin ongelmiin, kuten usein sanotaan. Ne eivät ole ratkaistavissa loogisilla päätöksentekoketjuilla, eikä niiden kuvaaminen perinteisillä tutkimuksen tai tilastoinnin keinoilla ole ongelmatonta – jos edes mahdollista.
Siitä huolimatta tarvitsemme edelleen tilastoja. Niiden vahvuus on puolueettomuudessa ja vertailtavuudessa, jotka perustuvat yleisesti hyväksytyille käsitteille, ajalliselle jatkuvuudelle ja läpinäkyvyydelle.
Parhaimmillaan tilastot auttavat ymmärtämään tapahtunutta, arvioimaan toimenpiteiden tai tapahtumien vaikutuksia – ja ennakoimaan siten tulevaa.
Tämä näyttely kertoo paitsi tilastojen historiasta, nimensä mukaisesti ennen kaikkea Suomen historiasta. Esillä olevat tilastoesimerkit, sanat ja kuvat, ovat tarinoita maastamme. Lisää tarinoita – lukemattomia tarinoita – löytyy tilastoista. Toivottavasti nämä esimerkit innostavat tutustumaan niihin laajemminkin.
Tämä näyttely on toteutettu Suomen Pankin ja Tilastokeskuksen yhteistyöllä. Kummankin organisaation historiaan kiinteästi liittyvä J W Snellmann on todennut ”sivistyksessä on pienen kansan voima”.
Tämän näyttelyn mahdollistajana Suomen Pankki on tehnyt todellisen sivistysteon. Ovathan oman historian tunteminen ja yhteiskunnan tilan tunteminen mitä suurimmassa määrin osa sivistystä. Lämpimät kiitokset yhteistyöstä ja tilastoja kohtaan näin osoittamastanne arvostuksesta. Koemme sen arvokkaana lahjana merkkivuodellemme.
Kiitos kaikille näyttelyn toteutukseen osallistuneille!
Päivitetty 13.11.2020