Uutisia 7.12.2016

SOTE mullistaa kuntien henkilöstörakenteen

SOTE- ja maakuntauudistuksen myötä suuri määrä kuntien työntekijöitä siirtyy maakuntiin. Siirtymän seurauksena kuntien tehtävät ja henkilöstörakenne muuttuvat merkittävästi, kirjoittaa yliaktuaari Jaana Huhta uusimmassa Tieto&trendit ‒ talous- ja hyvinvointikatsauksessa 5/2016.

Kunnat ovat nykyisin suuri työllistäjä: niiden palkkalistoilla on runsaat 400 000 palkansaajaa. SOTE-uudistuksen seurauksena heistä noin puolet tulee siirtymään maakuntien palvelukseen.

Tulevaisuuden kunta on sivistyskunta: kuntien hoidettaviksi jäävät peruskoulutus ja varhaiskasvatus sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyessä maakuntin. Kuntien palvelukseen jäävien koulutustaso on korkeampi kuin maakuntiin siirtyvien. Vähintään ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon on suorittanut kuntiin jäävistä 30 prosenttia ja maakuntiin siirtyvistä 15 prosenttia. Silti maakuntiin siirtyvien palkkataso on hieman korkeampi kuin kuntiin jäävien palkkataso.

Lue Jaana Huhdan artikkeli Tieto&trendit ‒ talous- ja hyvinvointikatsauksen verkkosivulta

Suuret ikäluokat pienenevät

Suuret 1940-luvun lopulla syntyneet ikäluokat ovat saavuttaneet eläkeiän ‒ heidän määränsä on vähenemässä ja ero myöhemmin syntyneisiin kaventumassa.

Nuorempia ikäluokkia kasvattaa osaltaan maahanmuutto. Esimerkiksi vuonna 1977 syntyneiden määrä kasvoi 20 vuoden ikään mennessä runsaalla tuhannella, kun vuonna 1947 syntyneitä oli samassa iässä 7 000 vähemmän kuin synnyinvuonnaan. Suuret ikäluokat pienenivät jo elämänsä alussa lapsikuolleisuuden ja Ruotsiin muuton seurauksena.

Vuosina 1945‒1949 syntyneet ovat näihin päiviin saakka olleet suurin ikäryhmä. Tällä hetkellä suurin ikäryhmä ovat kuitenkin 1960-luvun alkuvuosina syntyneet, nykyisin 52‒56-vuotiaat.

Väestöennusteen mukaan suuret ikäluokat pienenevät kymmenen vuoden sisällä niin, että myös 1970-luvun alussa syntyneitä alkaa olla enemmän kuin suurten ikäluokkien edustajia, kirjoittaa kehittämispäällikkö Kaija Ruotsalainen.

Lue Kaija Ruotsalaisen artikkeli Tieto&trendit ‒ talous- ja hyvinvointikatsauksen verkkosivulta

Teemana yrittäjyys

Uusimmassa Tieto&trendit ‒ talous- ja hyvinvointikatsauksessa 5/2016 käsitellään yrittäjyyttä, jakamistaloutta ja ulkomaankauppaa. Aiheina ovat myös avointen työpaikkojen ja työeläkejärjestelmien tilastointin liittyvät kysymykset kuten tulisiko Suomen kansainvälisesti ainutlaatuista työeläkejärjestelmää kuvata osana yksityistä vai julkista sektoria.

Lisätietoja artikkeleista ja kirjoittajista saa Tilastokeskuksen verkkosivuilta.

Tieto & trendit – talous- ja hyvinvointikatsauksen tilaukset julkaisun verkkosivulta tai Edita Publishing Oy:n asiakaspalvelusta p. 020 45005.

Lisätietoja:
Päätoimittaja Hannele Orjala p. 029 551 3582
Yliaktuaari Jaana Huhta p. 029 551 2632
Kehittämispäälikkö Kaija Ruotsalainen p. 029 551 3599