Uutisia 17.2.2023

Avoimien työpaikkojen määrä kääntyi laskuun loppuvuodesta 2022 

Avoimia työpaikkoja oli vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä 50 300, kun vuotta aiemmin määrä oli 59 100, selviää Tilastokeskuksen avoimet työpaikat -tilaston tiedoista. Vuoden viimeisen neljänneksen tiedot kuvaavat joulukuun ensimmäisen päivän tilannetta. 

“Avointen työpaikkojen määrä laski vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä, kun vielä alkuvuodesta nähtiin selvää nousua edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Vuoden 2022 loppupuolella avoimien paikkojen määrä väheni ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2021 ensimmäisen neljänneksen, jonka jälkeen koronakriisistä palautumisesta johtuvan työvoiman kysyntäpiikin voidaan katsoa alkaneen”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Aleksi Neuvonen.

Avoimien työpaikkojen määrä väheni Helsinki-Uudellamaalla (-6 400) sekä Länsi-Suomessa (-3 200) ja kasvoi tai pysyi likimain ennallaan muilla suuralueilla. Toimialoittain tarkasteltuna muutokset olivat pienempiä, mutta avoimien työpaikkojen määrä laski ennen kaikkea toimialaryhmässä kauppa, kuljetus ja varastointi, majoitus- ja ravitsemistoiminta (G-I). Sen sijaan teollisuuden toimialoilla (B-E) työpaikkoja oli tarjolla jopa enemmän kuin vuotta aiemmin. 

Avoimista työpaikoista määräaikaisia oli 29 % ja osa-aikaisia 15 %, molemmat yhtä suuria osuuksia kuin vuotta aiemmin. Työnantajien omien arvioiden mukaan vaikeasti täytettävien paikkojen osuus pysyi lähes ennallaan ja oli nyt 57 %. 

“Pitkän aikavälin trendinä työnantajien kokemat rekrytointivaikeudet ovat kuitenkin lisääntyneet viime vuosina. Vaikeasti täytettäviksi koettuja työpaikkoja on jo pitkään ollut terveys- ja sosiaalipalveluiden toimipaikoissa lähi- ja sairaanhoitajien tehtäviin, samoin rakentamisen toimipaikoissa raportoitiin vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä rekrytointivaikeuksia esimerkiksi asentaja-ammatteihin”, Neuvonen lisää. 

Lisätiedot:
Avoimet työpaikat 2022, 4. vuosineljännes 
Yliaktuaari Aleksi Neuvonen, p. 029 551 3009 

Haluaisitko lukea muita uutisiamme tai saada tuoreeltaan tiedon päivän tilastojulkistuksista? Tutustu uutiskirjeisiimme ja tilaa sähköpostiisi!