Julkaistu: 30.12.2003

Kilpailukyky ja työvoimakustannukset

Työvoimakustannukset ja niiden kehitys kiinnostavat tilastojen käyttäjiä, sillä ne liittyvät kiinteästi kilpailukykyyn.

Koska kansantaloudet joutuvat selviytymään kansainvälisessä kilpailussa, menetetty kilpailukyky joudutaan aina palauttamaan. Joissakin tapauksissa esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa se on tapahtunut lähes kaaosmaisen kriisin kautta. Tunnetuin nopea korjaustoimenpide kilpailukyvyn palauttamiseksi on devalvaatio. Euroopan talous- ja rahaliiton EMU:n jäsenmailta tämä on kuitenkin poissuljettu vaihtoehto.

Yleisimmin kilpailukyvystä puhuttaessa tarkoitetaan kansantalouksien ja etenkin niiden vientisektorien kilpailukykyä. Usein pyritään objektiivisesti mitattavissa olevan hintakilpailukyvyn sijasta mittaamaan 'kokonaiskilpailukykyä'. Yksi tunnetuimpia 'kokonaiskilpailukyvyn' mittauksista on World Competitiveness Report, jota julkaisee Sveitsissä päämajaa pitävä The Institute for Management Development.

Kilpailukyvyn kehitystä voidaan tutkia vientitilastojen ja kannattavuutta kuvaavien tilastojen avulla jälkeenpäin. Taloudellinen päätöksenteko tarvitsee kuitenkin myös mittaria, joka ennakoi kilpailukyvyn kehitystä.

Hintakilpailukykyä voidaan mitata, vaikkakin mittaaminen on vaikeaa. Hintakilpailukyvyn kolme keskeistä tekijää ovat tuotantokustannukset, tuottavuus ja vaihtokurssi. Tuotantokustannusten suurin komponentti ovat työvoimakustannukset. Mittaria joka huomioi sekä työvoimakustannusten että tuottavuuden kehityksen, kutsutaan yksikkötyökustannusindeksiksi. Se on tärkeä ja luotettava kilpailukykyä ennakoiva indikaattori etenkin lyhyen ja keskipitkän aikavälin tarkastelussa.

Suhteellisen kilpailukyvyn kehitystä pyritään kaikissa edistyneissä maissa kuvaamaan vähintään neljännesvuosittain laadittavilla työvoimakustannus- tai ansiotasoindekseillä. Pitkällä aikavälillä tapahtuvia rakenteellisia ja laadullisia muutoksia on kuitenkin vaikea ottaa huomioon suhteellisen kilpailukyvyn indeksissä. Koska talouspolitiikassa etsitään ratkaisuja, jotka korjaavat kilpailukyvyn rakenteellisia ongelmia, on tarve mitata työvoimakustannusten tasoa ja rakennetta eri maissa ja verrata niitä keskenään.

Se ei kuitenkaan ole helppo tehtävä. Ensinnäkin työmarkkinat ovat kansallisia. Sekä palkan- että sivukulujen muodostus ja rakenne ovat yksityiskohdiltaan lähes ainutlaatuisia. Esimerkiksi niin kutsutut pekkaspäivät ovat työvoimakustannuksiin vaikuttava tekijä, jolla ei liene vastinetta muissa maissa.

Työvoimakustannuksissa vertailukelpoisuus on tosin parempi kuin palkkojen vertailussa, sillä sosiaaliturvan rahoitusjärjestelmien erot neutraloituvat. Sosiaaliturva maksatetaan pääosin yleensä joko työnantajalla tai palkansaajalla, jolloin eri maiden erilaiset menettelyt näkyvät eroina palkkatasossa riippuen siitä maksaako palkansaaja sosiaaliturvan vaiko ei. Työvoimakustannuksiin sosiaaliturva sen sijaan sisältyy riippumatta siitä maksaako sen työnantaja vaiko palkansaaja.

Merkittäviä eroja työvoimakustannusten tilastoinnissa syntyy esimerkiksi mitattaessa työtuntien määrää sekä palkallista ja palkatonta poissaoloa eri maissa. Työtuntien oikea mittaaminen on tärkeätä, sillä työvoimakustannukset tehtyä työtuntia kohden on keskeinen tieto. Työtuntien määrän mittaamisessa voimme ajatella esimerkkeinä vaikeuksia, jotka liittyvät toimihenkilöiden tai opettajien työajan mittaamiseen. Eri maiden välillä on eroja myös siinä, miten sairauspoissaoloista maksetaan palkkaa (onko esimerkiksi karenssipäiviä) ja miten sairasajan palkka rahoitetaan.

Toisekseen eri maiden talouksien toimialarakenteet poikkeavat toisistaan. Työvoimakustannukset ja palkanmaksukyky poikkeavat eri toimialoilla toisistaan. Suomessa paperiteollisuuden työvoimakustannukset ovat selvästi korkeampia kuin esimerkiksi vaatetusteollisuuden tai hotelli- ja ravintola-alan. Paperiteollisuuden kilpailukyky ei tämän seurauksena kuitenkaan ole huono, vaan korkea pääomaintensiteetti ja tuottavuus kompensoivat eron. Tästä voimme päätellä, että toimialarakenne vaikuttaa keskimääräiseen työvoimakustannusten tasoon ja että maitten väliset vertailut, jotka eivät ota huomioon eroja toimialarakenteessa, ovat harhaisia.

Luotettavia työvoimakustannusten tasoon liittyviä kansainvälisiä vertailuja voidaan tehdä vain hyvien ja vertailukelpoisilla tavoilla laadittujen tilastotietojen pohjalta. Kaikki jäsenmaat kattavien vertailukelpoisten tilastojen tarve on ymmärretty Euroopan unionissa. Työvoimakustannusten lyhyen aikavälin kehitystä kuvaavaa työvoimakustannusindeksiä koskeva säädöstyö on lähellä päätöstään ja asetus valmistunee vuonna 2003. Tämä luo pohjan vertailukelpoisille neljännesvuositilastoille. Euroopan unioni on jo aiemmin säätänyt asetuksen neljän vuoden välein toteutettavasta työvoimakustannustutkimuksesta. Viimeisin tutkimus tehtiin vuotta 2000 koskien ja tulokset ovat valmistuneet tänä vuonna.

Kari Molnar
tilastojohtaja
Tilastokeskuksen hinnat ja palkat -yksikkö


Päivitetty 30.12.2002

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi