Tietoaika: Maaliskuu 1997

Sisältö

  • Relander: Tuotanto kasvaa, pääomakanta supistuu
  • Tietoa tiedosta
    Ammatit uusiin luokkiin
    Tilastolaitoksia Internetissä
  • Kuuselan kuviot
    Pysyväisohje: älä katkaise pane järjestyksessä vaakaan
  • Talous yhä keskittyneempää
  • Täystyöllisyydestä puuttuu 600 000 työpaikkaa
  • Mikä työ ootta?
  • Vapautta ja iloa vai tarjous, josta ei voi kieltäytyä
  • Herkästi hajoavat avoliitot- vakiintuva asumismuoto
  • Kotimaan katsaus
    BKT kasvoi 3,2 prosenttia
    Julkistalous EMU-kunnossa
    Kokonaistuotannon kasvu kiihtyi joulukuussa
    Teollisuustuotanto kasvoi viime vuonna 3,4 prosenttia
    Puuta riitti varastoissa
    Asunnot kallistuivat eniten pääkaupunkiseudulla
    Rakentaminen kallistui vuodessa 1,4 prosenttia
    Ulkomaisien osakkeiden määrä kaksinkertaistui
    Suomalaisyritysten kansainvälistyminen jälleen vauhtiin
    Puun tuonti yhä vilkasta
    Uudistettu työvoimatutkimus: Työpaikat lisääntyivät palveluissa
    Inflaatio 0,6 prosenttia tammikuussa
    Matkailijat yöpyivät ennätykseen
    Väestöstä 36 prosenttia Länsi-Suomessa
  • Ulkomaan sivut
    EU-alueiden vaihtelevat palvelut
  • Kansainvälinen katsaus

Timo Relander, Tilastokeskuksen pääjohtaja

Tuotanto kasvaa, pääomakanta supistuu

Suomen talouden elpyminen 1990-luvun alkuvuosien syvästä lamasta on ollut aika vaikuttavaa. Tavoiteltuun 5 prosentin keskimääräiseen bkt-kasvuun ei aivan ole päästy, mutta yli 4 prosentin vauhtiin kuitenkin. Lamavuosien tuotantomenetysten paikkaaminen onnistui kolmessa vuodessa pelätyn 4-5 vuoden asemesta.

Viime vuosien talouskasvua kuvaavat luvut ovat vaikuttavia etenkin, jos niitä tarkastellaan 1990-luvun investointi- ja pääomakantakehityksen valossa. Lama suunnilleen puolitti kansantalouden kiinteät investoinnit ja vaikka talous nyt on elpynyt useamman vuoden ajan, se ei ole heijastunut investointeihin alkuunkaan totutulla tavalla. Viime vuosien 14-15 prosentin investointiasteemme ei toki ole aivan hälyttävä kansainvälisesti verrattuna, mutta pääomavaltainen tuotantorakenteemme huomioon ottaen se on alhainen.

Kansantalouden viime vuoden 88 miljardin markan investoinnit jäivät kiinteän pääoman kulumista alhaisemmiksi jo neljäntenä vuonna peräkkäin. Kiinteän pääoman nettokanta on supistunut kaikkiaan parisen prosenttia ja kone- ja laitekanta peräti 10-15 prosenttia vuoden 1990 tasolta. Tuntuvimmin kapasiteetti on supistunut rakentamisessa ja rahoitusalalla, mutta myös esimerkiksi teollisuuden tuotantokapasiteetti on pääomakantatilastojen mukaan edelleen alhaisempi kuin vuosikymmenen alussa.

Miten siis ylipäätään on mahdollista, että esimerkiksi kansantalouden vientitulot on kyetty kaksinkertaistamaan vuoden 1991 tasoltaan ilman vientikapasiteetin merkittävämpää lisäämistä. Esimerkiksi metalliteollisuudes on kyennyt kasvattamaan tuotantonsa määrää lähes 80 prosenttia vuosikymmenen alun pohjatasolta, vaikka alan tuotantokapasiteetti on pääomakantatilastojen mukaan supistunut.

Kun kapasiteetin käyttö on näinkin tuntuvasti tehostunut, joutuu väkisinkin kysymään miten tuottamattomasti toimittiin aikaisemmin. Ja millainen ylikapasiteetti meillä olikaan vuosikymmenen vaihteessa.

Tuottavuuden ja tehokkuuden nostamiseen on 1990-luvulla ollut riittämiin sekä ulkoisia että sisäisiä paineita. Esimerkiksi metalliteollisuudessa työajan joustojen lisääntyminen on ilmeisesti tuonut 'lisäkapasiteettia' enemmän kuin julkisuudessa arvioidut 20-30 prosenttia. Pääoman tuottavuus on noussut ennen kaikkea sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa.

Tuotannon rakennemuutokset selittävät osittain kansantalouden 1990-luvun rajun tuottavuuden ja tehokkuuden nousun. Bruttokansantuotteen viime vuosien kasvu on painottunut korkeateknologisille ja tietointensiivisille aloille, joilla perinteisten kiinteiden investointien ja kiinteän pääomakannan rooli on vähäinen. Arvioidaankin, että erilaiset tietoyhteiskuntatoimialat ovat vastanneet noin kolmasosasta viime vuosien talouskasvusta.

Yleensäkin investointien painottuminen kone- ja rakennusinvestoinneista aineettomiin investointeihin on ollut nähtävissä jo pitemppän. Toinen pitempiaikainen kehitys on ollut kohti suoria sijoituksia ulkomaille, jotka nekään eivät näy kansantalouden tilinpidon investoinneissa.

Suomen 1990-luvun kehityksessä on siis tuottavuusarvoitusta riittämiin. Tämän arvoituksen avaajiksi kaivattaisiin myös talousteoreetikkoja. Asialla on keskeinen merkitys talouspolitiikan kannalta. Siinähän operoidaan sellaisilla käsitteillä kuten talouden kasvupotentiaali, kapasiteetin käyttöaste, luonnollinen työttömyysaste jne. Tarvitaan tutkimusta, mutta myös tutkimusten lukijoita ja ymmärtäjiä, mikä Suomessa on selvä kapeikko.