Julkaistu: 27.1.2005

Euroopan väki vähenee 100 miljoonalla 50 vuodessa

EUROOPASSA asuu 50 vuoden päästä lähes 100 miljoonaa ihmistä vähemmän kuin nyt - huolimatta siirtolaisuudesta. YK:n kansainvälistä siirtolaisuutta käsittelevän raportin mukaan vaikka Eurooppaan muuttaisi 600 000 siirtolaista vuosittain, maanosan väkiluku putoaisi 96 miljoonalla vuoteen 2050 mennessä.

Ilman maahanmuuttajia väestökato olisi tietenkin vielä rajumpi: 139 miljoonaa. Jo nyt muuttajat paikkaavat Euroopan laskevia syntyvyyslukuja. Tämänkin vuosikymmenen viiden vuoden aikana Euroopan väki olisi jo vähentynyt neljällä miljoonalla ilman viimeisintä muuttoaaltoa.

Viime vuosikymmenen lopulla muuttoliikkeen osuus väestökasvusta oli jo vähintään kolme neljännestä Itävallassa, Tanskassa, Kreikassa, Italiassa, Luxemburgissa, Espanjassa ja Sveitsissä.

Muuttajat eivät pura pommeja

Viimeisen kymmenen vuoden aikana ulkomaalaisväestö on kaksinkertaistunut Suomen lisäksi Irlannissa, Italiassa, Portugalissa ja Espanjassa. YK:n raportin mukaan, vaikka muuttoliike voi tuoda helpotusta ikääntyvästä väestöstä aiheutuviin ongelmiin kuten työvoimapulaan, se ei kuitenkaan ratkaise eläkerahoituksen ongelmia.

Raportin mukaan maahanmuuttajia tarvittaisiin "mahdottomia määriä". Esimerkkinä mainitaan Ranska, jonka ennakoidaan vastaanottavan 3,75 miljoonaa muuttajaa seuraavien 50 vuoden aikana - muuttajia tarvittaisiin kuitenkin 90 miljoonaa tyydyttävän budjettitasapainon saavuttamiseksi työssä ja työvoiman ulkopuolella olevien välillä!

Pohjois-Amerikka vetää

Viime vuosina Pohjois-Amerikka on noussut Euroopan ohi määränpäänä, jossa muuttajat aloittavat uutta elämää. Ulkomailla syntyneiden määrä yli kolminkertaistui USA:ssa vuosina 1960-2000: 10 miljoonasta 35 miljoonaan. Lisäksi Kanadassa määrä kasvoi 8 miljoonalla ihmisellä. Kun vuonna 1960 muuttajia oli 6 prosenttia Pohjois-Amerikan väestöstä, osuus oli noussut 13 prosenttiin vuonna 2000.

Euroopassa ulkomailla syntyneiden määrä nousi vastaavan aikana 14:sta 33 miljoonaan ja osuus koko väestöstä 3,3;sta 6,4 prosenttiin (tilastollisista syistä YK:n laskelmissa Valko-Venäjä, Viro, Latvia, Liettua, Moldova, Venäjä ja Ukraina eivät ole mukana Euroopan luvuissa).

Muuttoliike on muuttunut

Raportti kertoo myös muuttovirtojen vievän entistä enemmän kehittyneisiin maihin. 40 vuotta sitten valtaosa muuttajista lähti nälän ja sodan jaloista toisiin kehitysmaihin. Nyt tällaisia muuttajia on jo selvästi vähemmän kuin teollisuusmaihin paremman elämän toivossa muuttavia.

Kaikkiaan syntymämaansa ulkopuolella asuu tuoreimpien lukujen mukaan 175 miljoonaa ihmistä.

Lähde: World Economic and Social Survey 2004, UN


Päivitetty 27.1.2005