Julkaistu: 12.9.2002

Maailmassa 81 henkilöautoa tuhatta asukasta kohti, EU:n alueella 447

Liikennetilastojen kirjo ulottuu maa-, vesi- ja lentoliikenteestä matkailuun. Ensin mainittu jakautuu edelleen selkeisiin tie- ja rataliikenteen ryhmiin. Keskeinen tieliikenteen tilasto liittyy henkilöautotiheyteen. Tällöin lasketaan, montako henkilöautoa tietyllä alueella, tässä tapauksessa maassa, on tuhatta asukasta kohti.

Keskimäärin maailmassa 1990-luvun lopulla oli 81 henkilöautoa tuhatta asukasta kohti. Maiden väliset erot ovat kuitenkin suuret, vaihteluväli ulottuu yli 800:sta lähes nollaan. Yleistäen voidaan sanoa, mitä korkeampi elintaso maassa on, sitä tiheämmin myös henkilöautoja löytyy. Vastaavasti mitä köyhemmästä valtiosta on kyse, sitä harvinaisempi kapistus henkilöauto on.

Oheisesta taulukosta käy ilmi, että 33 maan henkilöautotiheys ylittää 400 autoa tuhatta asukasta kohti. Silmiinpistävää on, että kärkipään maiden joukossa on useita kääpiövaltioita ja epäitsenäisiä alueita. Kärjessä keikkuvat eurooppalaiset San Marino, Liechtenstein ja Monaco sekä Australialle kuuluvat Norfolkinsaari ja Joulusaari. Ensimmäinen yli miljoonan asukkaan maa tilastossa on Uusi-Seelanti (578 autoa 1 000 asukasta kohti) sijaluvulla yhdeksän.

Henkilöautotiheys maittain 1996-2000

maa henkilöautoja/
1 000 henk.
1. San Marino 852
2. Norfolkinsaari 819
3. Joulusaari 705

Liechtenstein 705
5. Monaco 695
6. Kanaalisaaret 654
7. Gibraltar 614
8. Luxemburg 599
9. Uusi-Seelanti 578
10. Mansaari 574
11. Islanti 561
12. Italia 542
13. Saksa 516
14. Australia 510
15. Itävalta 506
16. Andorra 505
17. Guam 498
18. Malta 494
19. Sveitsi 493
20. Yhdysvaltain Neitsytsaaret 487
21. Yhdysvallat 481
22. Ranska 477
23. Kanada 458
24. Ruotsi 450
25. Belgia 444
26. Aruba 431
27. Slovenia 426
28. Falklandinsaaret 423
29. Japani 413
30. Suomi 412
31. Norja 411
32. Espanja 408
33. Kypros 400
¨

190. Ghana 4,7
191. Haiti 4,4
192. Madagaskar 4,1
Malediivit 4,1
194. Sierra Leone 3,9
195. Niger 3,8
196. Burkina Faso 3,6
197. Laos 3,4
198. Päiväntasaajan Guinea 3,3
199. Tšad 3,2
200. Mali 2,9
201. Burundi 2,8
202. Vietnam (1994) 2,7
203. Liberia 2,6
204. Malawi 2,3
205. Nepal 2,2
206. Uganda 2,1
207. Bhutan 2,0
Guinea 2,0
209. Eritrea 1,5
210. Afganistan 1,4
Ruanda 1,4
212. Etiopia 0,9
213. Tansania 0,8
214. Myanmar 0,6
215. Bangladesh 0,5
216. Keski-Afrikan tasavalta 0,3
Mosambik 0,3
218. Somalia 0,1
Koko maailma 81
EU 15 447
Taulukossa ovat mukana kaikki ne maat, joiden henkilöautotiheys joko ylitti 400 tai alitti viisi. Tilaston rankingissa ovat vain ne valtiot, joiden henkilöautotiheys on tiedossa.

EU-maita yli 400 henkilöauton tiheyslistalla on yhdeksän, ranking-järjestyksessä Luxemburg (599 autoa per 1 000 asukasta), Italia, Saksa, Itävalta, Ranska, Ruotsi, Belgia, Suomi ja Espanja. Myös Alankomaat, Britannia, Tanska ja Irlanti pääsevät yli 350:n sekä loputkin kaksi EU-maata, Portugali ja Kreikka, yli 300:n auton tuhatta asukasta kohti. Keskimäärin EU-alueella oli 1990-luvun lopulla 447 henkilöautoa tuhatta asukasta kohti.

Tilaston loppupäästä, alle viisi henkilöautoa tuhatta asukasta kohti, löytyy 29 valtiota. Näistä 2/3 on Afrikan köyhimpiä kehitysmaita, hännänhuippuna Somalia, jossa ajaa yksi henkilöauto 10 000 asukasta kohti. Loput häntäpään maista on Aasiasta, mm. Vietnam, Afganistan ja Bangladesh, ja yksi Väli-Amerikasta (Haiti).

Lähde: Maailma numeroina. http://tilastokeskus.fi/tk/tp/maailmanumeroina/maailmanumeroina_taulukot.html


Päivitetty 12.9.2002

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi