Julkaistu: 15.10.2003

Aineisto ja menetelmät

Tutkimuksessa perusaineistona on Tilastokeskuksen eri vuosilta tuottama 1 x 1:n kilometrin niin sanottu ruutuaineisto. Käytettyjä alueellisia yksiköitä ovat 1 x 1:n kilometrin ruutu, kuntien maaseutualueet ja taajamoituneet alueet sekä kunnat. Karttojen nykyistä käyttöä ja tulkintaa ajatellen kaikki tiedot on esitetty vuoden 2001 kuntajaon mukaisesti kuntien kokonaismäärän ollessa 448. Vuonna 1970 kaupunkeja, kauppaloita ja muita kuntia oli yhteensä 518 kappaletta.

Koska lähtökohtana on paikkatieto, eikä kaikkien ihmisten sijaintia tiedetä, puuttuvien tietojen määrä on 1-2,5 prosenttia. Vuonna 2000 sijaintieto puuttui noin 52 000 henkilöltä eli 1 prosentilta koko väestöstä. Eron ei oleteta vaikuttavan johtopäätöksiin.


Päivitetty 15.10.2002

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi