Julkaistu: 12.8.2003

Suhdanteita

Kansainvälisen talouden näkymät ovat edelleen kohtuullisen epäselvät. Elpymisen merkkejä on nähtävissä erilaisissa ennakoivissa muuttujissa kuten talousyksiköiden odotuksissa ja pörssikursseissa. Reaalitalouden kehitystä kuvaavat tilastot viittaavat kuitenkin edelleen parhaimmillaankin vain hitaan kasvun jatkumiseen niin Yhdysvalloissa kuin Japanissa ja euroalueella.

SUHDANNE-ENNUSTAJIEN yleinen näkemys näyttää olevan se, että talouden kasvu vauhdittuu Yhdysvalloissa tämän vuoden jälkipuolelta alkaen ja Euroopassa selvemmin vasta ensi vuonna. Elpymistä tukevat etenkin yritysten kannattavuuden ja investointien vauhdittuminen Yhdysvalloissa. Samalla kuitenkin varoitellaan, että monet rakenteelliset ongelmat rajoittavat talouden pitemmän ajan kasvuedellytyksiä. Tällaisia rajoittavia tekijöitä ovat muun muassa valtiontalouden kasvavat alijäämät sekä kotitalouksien ylivelkaantuminen useissa suurissa teollisuusmaissa.

YHDYSVALLOISSA bruttokansantuotteen kasvu vauhdittui hieman jo kuluvan vuoden toisella vuosineljänneksellä pääosin puolustusmenojen lisääntymisen seurauksena. Euroopassa kuluvan vuoden kasvuennusteita on korjattu alaspäin heikon alkuvuoden seurauksena. OECD-alueen ulkopuolisista maista talouskasvu on tänä vuonna jatkunut vahvana etenkin Kiinassa ja Venäjällä.

Barometrikyselyiden sanoma ei viime kuukausina ole ollut kovin yhtenäinen. Heinäkuussa kuluttajien luottamus vahvistui euroalueella mutta heikkeni yllättäen Yhdysvalloissa.

Teollisuusyritysten odotukset ovat parantuneet Yhdysvalloissa mutta heikentyneet yleisesti Euroopassa. Etenkin valuuttakurssien muutokset selittävät pitkälti talousyksiköiden odotusten muutoksia Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

MYÖS SUOMESSA suhdannekäänteen pohja on muun muassa valtiovarainministeriön arvion mukaan jo ohitettu. Kokonaistuotannon supistuva trendikehitys näyttää viime kuukausina pysähtyneen. Työllisyys on kuitenkin edelleen heikentynyt ja työttömyys on jatkanut lievää nousuaan. Suomessa talouden kasvunäkymät ovat edelleen ratkaisevasti kotimaisen kulutuskysynnän varassa. Sen paremmin viennin kuin investointienkaan elpymisestä ei ole merkkejä.

Kuluttajien luottamusindikaattori vahvistui heinäkuussa. Jatkossa esimerkiksi uuden hallituksen veroratkaisut ilmeisesti tukevat edelleen kuluttajien luottamusta. Palkkasumman kasvu on muun muassa työttömyyden heikkenemisen myötä hidastunut, mutta inflaation hiipuminen tukee palkansaajien reaalista ostovoimaa. Kulutusta on rahoitettu myös runsaalla lainarahalla alhaisen korkotason tukemana. Samoin pörssikurssien ja asuntojen hintojen nousu tukevat kulutusta positiivisen varallisuusvaikutuksen kautta.

Vähittäiskaupan myynnin volyymi on tänä vuonna kasvanut edelleen reipasta, noin neljän prosentin vuosivauhtia. Myös autokauppa jatkaa vauhdikasta elpymistään.

Markkinoiden epäyhtenäinen kehitys näkyy myös teollisuudessa, jossa toimitukset kotimaan markkinoille ovat tänä vuonna kasvaneet, mutta vientitoimitukset ovat edelleen vähentyneet. Heikon kysynnän ohella vientinäkymiä on synkentänyt vientihintojen reipas aleneminen vuoden alkupuoliskolla. Tehdasteollisuudessa tuotannon määrä jäi tammi-kesäkuussa edelleen hieman vuotta aikaisemman tasonsa alapuolelle. Myös kausitasoitetut luvut viittaavat teollisuustuotannon supistumiseen kesäkuussa.


Päivitetty 12.8.2003

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi