Julkaistu: 18.2.2004

Uudistuva tilastolaki vahvistaa tietosuojaa ja avoimuutta

EDUSKUNNAN käsiteltävänä on parhaillaan hallituksen esitys uudeksi tilastolaiksi (HE 157/2003). Esitys valmisteltiin valtiovarainministeriön asettamassa työryhmässä, jossa mukana olivat valtiovarainministeriön ja Tilastokeskuksen edustajien lisäksi keskeisten tiedonantajien, tietosuojavaltuutetun ja oikeusministeriön edustajat. Lain valmistelun aikana on myös kuultu muita tilastotoimen kannalta tärkeitä tahoja. Pontimena lain uudistamiseen ovat olleet muussa lainsäädännössä tapahtuneet muutokset.

Erityisesti tietosuojalainsäädäntö on muuttunut. Perustuslain (731/1999) mukaan yksityisyyden suoja on perusoikeus ja henkilötietojen suojasta on säädettävä tarkemmin lailla. Käsitellessään ehdotusta uudeksi henkilötietolaiksi eduskunnan perustuslakivaliokunta edellytti henkilötietojen suojan aikaisempaa yksityiskohtaisempaa säätelyä lain tasolla.

Lakiehdotuksessa on myös pyritty poistamaan päällekkäisyyttä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) kanssa. Vastaisuudessa muun muassa tilastotarkoituksiin saatujen tietojen salassapitoa ja niin sanottuja sisäpiiritilastoja koskevat säännökset löytyisivät julkisuuslain puolelta.

Nykyisen tilastolain tapaan lakiehdotuksen perustana ovat edellä mainitun lainsäädännön ohella tilastoalan keskeiset ammattieettiset periaatteet kuten puolueettomuus, luotettavuus, relevanssi, tietosuoja, avoimuus ja kustannustehokkuus. Näistä periaatteista lakiehdotus vahvistaa entisestään erityisesti tietosuojaa ja avoimuutta.

Tilastokeskukselle tiedonantovelvollisuuden perusteella kerättävät henkilötiedot on ehdotuksessa yksilöity aikaisempaa tarkemmin. Tiedonantajien kanssa on neuvoteltava entistä useammista asioista. Neuvotteluja on käytävä muun muassa osapuolille tiedonkeruusta aiheutuvista kustannuksista sekä kerättävien tietojen säilytysajoista ja muista sovellettavista tietosuojamenettelyistä. Lakiehdotuksessa on yksilöity aikaisempaa yksityiskohtaisemmin, mitä tietoja tiedonantajille on kerrottava tietoja kerättäessä. Vapaaehtoisuuteenkin perustuvasta tietojen keruusta on ilmoitettava myös tiedonantajia edustaville tahoille.

Tilastolaki on valtion tilastotoimen yleislaki, jonka soveltamisalaan tällä hetkellä kuuluu 17 tilastoja laativaa valtion viranomaista. Lakiehdotuksessa on erikseen mainittu neljä tilastoviranomaista (Tilastokeskus, Stakes, Tullihallitus ja MMM:n tietopalvelukeskus), joiden tilastonlaatimistehtävä perustuu lakiin. Nämä viranomaiset keräävät tietoja tilastotarkoituksiin tiedonantovelvollisuuden perusteella. Tilastolakiin sisältyy ainoastaan tiedonantovelvollisuus Tilastokeskukselle. Muiden tilastoviranomaisten oikeus saada tietoja tiedonantovelvollisuuden perusteella säädetään näitä viranomaisia koskevassa erityislainsäädännössä, jota myös tarkistetaan tarvittaessa myöhemmin tilastolain pohjalta.

Kevään aikana selviää, hyväksyykö eduskunta lakiehdotuksen sellaisenaan vai tuleeko siihen muutoksia. Laki on tarkoitus saada voimaan mahdollisimman pian sen hyväksymisen jälkeen. On mahdollista, että meillä on uusi tilastolaki vielä ennen kesälomakauden alkua.

Anna-Leena Reinikainen
Tilastokeskuksen hallintojohtaja


Päivitetty 18.2.2004

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi