Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Kuluttajien luottamus 2019, toukokuu

Julkaistu: 27.1.2012

Kuluttajien luottamus kääntyi varovaiseen nousuun tammikuussa

Kuluttajien luottamusindikaattori oli tammikuussa 3,4, kun se oli joulukuussa 0,4 ja marraskuussa 1,5. Viime vuoden tammikuussa luottamusindikaattori sai arvon 16,6. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on 13,0. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 2. - 19. tammikuuta 1 532 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä vain arviot omista säästämismahdollisuuksista heikkenivät hieman tammikuussa edelliskuuhun verrattuna. Muut osatekijät vahvistuivat jonkin verran. Kuluttajien odotukset yleisestä talouskehityksestä eli Suomen taloudesta ja työttömyydestä olivat kuitenkin edelleen synkät. Näkemykset myös omasta taloudesta olivat tammikuussa heikommat kuin pitkällä ajalla keskimäärin.

Tammikuussa työlliset kuluttajat kokivat vähemmän omakohtaista työttömyyden uhkaa kuin edeltävinä kuukausina. Lisäksi arviot kestotavaroiden ostamisen ja lainanoton kannattavuudesta paranivat tammikuussa selvästi, vaikka säästäminen oli edelleen suosituinta.

Tammikuussa 21 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista 42 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat joulukuussa 14 ja 51 prosenttia ja viime vuoden tammikuussa optimistiset 40 ja 18 prosenttia. Oman taloutensa kohentumiseen luotti tammikuussa 23 prosenttia kuluttajista ja 14 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa. Vuosi sitten osuudet olivat 26 ja 12 prosenttia.

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajista 14 prosenttia odotti tammikuussa, että työttömyys vähenee Suomessa seuraavan vuoden aikana, ja 56 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Vastaavat osuudet olivat kuukautta aiemmin 11 ja 63 prosenttia ja vuosi sitten 34 ja 26 prosenttia.

Tammikuussa 14 prosenttia työllisistä uskoi työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan ja edelleen hieman useampi eli 16 prosenttia arvioi uhan kasvaneen. Nämä osuudet olivat joulukuussa 9 ja 22 prosenttia ja vuosi sitten 18 ja 14 prosenttia. Tammikuussa 48 prosenttia työllisistä arvioi työttömyyden uhan pysyneen ennallaan ja 23 prosenttia koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi.

Kuluttajat ennustivat tammikuussa, että kuluttajahinnat nousevat 3,1 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Inflaatio-odotuksen pitkän ajan keskiarvo on 2,2 prosenttia.

Tammikuussa 61 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Kotitalouksista 65 prosentilla oli jäänyt rahaa säästöön ja 78 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana. Etupäässä säästetään pahanpäivän varalle. Suosittujen määräaikais- tai sijoitustilien jälkeen tavallisimpia sijoituskohteita ovat sijoitusrahastot ja vakuutukset.

Lainan ottamisen arvioi tammikuussa kannattavaksi 50 prosenttia kuluttajista. Vastaava osuus oli kuukautta aiemmin 40 prosenttia ja vuosi sitten 68 prosenttia. Tammikuussa keskimääräistä harvempi eli 11 prosenttia kotitalouksista suunnitteli ottavansa lainaa vuoden sisällä.

Kuluttajista 47 prosenttia piti tammikuussa kestotavaroiden ostamista kannattavana. Vastaava osuus oli joulukuussa 37 prosenttia ja vuosi sitten 51 prosenttia. Kulutusaikeet olivat tammikuussa tavallista maltillisemmat, mutta monet kotitaloudet suunnittelivat käyttävänsä rahaa esimerkiksi matkailuun tai asunnon korjauksiin seuraavan kuuden kuukauden aikana. Vuoden sisällä 16 prosenttia kotitalouksista aikoi joko melko tai hyvin varmasti ostaa auton ja 7 prosenttia asunnon. Vastaavat osuudet olivat viime vuoden tammikuussa 15 ja 9 prosenttia.

Kuluttajabarometrin perusjoukkoon kuuluu noin 4,4 miljoonaa 15–84-vuotiasta henkilöä ja 2,6 miljoonaa kotitaloutta Suomessa. Perusjoukkoa laajennettiin 75–84-vuotiailla tammikuussa. Tutkimuksen brutto-otoskoko on kuukausittain 2 350 henkilöä (ennen perusjoukon laajennusta se oli 2 200 henkilöä). Tammikuussa tutkimuksen vastauskato oli 34,8 prosenttia. Vastauskato sisältää tutkimuksesta kieltäytyneiden tai muuten estyneiden lisäksi henkilöt, joita ei onnistuttu tavoittamaan.

Kuluttajien näkemykset taloudesta

  Keskiarvo 10/1995- Maksimi 10/1995- Minimi 10/1995- 01/2011 12/2011 01/2012 Näkymä
A1 Kuluttajien luottamusindikaattori = (B2+B4+B7+D2)/4 13,0 22,9 -6,5 16,6 0,4 3,4 --
B2 Oma talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 9,0 14,1 2,3 8,3 4,6 6,1 --
B4 Suomen talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 4,5 25,3 -27,1 10,1 -22,0 -13,0 --
B6 Inflaatio 12 kk:n kuluttua (prosenttia) 2,2 4,6 0,6 3,1 3,1 3,1  
B7 Työttömyys Suomessa 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 0,7 27,6 -51,1 3,8 -29,9 -23,5 --
B8 Työttömyyden uhka omalla kohdalla nyt (saldoluku) 1,0 7,6 -18,8 4,4 -6,9 0,9 +/-
C1 Ajankohdan otollisuus kestotavaroiden ostamiseen (saldoluku) 20,6 41,8 -14,2 27,5 -0,0 17,6 -
C2 Ajankohdan otollisuus säästämiseen (saldoluku) 11,6 36,8 -19,6 19,9 20,1 15,1 +
C3 Ajankohdan otollisuus lainanottoon (saldoluku) 17,6 42,0 -47,1 22,5 -10,7 2,5 -
D2 Kotitalouden säästämismahdollisuudet 12 kk:n sisällä (saldoluku) 37,8 52,2 10,9 44,2 48,9 44,0 +

Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Kuluttajien luottamusindikaattori on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi (positiivinen) lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.

Näkymä-sarakkeen selitykset: ++ Näkymä hyvin valoisa, + Näkymä valoisa, +/- Näkymä neutraali, - Näkymä huono, -- Näkymä hyvin huono. Saldoluvun poikkeamaa keskiarvosta verrattu keskihajontaan.

Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) barometritulokset julkaistaan myöhemmin EU:n komission sivuilla: European Commission, DG ECFIN, Business and Consumer Survey Results; http://ec.europa.eu/economy_finance/db_indicators/surveys/index_en.htm


Lähde: Kuluttajabarometri 2012, tammikuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo (09) 1734 3598, Tara Junes (09) 1734 3503, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Julkaisu pdf-muodossa (515,1 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 27.1.2012

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. tammikuu 2012. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.6.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/kbar/2012/01/kbar_2012_01_2012-01-27_tie_001_fi.html