Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 22.5.2019

Musiikin kuuntelu vähentynyt lasten ja työikäisen aikuisväestön keskuudessa

Tilastokeskuksen vuoden 2017 vapaa-aikatutkimuksen mukaan sekä 10–14- että 20–64-vuotiaat kuuntelivat vuonna 2017 vähemmän musiikkia kuin vastaavan ikäiset 1990- tai 2000-luvun alussa. Musiikin kuuntelun vähentyminen näkyy erityisesti päivittäisessä kuuntelussa, viikkotasolla lasku on ollut maltillisempaa. Musiikin kuuntelun vähentyminen on ollut suurinta 35–54-vuotiaiden keskuudessa. 2000-luvun alussa tämän ikäisistä vielä noin kolme neljästä, mutta vuonna 2017 enää reilu puolet kuunteli musiikkia päivittäin. Musiikin kuuntelu on edelleen yleisintä 15–19-vuotiaana, eikä tässä ole tapahtunut muutosta. Sen sijaan yli 64-vuotiaat kuuntelivat vuonna 2017 musiikkia useammin kuin vastaavan ikäiset neljännesvuosisata sitten.

Musiikin kuuntelu päivittäin ikäryhmän mukaan, %

Musiikin kuuntelu päivittäin ikäryhmän mukaan, %

Netti korvannut vain osan aiemmasta musiikin kuuntelusta

Internet on tuonut loputtoman musiikkitarjonnan, valtavan äänitehistorian ja globaalin radiotarjonnan lähes jokaisen ulottuville. Myös kotimaisia radiokanavia on tarjolla enemmän kuin koskaan. Kaikesta tästä huolimatta musiikin kuuntelu on vähentynyt 1990- ja 2000-lukujen alkuun verrattuna. Vaikuttaa siltä, että internet ja musiikin suoratoistopalvelut ovat korvanneet vain osan entisestä musiikin tallenne- ja radiokuuntelusta, vaikka esimerkiksi YouTubesta onkin tullut toiseksi suosituin musiikkimedia radion jälkeen.

Musiikin kuuntelumediat, 10 vuotta täyttäneet %

Musiikin kuuntelumediat, 10 vuotta täyttäneet %

Heavyn ja hip hopin kuuntelu kaksinkertaistunut 15 vuodessa

Pop tai rock oli vuonna 2017 eniten kuunneltu musiikkilajien kokonaisuus yli 14-vuotiaassa väestössä. Näitä musiikkilajeja kuunneltiin enemmän kuin iskelmä- tai viihdemusiikkia, jota vielä 2000- ja 1990-luvun alussa kuunneltiin selvästi eniten. Pop- ja rockmusiikin lisäksi suosiota ovat selvästi lisänneet elektroninen tanssimusiikki (EDM), hip hop sekä heavy. Jazzin, reggaen ja perinteisten afroamerikkalaisten populaarimusiikin lajien suosio on säilynyt jokseenkin ennallaan parin tai kolmen vuosikymmenen aikana. Siinä missä usean populaarimusiikin lajin kuuntelu on lisääntynyt, on klassisen, hengellisen ja kansanmusiikin kuuntelu vähentynyt huomattavasti

Musiikin kuuntelu lajityypeittäin 15 vuotta täyttäneet, %

Musiikin kuuntelu lajityypeittäin 15 vuotta täyttäneet, %

Vapaa-aikatutkimuksen tiedot kerättiin lokakuun 2017 ja tammikuun 2018 välisenä aikana. Tiedot kerättiin 10–14-vuotiailta ja 75 vuotta täyttäneiltä käyntihaastatteluina ja 15–74-vuotiailta joko verkko- tai postikyselyinä. Kaikkiaan tutkimukseen osallistui 7155 henkeä.


Lähde: Vapaa-ajan osallistuminen, Tilastokeskus

Lisätietoja: Juha Haaramo 029 551 3666, Riitta Hanifi 029 551 2946, Hannu Pääkkönen 029 551 3229, vapaa-aika@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (431,3 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 22.5.2019

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Vapaa-ajan osallistuminen [verkkojulkaisu].
Musiikin kuuntelu 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vpa/2017/04/vpa_2017_04_2019-05-22_tie_001_fi.html