Julkaistu: 3.5.2018

Valtiolla työskentelevien kuukausipalkkaisten mediaaniansio 3 573 euroa vuonna 2017

Tilastokeskuksen mukaan valtiolla työskentelevien kokoaikaisten palkansaajien säännöllisen työajan ansion mediaani oli 3 573 euroa kuukaudessa vuonna 2017. Säännöllisen työajan ansioiden keskiarvo oli 3 852 euroa. Säännöllisen työajan ansio sisältää tehtäväkohtaisen palkan ja henkilökohtaisten lisien lisäksi työaikalisät ja luontoisedut, mutta ei ylityöpalkkoja, lomarahoja tai tulospalkkioita.

Valtiolla työskentelevien kuukausipalkkaisten palkansaajien säännöllisen työajan ansion mediaani ammattiryhmän (Ammattiluokitus 2010) mukaan vuonna 2017

Valtiolla työskentelevien kuukausipalkkaisten palkansaajien säännöllisen työajan ansion mediaani ammattiryhmän (Ammattiluokitus 2010) mukaan vuonna 2017

Säännöllisen työajan mediaaniansio oli suurin johtajilla, 6 627 euroa kuukaudessa. Erityisasiantuntijoiden mediaaniansio oli toiseksi suurin, 4 264 euroa kuukaudessa.

Pienin mediaaniansio oli toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijöillä 2 752 euroa ja muiden ammattiryhmien palkansaajilla 2 614 euroa. Muiden ammattiryhmien yleisimpiä ammatteja valtiolla olivat siivoojat, varastomiehet ja tekniset asentajat.

Mediaani tarkoittaa järjestetyn ryhmän keskimmäistä havaintoa. Mikäli palkansaajat järjestetään jonoon ansioiden suuruusjärjestyksessä, keskimmäisen palkansaajan palkka on mediaaniansio.

Määräaikaisten mediaaniansiot vuonna 2017

Alla olevassa kuviossa esitetään valtiosektorilla kokoaikatyötä tekevien määräaikaisten säännöllisten ansioiden mediaanit ammattiryhmittäin. Korkein säännöllisen työajan mediaaniansio oli erityisasiantuntijoilla 3 886 euroa. Asiantuntijoiden mediaaninansio oli 2582 euroa. Alhaisin mediaaniansio oli muiden ammattiryhmien palkansaajilla 2 146 euroa.

Kokoaikatyötä tekevien määräaikaisten säännöllisen ansion mediaani ammattiryhmittäin vuonna 2017

Kokoaikatyötä tekevien määräaikaisten säännöllisen ansion mediaani ammattiryhmittäin vuonna 2017

Vuonna 2017 kokoaikatyötä tekeviä määräaikaisia työntekijöitä oli noin 11 900, eli noin 18 % kaikista valtion kokoaikaisista työntekijöistä oli määräaikaisia. Eniten määräaikaisia työntekijöitä oli ammattiryhmässä erityisasiantuntijat, noin 5 300 työntekijää. Yleisimpinä ammatteina olivat hallinnon ja elinkeinojen kehittämisen erityisasiantuntijat, sekä tuomioistuinlakimiehet.

Asiantuntijoiden ammattiryhmässä määräaikaisia oli noin 3 400 työntekijää. Asiantuntijoissa yleisimmät ammatit olivat työnvälittäjät, sekä verovalmistelijat ja –tarkastajat. Vähiten määräaikaisia oli ammattiryhmässä muut työntekijät.

Valtion palkansaajista kaksi kolmasosaa asiantuntijatehtävissä

Valtion kuukausipalkkatilasto kuvaa valtion budjettitalouden piirissä työskenteleviä palkansaajia. Tilaston mukaan valtiolla työskenteli vuoden 2017 marraskuussa noin 72 000 palkansaajaa, joista kokoaikaisia oli 67 000. Suurimmat ammattiryhmät olivat erityisasiantuntijat, noin 25 200 palkansaajaa ja asiantuntijat, noin 24 700 palkansaajaa. Noin 69 prosenttia henkilöstöstä työskenteli asiantuntija-ammateissa.

Tilastokeskus muodostaa valtion kuukausipalkat -tilaston Valtiokonttorin Tahti-henkilöstötietojärjestelmän aineistosta.


Lähde: Palkat ja työvoimakustannukset, Tilastokeskus

Lisätietoja: Sampo Pehkonen 029 551 3452, sampo.pehkonen@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko

Julkaisu pdf-muodossa (240,4 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 3.5.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Valtion kuukausipalkat [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3460. 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 21.9.2018].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/vkp/2017/vkp_2017_2018-05-03_tie_001_fi.html