Julkaistu: 24.5.2006

Reilu ja epäreilu aivokierto

KYSYMYS aivokierron reiluudesta on olennainen vaikkapa kun keskustellaan ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksuista. Aivokierron reiluus vaatii myös lähtijöiden sosiaalisen aseman ottamista huomioon. USA:n, Suomen ja kehitysmaiden eri tahoilla on varmaankin eri näkemykset reiluudesta.

Suomessakaan emme voi lähteä pelkästään omista eduistamme. Yksilön vapauden ja valtion etujen välillä voi myös syntyä ristiriita, mikä tekee reiluuden ongelman ratkaisusta vaikeasti hahmotettavan.

Toistaiseksi aivovuodosta on keskusteltu pääasiassa opiskelunsa jo päättäneiden työntekijöiden kohdalla. On aika laajentaa keskustelua opettajien, opintosisältöjen ja opiskelijoiden virtoihin; ne muokkaavat osaltaan tulevia rakenteita.

- Aku Alanen


Päivitetty 24.5.2006