Uutisia 6.2.2019

Erkki Virtanen, Johnny Åkerholm ja Martti Hetemäki palkittu Eino H. Laurila -kansantulomitalilla

Vuoden 2018 Eino H. Laurila -kansantulomitali on myönnetty valtiotieteen kandidaatti Erkki Virtaselle, valtiotieteen lisensiaatti Johnny Åkerholmille ja valtiotieteen tohtori Martti Hetemäelle. Mitalit myönnetään tunnustuksena heidän aktiivisesta työstään kansantalouden tilinpidon analyyttisen käytön edistämiseksi ja sen soveltamisesta talouspolitiikan valmistelussa.

Valtiotieteen kandidaatti Erkki Virtanen on toiminut merkittävissä tehtävissä valtiovarainministeriössä sekä työ- ja elinkeinoministeriössä. Työuran hän aloitti Tilastokeskuksessa kansantalouden tilinpidon laadinnassa ja myöhemmin koordinointitehtävissä suunnitteluosastolla. Valtiovarainministeriön budjettiosastolle hän siirtyi 1970-luvun lopulla suunnittelu- ja kehittämistehtäviin sekä hiukan myöhemmin valmistelemaan eri ministeriöiden budjettiasioita edeten aina budjettipäälliköksi saakka. Vuonna 1998 hänet nimitettiin silloisen kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäälliköksi. Eläkkeelle Erkki Virtanen jäi samasta virasta työ- ja elinkeinoministeriöksi muuttuneesta ministeriöstä seitsemäntoista palveluvuoden jälkeen.

Erkki Virtanen on toiminut useiden valtionyhtiöiden hallituksissa ja lukuisissa komiteoissa ja toimikunnissa. Vuosien mittaan hän on pitänyt satoja puheita ja luentoja elinkeino-, talous- ja finanssipolitiikasta ja ollut myös aktiivinen keskustelija ja kirjoittaja näistä aiheista. Erkki Virtanen toimi useita vuosia Tilastokeskuksen neuvottelukunnan puheenjohtajana ja on osallistunut merkittävästi kolmannen sektorin toimintaan.  

Valtiotieteen lisensiaatti Johnny Åkerholm on toiminut ekonomistina OECD:ssä sekä Suomen Pankissa. Suomen Pankissa hän toimi myös keskuspankkipolitiikkaosaston ja kansantalousosaston osastopäällikkönä. Vuonna 1995 hän siirtyi valtiovarainministeriöön kansantalousosaston ylijohtajaksi ja myöhemmin alivaltiosihteeriksi. Vuonna 2003 hänet nimitettiin Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin pääsihteeriksi ja pari vuotta myöhemmin Pohjoismaiden investointipankin toimitusjohtajaksi, josta tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 2012.

Johnny Åkerholm on ollut keskeinen henkilö monissa EU:n komiteoissa ja yhteistyöryhmissä, muun muassa Euroopan unionin talous- ja rahoituskomitean puheenjohtajana. Kotimaassa hänellä on ollut lukuisia luottamustehtäviä: hän on myös toiminut mm. talousneuvoston pysyvänä asiantuntijana sekä Keskuskauppakamarin neuvonantajana ja on edelleen Vaasan yliopiston hallituksen puheenjohtaja.

Martti Hetemäki on valtiotieteen tohtori, jonka työura alkoi valtiovarainministeriön kansantalousosaston tutkijana, finanssisihteerinä ja finanssineuvoksena. Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeriksi hänet nimitettiin vuonna 2003 ja kymmenen vuotta myöhemmin valtiosihteeriksi kansliapäällikkönä. Työssään Hetemäki on käyttänyt kansantalouden tilinpidon laskentakehikkoa laajasti talouden analysoinnissa ja talouspolitiikan valmistelussa.

Hetemäki toimii myös lukuisissa neuvottelu- ja johtokunnissa; näistä voidaan mainita Suomen itsenäisyyden juhlarahaston (Sitran) hallituksen puheenjohtajuus ja Finanssivalvonnan johtokunnan varapuheenjohtajuus. Hän toimi useita vuosia kansantalouden tilinpidon asiantuntijaryhmän puheenjohtajana ja Tilastokeskuksen neuvottelukunnan puheenjohtajana.

Eino H. Laurila -kansantulomitali on tunnustus merkittävästä työstä kansantaloudellisen tutkimuksen ja etenkin kansantalouden kuvausjärjestelmien kehittämisen, soveltamisen ja tunnettuuden hyväksi. Mitalilla halutaan myös edistää kansantaloudellisen tutkimuksen ja käytännön tilastotyön vuorovaikutusta. Mitalin jaosta päättävät Ekonomiska Samfundet i Finland, Suomen Tilastoseura, Taloustieteellinen Yhdistys, Tilastokeskus ja Yrjö Jahnssonin Säätiö. Ensimmäisen mitalin sai vuonna 1993 professori Eino H. Laurila mittavasta työstään Suomen kansantalouden tilinpidon kehittäjänä.

Lisätietoja: tilastojohtaja Ville Vertanen, Tilastokeskus, p. 029 551 3343,
kehittämispäällikkö Tuomas Rothovius, Tilastokeskus, p. 029 551 3360,
sähköposti: etunimi.sukunimi@stat.fi