Julkaistu: 25.6.2004

Yritykset odottavat lisäkysyntää kunnista

Suomessa oli 5 600 kiinteistöpalvelun yritystä vuonna 2001 Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisteri YTR:n mukaan. Niistä siivouspalvelun toimialalla toimi 2 600 ja isännöinnin ja kiinteistöhoidon toimialalla 3 000 yritystä. Yritysten määrän kasvu on ollut nopeaa etenkin siivouspalvelussa, mikä johtuu alan nopeasta kasvusta ja yritystoiminnan alhaisesta aloittamiskynnyksestä.

Kiinteistöpalvelun yritykset ovat toimialan työvaltaisuudesta huolimatta varsin pieniä, sillä 62 prosenttia siivouspalvelun ja 55 prosenttia isännöinnin ja kiinteistöhoidon yrityksistä työllisti YTR:n mukaan vain yhden henkilön vuonna 2001. Kuitenkin etenkin siivousalaa hallitsevat suuret yritykset. Keskimääräinen henkilöstö oli siivouksessa 8-9 sekä isännöinnissä ja kiinteistöhoidossa 3-4 henkeä.

Yritysten näkemykset kuntien ostopalvelujen kehityksestä 2003-2008, %

kuva

Siivous ammattimaistuu

Kiinteistönpidon ammateissa työskentelee väestölaskentatilastojen mukaan 85 000 työntekijää, joista siivousammateissa 58 400 ja kiinteistöhoidon ammateissa 26 600 työntekijää.

Vuosina 1995-2000 kiinteistöpalvelun yritysten osuus siivooja-ammattien työllisyydestä on kohonnut 41:sta 53 prosenttiin ja kiinteistöhoidon ammateista 28:sta 33 prosenttiin. Tämä on vastaavasti merkinnyt sitä, että julkisen sektorin, teollisuuden, kaupan ja muiden yksityisten palvelualojen oma kiinteistönpidon ammattien työllisyys on vähentynyt erityisesti siivouksen osalta, kun omaa toimintaa on tehostettu ja tarvittavat palvelut ostetaan enenevässä kiinteistöpalvelun erikoistuneilta yrityksiltä.

Keväällä 2003 tehtyjen yrityskyselyjen mukaan kuntien hankinnat muodostivat noin viisi prosenttia kyselyihin vastanneiden yritysten liikevaihdosta vuonna 2002. Kyselyjen mukaan hankinnat näyttävät keskittyvän muutamaan suureen kiinteistöhoito- ja siivousalan konserniin, jos erikoispalveluja ja rakennusliikkeiltä ostettavia rakennusten kunnossapitopalveluja ei oteta huomioon.

Vaikka kunta-asiakkaiden merkitys on vielä vähäinen, puolet kyselyihin vastanneista yrityksistä katsoi, että kuntien ostopalvelut ovat niille tärkeä potentiaalinen markkina-alue tulevaisuudessa. Noin 80 prosenttia yrityksistä arvio kuntien hankintojen lisääntyvän lähimmän viiden vuoden aikana. Siivouksessa kasvuodotukset ovat hieman korkeammat kuin muissa kiinteistöpalveluissa.

Tarjouspyynnöissä parantamisen varaa

Kaksi kolmasosaa kyselyihin vastanneista yrityksistä ilmoitti, että kuntien tarjouspyyntömenettelyssä ja palveluntuottajan valinnassa on epäkohtia. Tarjouskilpailut eivät sisällä kaikkien yritysten mukaan riittävästi karsintaa laadun ja suorituskyvyn mukaan, sillä hinnan merkitys painottuu liikaa pisteytyksessä.

Osa yrityksistä totesi, että ostopalvelujen sopimuskaudet eivät ole riittävän pitkiä. Niiden tulisi olla ainakin kolme vuotta. Liian lyhyet sopimuskaudet vaikuttavat henkilöstön pysyvyyteen ja saatavuuteen alalle, koska töiden jatkuvuus on koko ajan vaakalaudalla. Lyhyet sopimuskaudet heikentävät yritysten investointihalukkuutta eivätkä kannusta uusien palvelumuotojen ja toimintatapojen kehittämiseen.

Yrityskyselyistä ilmeni, että kunnan viranomaisten pitäisi kertoa ja määritellä aiempaa paremmin, mikä on kunnan ostopalvelujen tarve ja hankintapolitiikka tulevaisuudessa. Avoimet julkisia hankintoja koskevat yritysten ja kunnan väliset keskustelu- ja esittelytilaisuudet olisivat yritysten mukaan hyödyllisiä. Niissä voisi kommentoida myös kilpailutukseen tulevien kohteiden palvelukuvauksia.

Yritykset toivoivat nykyistä ennakkoluulottomampaa suhtautumista yksityisiin ostopalveluihin sekä käytännön pilottikohteita, joista saaduilla kokemuksilla kehitystyötä vietäisiin eteenpäin. Olennaista on, että kilpailutettavat kokonaisuudet ovat riittävän suuria. Alan yritysten osaamista ja voimavaroja ei voida riittävästi hyödyntää, jos kilpailutetaan vain pieniä hajallaan sijaitsevia kohteita.

Lähde: Lith, Pekka: Yksityiset kiinteistöpalvelut ja toimitilapalvelujen järjestäminen kunnissa, Helsinki 2002. www.kuntaliitto.fi ; Julkisten hankintojen yritys- ja kuntakyselyt 2003.

Kirjoittaja työskentelee tutkijana omistamassaan yrityksessä (Suunnittelu- ja tutkimuspalvelut Pekka Lith) pekka.lith@kolumbus.fi


Päivitetty 25.6.2003

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi