Julkaistu: 18.2.2004

Afrikassa pian 20 miljoonaa aids-orpoa

Aidsin orpouttamien lasten määrä on moninkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Unicefin raportin mukaan jo 11 miljoonaa alle 15-vuotiasta afrikkalaislasta on menettänyt aidsin takia toisen tai molemmat vanhempansa. Tämän vuosikymmenen loppuun mennessä määrä noussee jo 20 miljoonaan. Se tarkoittaa, että 15-25 prosenttia lapsista on orpoja pahimmin aidsista kärsivissä maissa, joita ovat mm. Lesotho, Swazimaa, Botswana, Zimbabwe, Mozambik, Sambia ja Namibia.

Tauti leviää seksin välityksellä

Steriloimattomien neulojen käyttö on luultua vähäisempää Sahan eteläpuoleisessa Afrikassa, totesi kansainvälinen asiantuntijaryhmä vastikään selvityksessään. Ryhmän mukaan neulojen uudelleen käyttö ei ole merkittävä syy HIV:n leviämiseen Afrikassa, niin kuin on esitetty. Aids leviää pääasiassa suojaamattoman seksin välityksellä.

Orvoksi joutumisen lisäksi nuoret ovat aidsin suoranaisiakin uhreja. Jopa puolet uusista tartunnoista iskee erään tutkimuksen mukaan 15-24-vuotiaisiin. Erityisessä vaaravyöhykkeessä ovat nuoret tytöt, joita tietyillä alueilla painostetaan seksiin vanhempien miesten kanssa.

Lähteet: Unicef, WHO, Financial Times


Päivitetty 18.2.2004

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi