Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

2. Rahoitus- ja vakuutustoiminta työllistää suhteellisesti eniten

Rahoitus- ja vakuutustoiminta -toimialan ulkomaiset tytäryhtiöt työllistävät Suomessa suhteellisesti eniten. Lähes joka kolmas toimialalla työskentelevä on ulkomaisen yrityksen palveluksessa. Kuvio 2 esittää kymmenen tässä mielessä merkittävintä toimialaa Suomessa. Vertailukohtana on koko Suomen yrityskanta vuonna 2011.

Kuvio 2. Ulkomaisten tytäryhtiöiden henkilöstön osuus koko toimialan henkilöstöstä 2011 (kymmenen suurinta osuutta)

Kuvio 2. Ulkomaisten tytäryhtiöiden henkilöstön osuus koko toimialan henkilöstöstä 2011 (kymmenen suurinta osuutta)
Valtaosa toimialan noin 130 ulkomaisesta yrityksestä on ruotsalaisia tai tanskalaisia (kuvio 3). Jonkin verran joukossa on myös yhdysvaltalaisia ja britannialaisia yrityksiä. Toimialan ulkomaisten yritysten määräysvalta jakautui kaiken kaikkiaan 20 maan välillä vuonna 2011.

Kuvio 3. Ulkomaisten yritysten määräysvallan jakautuminen maittain rahoitus- ja vakuutustoiminta –toimialalla vuonna 2011

Kuvio 3. Ulkomaisten yritysten määräysvallan jakautuminen maittain rahoitus- ja vakuutustoiminta –toimialalla vuonna 2011

Lähde: Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa 2011, Tilastokeskus

Lisätietoja: Teemu Oinonen 09 1734 2634, Tero Luhtala 09 1734 3327, tytaryhtiot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds


Päivitetty 26.11.2012

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-9552. 2011, 2. Rahoitus- ja vakuutustoiminta työllistää suhteellisesti eniten . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ulkoy/2011/ulkoy_2011_2012-11-26_kat_002_fi.html