Julkaistu: 9.9.2003

Lama löi ikääntyneet ulos työelämästä

Suomessa 1990-luvun lama lisäsi työuran varhaista päättymistä. Vain 45 prosenttia 50-64-vuotiaista palkansaajista jatkoi lamavuosina työssä. Nousukaudella työssä jatkavia oli jo 69 prosenttia. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneilla oli lamavuosina selvästi muita palkansaajaryhmiä paremmat mahdollisuudet jatkaa työssä vanhuuseläkkeelle asti. Nousukaudella koulutusasteen mukaiset erot pienenivät. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tutkimuksesta Ikääntyvien työuran päättyminen lamavuosina ja nousukaudella.

Hyvä koulutus tai ammatti, jossa ei ole erityisiä työkykyyn kohdistuvia riskejä, edistävät pitkään työssä pysymistä. Tällaisia ammatteja ovat mm. tekniikan alan suunnittelu- ja johtamistehtävät, opetustyö sekä lainopillinen työ, kirjanpito ja yleensä hallinnollinen työ. Vasta riittävän korkea koulutus suojaa tehokkaasti työttömyydeltä työuran viimeisinä vuosina. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 4 prosentilla työura päättyi 1990-luvun lopun nousukaudella työttömyyden vuoksi, mutta ylemmän keskiasteen tutkinnon suorittaneilla määrä oli kaksinkertainen.

Työllisyys toipunut paremmin kuin nuoremmilla

Laman vaikutus eri ikäryhmien työllisyyteen on kestänyt erittäin pitkään. Ikääntyvien työllisyys on kuitenkin parantunut nuoria nopeammin. 55-59-vuotiaiden työllisyys oli vuonna 2002 jopa korkeampi kuin saman ikäisten ennen lamaa. Tähän on vaikuttanut ensisijaisesti työttömyysriskin pieneneminen ja työttömyyseläkkeiden käytön vähentyminen. Nuorempien, 25-49-vuotiaiden miesten ja naisten työllisyys on edelleen 5-10 prosenttiyksikköä jäljessä lamaa edeltävästä tasosta.

Nuorempien ikäluokkien alhaiseksi jäänyt työllisyysaste saattaa heijastua tulevina vuosina ikääntyvien työllisyyteen, kun nykyiset alle 50-vuotiaat vanhenevat. Ikäluokat saavuttavat korkeimman työllisyysasteensa alle 50-vuotiaina. Mitä alhaisempi ikäluokan työllisyysaste tuolloin on, sitä alhaisemmaksi ikäluokan työllisyys saattaa muodostua, kun työstä poistuminen voimistuu 50 ikävuoden jälkeen.

Yksityisen sektorin esimiesten ura päättyy usein työttömyyteen

Lamavuosina yksityisen sektorin väliportaaseen, itsenäistä ja esimiestyötä tekeviin alempiin toimihenkilöihin kohdistui erityisiä vähentämispaineita. Tuolloin 29 prosenttia 50-64-vuotiaista yksityisen sektorin alemmista esimiehistä päätti työuransa työttömyyteen ja vielä nousukaudellakin näin tapahtui 14 prosentille. Myös yksityisen sektorin ylemmistä toimihenkilöistä ja johtajista 18 prosentilla työura päättyi lamavuosina työttömyyteen. Suurin riski työuran päättymisestä työttömyyteen on kuitenkin teollisuustyöntekijöillä.

Nousukaudella sosioekonomisten ryhmien väliset erot pienenivät. Julkisen sektorin palkansaajilla on kuitenkin suhdannevaiheesta riippumatta melko hyvät mahdollisuudet jatkaa työssä vanhuuseläkkeelle asti.


Päivitetty 9.9.2003

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi