Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 24.9.2013

Työllisiä 40 000 ja työttömiä 9 000 vähemmän kuin vuosi sitten

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2013 elokuussa 40 000 vähemmän ja työvoiman ulkopuolella olevia 60 000 enemmän kuin edellisen vuoden elokuussa. Heikko työmarkkinatilanne ei kannusta aktiiviseen työnhakuun. Tämä näkyy myös työvoiman ulkopuolella olevien määrän kasvuna. Työttömiä oli vuoden 2013 elokuussa 191 000, mikä oli 9 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,1 prosenttia, kun se edellisvuoden elokuussa oli 7,3 prosenttia.

Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 1989/01 – 2013/08

Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 1989/01 – 2013/08

Työllisiä oli vuoden 2013 elokuussa 2 486 000 (virhemarginaali ±32 000), mikä oli 40 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sekä työllisten miesten että naisten määrä väheni. Työllisten määrä väheni selvästi yksityisellä sektorilla mutta kasvoi julkisella sektorilla edellisvuoden elokuuhun verrattuna.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli elokuussa 69,4 prosenttia, mikä oli 0,6 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työllisyysaste laski edellisen vuoden elokuusta 0,2 prosenttiyksikköä 70,5 prosenttiin ja naisten 0,9 prosenttiyksikköä 68,3 prosenttiin. Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 68,5 prosenttia.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2013 elokuussa 191 000 (virhemarginaali ±16 000), mikä oli 9 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 99 000 ja naisia 92 000 henkeä.

Työttömyysaste oli elokuussa 7,1 prosenttia, mikä oli 0,2 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Työttömyysasteen trendi oli 7,7 prosenttia. Sekä miesten että naisten työttömyysaste oli 7,1 prosenttia.

15–24-vuotiaita nuoria oli elokuussa yhteensä 656 000. Heistä työllisiä oli 287 000 ja työttömiä 45 000. Nuorten työvoima (työlliset ja työttömät) oli näin ollen 332 000. Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli elokuussa 13,6 prosenttia. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 19,0 prosenttia. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömien osuus samanikäisestä väestöstä oli 6,9 prosenttia.

Työvoiman ulkopuolella olevia oli 1 411 000 vuoden 2013 elokuussa eli 60 000 enemmän kuin edellisen vuoden elokuussa. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä 116 000.

Työllisyyden muutokset 2012/08 – 2013/08 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, 15–74-vuotiaat

  Vuosi/Kuukausi Muutos
2012/08 2013/08 2012/08 - 2013/08
1000 henkeä Prosenttia, %
Väestö yhteensä 4 076 4 087 0,3
Työvoima yhteensä 2 725 2 676 –1,8
Työlliset 2 526 2 486 –1,6
– palkansaajat 2 186 2 140 –2,1
– yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet 340 347 –2,0
Työttömät 199 191 –4,4
Työvoiman ulkopuolella olevat 1 351 1 411 4,5
– piilotyöttömät  113 116 2,6
  Prosenttia, % Prosenttiyksikköä
Työllisyysaste, 15–64-vuotiaat 70,0 69,4 –0,6
Työttömyysaste 7,3 7,1 –0,2
Työvoimaosuus 66,9 65,5 –1,4
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista.
Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia.

Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tiedot

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli elokuun 2013 lopussa kaikkiaan 290 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 44 000 suurempi kuin edellisen vuoden elokuussa.

Työttömyys lisääntyi edellisen vuoden elokuusta kaikkien ELY-keskusten alueella; eniten Uudellamaalla (26 %), Pirkanmaalla (23 %) sekä Kainuussa (23 %). Elokuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneita kokoaikaisesti lomautettuja oli 16 000, mikä oli 6 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli elokuun lopussa yhteensä 102 000 henkilöä, mikä oli 1 000 enemmän kuin edellisen vuoden elokuussa. Palveluiden piirissä oli 3,8 prosenttia työvoimasta.

Työttöminä työnhakijoina työ- ja elinkeinotoimistoissa oli 39 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 7 000 suurempi kuin edellisen vuoden elokuussa. Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin elokuussa 36 000 uutta avointa työpaikkaa eli 6 000 vähemmän kuin edellisen vuoden elokuussa.

Muutokset 2012/08 – 2013/08 työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan

  Vuosi/Kuukausi Muutos
2012/08 2013/08 2012/08 - 2013/08
1000 henkeä Prosenttia, %
Työttömät työnhakijat 1) 246 290 18,0
– yli vuoden työttömänä olleet 62 76 22,3
Palveluissa yhteensä 101 102 1,4
– työllistetyt 30 33 10,4
– työvoimakoulutuksessa, valmennuksessa 24 25 5,3
– työharjoittelussa, työ- ja koulutuskokeilussa 11 8 –20,5
– vuorotteluvapaasijaisena, kuntouttavassa työtoiminnassa, omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella 36 35 –2,3
Uudet avoimet työpaikat työ- ja elinkeinotoimistoissa 42 36 –13,8
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista.
1) Vuoden 2013 alusta voimaan tullut lakimuutos sekä 1.7. tapahtunut lomautusmenettelyn muutos lisäävät jonkin verran työttömien työnhakijoiden lukumäärää.

Linkit: Lakimuutos 1.1.2013
Lomautusmenettelyn muutos 1.7.2013

Työ- ja elinkeinoministeriön yhteystiedot:
Petri Syvänen puh. 029 504 8050,  http://www.tem.fi/tyollisyyskatsaus

Linkit

Työvoimatutkimuksen tietokantataulukot

Laatuseloste

Kausitasoitetusta trendistä

Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen vertailu

Tuoreimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut (englanniksi) löytyvät Eurostatin kotisivulta http://epp.eurostat.ec.europa.eu

Avoimet työpaikat


Lähde: Työvoimatutkimus 2013, elokuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Veli Rajaniemi 09 1734 3434, Kirsi Toivonen 09 1734 3535, Joanna Viinikka 09 1734 3796, Tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Julkaisu pdf-muodossa (427,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 24.9.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-7830. elokuu 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyti/2013/08/tyti_2013_08_2013-09-24_tie_001_fi.html