Julkaistu: 22.3.2004
Uusimaa karkasi muilta tuottavuudessa
Mika Maliranta
Suomen alueiden väliset erot tuottavuudessa repesivät 1980-luvun jälkipuoliskolla. Luova tuho käynnistyi Uudellamaalla, Itä- ja Pohjois-Suomessa tuskin lainkaan. Uudenmaan nykyinen, muuta maata korkeampi palkkataso pohjaa siis myös korkeampaan tuottavuuteen.
Tämän kirjoitussarjan aikaisemmissa osissa on kerrottu, että toimipaikkarakenteiden muutos, tai niin sanottu luova tuho, on ollut tärkeä teollisuuden tuottavuuden kohottaja. Luovan tuhon intensiteetti on vaihdellut ajan kuluessa. Se alkoi voimistua 1980-luvun puolivälissä ja laantui 1990-luvun puoliväliin mennessä. Toimialojenkin välillä on huomattavia eroja. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan luovan tuhon alueellisia eroja. Tarkastelukohteena on edelleen teollisuus, jossa tuottavuuden mittaus voidaan suorittaa kaikkein luotettavimmin.
Elintaso- ja tuottavuuserot ovat melkoiset Suomen alueiden välillä (alueellisista palkkaeroista ks. Tietoaika 02/04). Vuoden 2000 tietojen mukaan bruttokansantuote henkeä kohden oli Uudenmaan suurläänissä 141 (kun EU:n keskiarvo = 100), mutta ainoastaan 75 Itä-Suomen suurläänissä. Uudenmaan suurlääni kuuluu EU:n vauraimpien alueiden joukkoon. Itä-Suomen suurlääni on sitä vastoin Euroopan Unionin köyhimpiä alueita.
Teollisuuden tuottavuudessa erot ovat vähemmän räikeitä, mutta kuitenkin huomattavia. Vaikka lukuisia tuottavuuden taustatekijöitä (toimialarakenne, henkilöstön koulutus, kokemus jne.) otetaan huomioon tilastollisilla välineillä, Uudenmaan läänissä teollisuuden kokonaistuottavuus, siis yhdistetty työn ja pääoman tuottavuus, on toistakymmentä prosenttia korkeampi kuin Itä-Suomessa. Laskelmien mukaan myös Länsi-Suomen kokonaistuottavuus on tilastollisesti merkitsevästi Itä-Suomea korkeampi, vaikka toisaalta ero (reilu 4 prosenttia) ei taloudellisessa mielessä ole valtavan suuri (Kuvio 1).
Kuvio 1. Kokonaistuottavuuden alue-erot teollisuudessa tilastollisen mallin perusteella. Vertailukohtana Itä-Suomi.
Työ on siirtynyt tuottaviin toimipaikkoihin
Tuottavuuden kehityskulkuja tarkastelemalla voidaan hakea selitystä alueiden välisille tuottavuuden ja kilpailukyvyn eroille. Voisivatko alue-erot johtua siitä, että toimipaikkarakenteiden uusiutumisen dynamiikka vaihtelee alueiden välillä? Asiaa voidaan selvitellä samalla tavalla kuin tutkittaessa toimialojen tuottavuuskasvua.
Tuottavuuden kasvun osatekijät voidaan tunnistaa tuottavuuden hajotelmamenetelmällä. Menetelmällä saadaan hyviä luovan tuhon indikaattoreita. Erityisen hyvä indikaattori on niin sanottu osuussiirtymäkomponentti. Se on positiivinen silloin, kun työ- ja pääomapanokset siirtyvät alueen tuottamattomista toimipaikoista alueen tuottavammille toimipaikoille.
Voisiko Itä-Suomen ja Uudenmaan tuottavuusero selittyä sillä, että yritysten ja toimipaikkojen kilpailuympäristö sillä tavalla erilainen, että toisessa on enemmän tuottavuutta vahvistavaa toimipaikkojen ja yritysten vaihtuvuutta? Tämän kysymyksen arvioimiseksi on tärkeää ottaa huomioon muun muassa toimialarakenteiden erot. Siksi analyysi on tehty toimialatasolla. Seuraavat laskelmat on tehty niin, että toimialarakennetekijän vaikutus on puhdistettu pois. Tarkastelu keskittyy 13 teollisuustoimialan sisällä tapahtuvaan toimipaikkojen väliseen rakennemuutokseen.
Työn tuottavuuden kehitystä koskevia tuloksia on esitetty kuviossa 2, joka kertoo työpaikkojen uudelleenkohdentumisesta (saman alueen ja saman toimialan toimipaikkojen välillä) aiheutuvan tuottavuuskasvun kumulatiivisen vaikutuksen eri alueilla. Nähdään, että eri alueet kulkivat sangen samaan tahtiin aina 1980-luvun puoliväliin saakka. Sitten luova tuho käynnistyi Uudellamaalla ja lievänä myöhemmin Länsi-Suomessa, mutta tuskin lainkaan Itä-Suomessa (tai Pohjois-Suomessa). Myös kokonaistuottavuutta koskevat laskelmat kertovat, että Itä-Suomi on pysynyt sangen jähmeänä aina vuosituhannen loppuun saakka.
Kuvio 2. Luovan tuhon kumulatiivinen vaikutus teollisuustoimialojen työn tuottavuuden kasvuun eri alueilla vuosina 1975-1999 (osuussiirtymäkomponentilla mitattuna)
Työmarkkinainstituutiot eivät selitä eroja
Alueiden väliset erot tuottavuuden kasvun mikrotason dynamiikassa ovat monella tavalla kiinnostavia. Työmarkkinainstituutioilla on usein ajateltu olevan suuri vaikutus toimipaikka- ja yritysrakenteiden uusiutumiseen. On syytä huomata, että työmarkkinoiden instituutiot ovat kuitenkin samat Suomen kaikilla alueilla, joten sopimusten yleissitovuus tai muut sellaiset piirteet eivät tässä kelpaa tuottavuusdynamiikan erojen selitykseksi.
Myös rahoitusmarkkinat alkoivat vapautua ns. kahlitun rahan aikakaudesta 1980-luvun jälkipuoliskolla. Kehittyneiden rahoitusmarkkinoiden voidaan odottaa edistävän rakennemuutosta mikrotasolla. Rahoitusmarkkinoiden toiminnan alue-eroista ei ole kuitenkaan kovin varmaa näyttöä.
Kilpailu on lääke tuottavuusongelmiin
Itä-Suomen eri teollisuustoimialoilla näyttää olleen sama ongelma kuin ennen muinoin elintarviketeollisuudella tai rakennusaineteollisuudella koko valtakunnan tasolla. Toimipaikkarakenteita tervehdyttävä ja tuottavuutta vahvistava luova tuho puuttuu. Elintarviketeollisuudessa ja rakennusaineteollisuudessa tilanne alkoi korjaantua kansainvälisen kaupan avautumisen ja kilpailun kiristymisen myötä 1990-luvulla.
Kilpailun edistäminen on varteenotettava hoitomuoto myös alueiden tuottavuus- ja kilpailukykyongelmiin.
Tämä kirjoitus pohjautuu kirjoittajan ja Petri Böckermanin tutkimuksiin aiheesta.
Päivitetty 22.3.2004
Lisätietoja:sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi