Tietoaika: Tammikuu 1996
Sisältö
- Relander: Onko inflaatiomittarimme totuudenmukainen?
- Kuuselan kuviot
Suhteellinen muutos esiin puolilogaritmisella kuviolla - Valoa tilastoihin
Inflaatio - Mihin jaetaan yritystoiminna julkisia
avustuksia
Mitä talousteoria sanoo tuista - Muiden voimalat huolettavat
Ympäristön suojelu tärkeää, kulutuserojen tasaus ei niinkään - Sosioekonomiset makunautinnot
- Vuosi 1995: Nousuhumalasta hiipumiseen
- Tietoajan sisältö 1995
- Kotimaan katsaus
Tuotannon kasvu hidastui edelleen
Asuntotuotanto vähenee edelleen
Teollisuuden kasvu laantui
Pienyritysten kannattavuus atk-alalla parani
Puhtauspalvelut kohentuivat
Työpaikat lisääntyivät edelleen hitaasti
Tilastotieteilijälle hyvät työmarkkinat
Metsästä lisätuloja maanviljelijöille
Pohjainflaatio pakkasen puolella
Suurimmat kunnat kasvoivat eniten - Ulkomaan sivut
EU:n ydin vetää muuttajia - Kansainvälinen katsaus
Timo Relander, Tilastokeskuksen pääjohtaja
Onko inflaatiomittarimme totuudenmukainen?
Kuluttajahintaindeksi on seuratuimpia talouden mittareita. Edes inflaation hiipuminen viime vuosina ei ole vähentänyt kuluttajahintaindeksiin kohdistunutta mielenkiintoa, pikemminkin päinvastoin.Julkisen sektorin tulot ja menot ovat merkittäviltä osin sidoksissa hintakehitykseen. Palkkaratkaisut on perinteisesti mitoitettu paitsi tuottavuuden myös inflaation ja inflaatio-odotusten mukaan. Raha- ja korkopolitiikassa hengitetään inflaatiomittarin tahdissa. Euroopan raha- ja valuuttaunioniakin lähestytään muiden muassa inflaatiotavoitteen kautta. Kuluttajahintaindeksi vaikuttaa monin tavoin myös yritysten ja kuluttajien käyttäytymiseen.
Siksi on ymmärrettvää, että inflaatio ja sen mittaaminen kiinnostavat. Useissa teollisuusmaissa onkin viime aikoina esiintynyt paitsi rakentavaa arvostelua myös hieman kyseenalaisia inflaatiomittareihin kohdistuvia peukalointihaluja.
Politiikan sitominen tilastollisesti ilmaistuihin tavoitteisiin ja kriteereihin on ymmärrettävää. Näin tuodaan politiikkapäätöksiin kaivattua ennustettavuutta ja läpinäkyvyyttä.
Inflaation mittaamisessa on kuitenkin samantapaisia ongelmia kuin taloudellisten ilmiöiden tilastoinnissa yleensä. Ilmiö on ensin määriteltävä ja rajattava. Sitten on valittava parhaat käytettävissä olevat mittaustavat, indeksikaavat ja esitysmuodot. On sula mahdottomuus puristaa kulutajahintojen kehitys yhteen ainoaan indeksilukuun, joka tyydyttäisi kyseisen indeksin kaikkia eri käyttötarkoituksia.
Inflaation mittaaminen sisältää virhemahdollisuuksia, jotka ovat yhteydessä mm. palveluiden ja tuotteiden laadunmuutoksiin, uusien tuotteiden markkinoilletuloon ja kuluttajien taipumukseen korvata kalliita tuotteita edullisimmilla. Seurattavia tuotteita voidaan voidaan indeksiä laskettaessa ottaa mukaan vain murto-osa markkinoilla olevista. Indeksikaavan valinnassakin on useita mahdollisuuksia.
Nämä virhemahdollisuudet ovat toki olleet tilastovirastojen tiedossa ja niihin on etsitty korjausta. Ongelman luonnetta kuvaa se, että eri maissa on päädytty usein varsin erilaisiin ratkaisuihin. Tilastontekijöiden vilpittömyyttä parhaan mahdollisen mittarin aikaansaamiseen ei liene syytä epäillä.
Yhdysvalloissa senaatin asiantuntijakomitea selvitti hiljattain kuluttajahintaindeksiin liittyviä ongelmia ja niiden mahdollisia vaikutuksia. Siinä päädyttiin arvioon, että kuluttajahintaindeksi on historiallisesti yliarvioinut todellisen hintojen muutosvauhdin 1,5 prosenttiyksiköllä vuosittain. Eräissä muissa maissa tehdyissä vastaavissa tutkimuksissa on päädytty jonkin verran pienempään yliarviointiin.
Kun inflaatio on alhainen, tämänsuuruisilla virhemahdollisuuksilla on merkitystä. Suomessakin viimeisimmät inflaatioluvut, 0,3 % marraskuussa, eivät jätä juuri tilaa yliarvionnin mahdollisuudelle ilman, että voitaisiin puhua deflaatiosta. Poliitikkojen mielenkiintoa asiaan lisää se, että tällaisen mahdollisen yliarvioinnin korjaaminen helpottaisi merkittävästi budjettialijäämien leikkausta. Myös palkansaajien reaalitulokehitys saataisiin näyttämään paremmalta.
Arveluttavaa on etenkin se, että mielenkiinto näyttää kohdistuvan vain yhteen suuntaan vaikuttaviin virhemahdollisuuksiin. On myös tekijöitä, jotka vaikuttavat päinvastaiseen suuntaan. Esimerkiksi eräiden palveluiden laadun heikkeneminen - mm. julkisen sektorin menoleikkausten takia - voi vaikuttaa siten, että kuluttajahintaindeksi pikemminkin aliarvioi todellisen hintojen nousun.
Rakentavat korjausehdotukset ovat paikallaan. Virhemahdolisuudet on selvitettävä ja korjattava. Kuitenkin arviot kuluttajahintaindeksin mahdollisesta yli- tai aliarvioinnista ovat parhaimmillaankin sivistyneitä arvauksia. Kukaan ei yksinkertaisesti tiedä, mikä on oikea indeksi.
Myös indeksin käytön kannalta on tärkeätä, että tämäntapaiset epävarmuustekijät tiedostetaan. Esimerkiksi rahapolitiikan inflaatiotavoitteet olisi ehkä syytä asettaa vaihtelurajojen muodossa tai ainakin niiden tulkinnassa pitäisi olla tilaa mittareiden mahdollisille epätarkkuuksille.