Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Kuluttajabarometri 2018, elokuu

Katsaus

Oma ja Suomen talous

Toukokuussa 41 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista vain 8 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat huhtikuussa 43 ja 9 prosenttia ja viime vuoden toukokuussa 52 ja 9 prosenttia.

Oman taloutensa kohentumiseen luotti toukokuussa 29 prosenttia kuluttajista ja vain 11 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa. Kuukautta aiemmin osuudet olivat 26 ja 10 prosenttia ja vuosi sitten 27 ja 12 prosenttia.

Työttömyys ja inflaatio

Kuluttajista yli puolet eli 54 prosenttia odotti toukokuussa, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja vain 12 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Osuudet olivat huhtikuussa 54 ja 11 prosenttia ja vuosi sitten 47 ja 16 prosenttia.

Toukokuussa 33 prosenttia työllisistä koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi. Työllisistä useampi kuin koskaan eli 20 prosenttia uskoi työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan ja vain 9 prosenttia arvioi uhan kasvaneen.

Kuluttajat arvioivat toukokuussa, että kuluttajahinnat nousevat 1,9 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Inflaatio-odotuksen pitkän ajan keskiarvo on 2,2 prosenttia.

Säästäminen ja lainanotto

Toukokuussa 69 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Pitkän ajan keskimääräinen osuus on 58 prosenttia. Toukokuussa 69 prosentilla kotitalouksista oli jäänyt rahaa säästöön ja 79 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.

Lainan ottamisen arvioi toukokuussa kannattavaksi 75 prosenttia kuluttajista. Pitkän ajan keskimääräinen osuus on 63 prosenttia. Toukokuussa tavallista harvempi eli 11 prosenttia kotitalouksista harkitsi ottavansa lainaa vuoden sisällä.

Kestotavaroiden ostaminen

Kuluttajista 41 prosenttia piti toukokuussa kestotavaroiden ostamista kannattavana. Rahankäyttöaikeet olivat yhä enimmäkseen maltilliset. Kotitalouksista 17 prosenttia aikoi joko hyvin tai melko varmasti ostaa auton vuoden sisällä. Asunnon ostoa harkitsi 7 prosenttia kotitalouksista. Toukokuussa 20 prosenttia kotitalouksista suunnitteli käyttävänsä vuoden sisällä rahaa asuntonsa peruskorjaamiseen.

Kuluttajien luottamus suuralueilla ja väestöryhmissä

Toukokuussa kuluttajien luottamus talouteen oli vahvinta pääkaupunkiseudulla (luottamusindikaattori 27,1). Väestöryhmistä ylemmät toimihenkilöt olivat selvästi optimistisimpia (38,5). Kielteisimmin talouskehitystä arvioivat eläkeläiset (16,2) ja työttömät (19,8).

Tutkimuksen aineisto

Kuluttajabarometrin otoskoko on 2 350 henkilöä kuukausittain. Otokseen poimitut ovat 15–84-vuotiaita. Toukokuussa vastaukset saatiin 1 114 henkilöltä ja vastauskato oli siten 52,6 prosenttia. Vastauskato sisältää tutkimuksesta kieltäytyneiden tai muuten estyneiden lisäksi henkilöt, joita ei onnistuttu tavoittamaan, ja tässä myös mahdollisen ylipeiton (pysyvästi ulkomailla tai laitoshoidossa, kuolleet).

EU-tulokset

Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) barometritulokset julkaistaan kuukausittain Euroopan komission sivuilla: Lehdistötiedotteet .


Lähde: Kuluttajabarometri 2018, toukokuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, Tuomas Parikka 029 551 3276, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 28.5.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajabarometri [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-864X. toukokuu 2018, Katsaus . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.9.2018].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/kbar/2018/05/kbar_2018_05_2018-05-28_kat_001_fi.html