Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Työvoimatutkimus 2019, syyskuu

Julkaistu: 23.9.2008

Työllisten määrä lähes ennallaan

Työllisiä oli elokuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2 566 000 eli 8 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Muutos mahtuu työllisten määrän virhemarginaaliin. Työllisten määrä kasvoi julkisella sektorilla ja väheni yksityisellä sektorilla. Työllisten määrä väheni Oulun läänissä, muissa lääneissä työllisten määrä pysyi ennallaan tai kasvoi hieman.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli elokuussa 71,5 prosenttia eli sama kuin vuotta aiemmin. Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 70,6 prosenttia. Miesten työllisyysaste oli 73,6 prosenttia ja naisten työllisyysaste 69,5 prosenttia. Nuorten työllisyysaste pieneni 48,9 prosentista 45,0 prosenttiin.

Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2008 elokuussa 151 000, mikä oli 11 000 vähemmän kuin edellisen vuoden elokuussa. Muutos mahtuu työttömien lukumäärän virhemarginaaliin. Työttömien miesten määrä väheni, työttömien naisten määrä pysyi ennallaan.

Työttömyysaste oli 5,6 prosenttia eli 0,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työttömyysaste oli 4,6 prosenttia ja naisten työttömyysaste 6,5 prosenttia. Työttömyysasteen trendi oli elokuussa 6,4 prosenttia.

Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä, 4,8 prosenttia, ja korkein Oulun läänissä, 8,0 prosenttia. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli elokuussa 11,7 prosenttia, mikä oli 2,8 prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisen vuoden elokuussa. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 17,1 prosenttia.

Vuoden 2008 tammi-elokuussa työllisiä oli keskimäärin 2 541 000 henkeä eli 45 000 enemmän kuin vuoden 2007 vastaavana aikana. Työttömiä puolestaan oli 179 000 henkeä, mikä oli 15 000 vähemmän kuin vuoden 2007 tammi-elokuussa.

Työllisyyden muutokset 2008/08– 2007/08, tuhatta henkeä

  2008/08 2007/08 Muutos, %
2008/08 - 2007/08
Työlliset 2 566 2 558 0,3
Työttömät 151 162 –6,6
Työvoima 2 717 2 719 –0,1
Työvoimaan kuulumattomat 1 291 1 264 2,2
      Prosenttiyksikköä
Työllisyysaste, % 71,5 71,5 0,0
Työttömyysaste, % 5,6 5,9 –0,4
Työvoimaosuus, % 67,8 68,3 –0,5
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista.
Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia.
     

Linkit: Tilastojulkistukseen liittyvä tiedote (sisältää myös työ- ja elinkeinoministeriön tiedot):
http://tilastokeskus.fi/ajk/tiedotteet/v2008/tiedote_023_2008-09-23.html


Lähde: Työvoimatutkimus 2008, elokuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Heidi Melasniemi-Uutela (09) 1734 2523, Kalle Sinivuori (09) 1734 3524, Veli Rajaniemi (09) 1734 3434, tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Julkaisu pdf-muodossa (395,9 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 23.9.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-7830. elokuu 2008. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 18.11.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/tyti/2008/08/tyti_2008_08_2008-09-23_tie_001_fi.html